keskiviikkona, kesäkuuta 01, 2005

Mobiili nuorisokulttuuri

Lasten ja nuorten mediakulttuurin lehti Peili(netissä vain lehtien sisällysluettelot) kolahti eilen luukusta. Kiireisen selailun jäljiltä tarttui heti silmään Sonja Kankaan artikkeli Mobiilipelit koulivat nörttikulttuuria salonkikelpoiseksi. Kangas nimittäin väittää, ettei mobiiliaddiktiota pidetä nuorten keskuudessa ollenkaan samalla lailla leimaavana kuin nörtteilynä pidettyä tietokoneaddiktiota.

"Nuorten suhdetta uusiin viestintävälineisiin on kuvattu kommunikaatioakrobatiaksi... Koska akrobatia ei synny itsestään, perustuu nuorten taitavuus rutiiniin, joka taas pohjatuuu toistoon eli harjoitteluun. Harjoittelu pohjaa haluun hyödyntää uutta välinettä arjen viihteellistämiseksi. Kommunikaatioakrobatia sisältää ajatuksen vapaaehtoisesta addiktiosta", Kangas kirjoittaa.
Todistusketjuun kuuluu mm. ajatus siitä, ettei ilman kännykkää voi elää, mutta silti kaiken aikaa tavoitettavissa olemista ei pidetä samanlaisena luuserihommana kuin netti- tai tietokoneriippuvuutta.

Kahden aikuistuvan tyttären äitinä olen tietenkin huomannut, että kännykkä on aivan toisella tavalla henkilökohtainen minän jatke kuin tietokone nettiyhteyksineen. Tavoitettavissa olo selvästi myös rasittaa nuoria - jo vessaan meno tuntuu joskus olevan mahdotonta, kun koko ajan piippaa. Inhoittavimpia ovat kaverit, joilla on (vanhempien asettama) saldorajoitus ja jotka vielä vastaavat satunnaisesti puhelimeen. Näissä suhteissa riippuvuussuhde on yksisuuntainen, kun maksajan on vieläpä oltava itsensä aina tavoitettavissa. Toisaalta tässä on kyse ihan normaalista sosiaalisesta pelistä, ei Kankaan tarkoittamista mobiilipelaamisen eri muodoista.

Vähän silti ihmettelen ajatusta siitä, että väline tässä merkkaisi rajaa nörttiluusereiden ja normaalisaddiktoineiden välille. Tietokone nettiyhteyksineen, mesettelyineen ja irkkailuineen alkaa sekin olla jokapäiväinen seuralainen lähes kaikille. Täytyypä lukea artikkeli tarkkaan ja ottaa selvää, mikä loppujen lopuksi tekee mobiilista katu-uskottavampaa.

1 kommentti:

zache_ kirjoitti...

Kännykkäkulttuurissa väline on viesti, ja se koetaan oman minän jatkeena paljon henkilökohtaisemmin kuin tietokone. Se sisältää viestejä joita ei haluta muiden antaa lukevan, sen ulkonäköä muokataan sopivaksi, samoin miltä se kuulostaa. Yleisestikkin puhelin on henkilökohtainen väline ja harvemmin sitä käyttää kukaan muu kuin itse tai hyvät ystävät... tai ainakaan sitä ei lainata vieraille ilman että seurataan mitä se sillä tekee. (Toki että käytöstä tulee lasku on luonut tuota kulttuuria myös)

Oma tietokone, jopa nörttien piirissä on, on enemmänkin väline päästä kiinni verkossa olevaan identiteettiin joka on se henkilökohtainen juttu siellä... esim nikki jolla kirjoittaaa blogia tai irkkaa tms.. ja se ei ole niinkään yksittäisestä tietokoneesta kiinni..

noh joka tapauksessa pointti oli se että kännyköitä käytetään viestimään omasta identiteetistä joka on yleensä cool, tietokoneita ei...