torstaina, kesäkuuta 09, 2005

Journalismin pohdintaa ilman nettiä

Edessä on kolmen päivän tehosekoitus journalismia, pohjoismaisia suhteita ja etenkin kielten sekamelskaa. Freelancejournalistien pohjoismainen seminaari järjestetään huomisesta lähtien Suomessa ja Helsingissä Unitas-kongressikeskuksessa. Vuoro kiertää neljän vuoden syklissä Norjan, Ruotsin, Suomen ja Tanskan välillä.

Järjestävälle yhdistykselle seminaarin järjestäminen on aina lähes epäinhimillinen ponnistus. Saimme mm. huomata, ettei seminaaria kannattaisi järjestää samana viikonloppuna kuin demarit pitävät puoluekokousta, sillä yllättävän moni kiinnostava puhuja on joko demari tai ammatillisistä syistä menossa paikalle. Sopivasti juuri seminaarimme alla Julkisen sanan neuvoston johtajanpaikalta erosta ilmoittanut Jacob Söderman (HS-uutinen €) sentään ehtii paikalle puhumaan aiheesta Rättsmyndigheterna och det fria ordet.

Ja harmi, että tsunami-raportti (HS-uutinen €) tulee julki vasta ensi viikolla, sillä ennen julkistamista journalistien toimia selvittänyt professori Ullamaija Kivikuru ei voinut tulla paikalle.

Päävastuun seminaarista on tällä kertaa kantanut Journalistiliiton Freelancer-osasto(joulukuun alusta yhdistys), mukana on ollut myös sähköpuolen edustajia RTTL:n freelancereista eli FAO:sta. Erityiskiitos Annalle, Free-osaston sihteerille!

Kolmen päivän kieli- ja kulttuurikylpy on aina mielenkiintoinen mutta myös rasittava kokemus. Muissa pohjoismaissa homma otetaan hyvin käytännönläheisesti; jokainen järjestää ohjelman pääosin omalla kielellään, mikä on kyllä ottanut lievästi päähän mm. parissa Tanskassa järjestetyssä seminaarissa. Meidän suomalaisten on aina ajateltava kieliasiaa vähintään kolmesta näkökulmasta. Jos käytämme vain ruotsia, paikalta karsiutuu iso osa äidinkieleltään suomalaisista, ja esiintyjät valitaan lähinnän suomenruotsalaisista. Jos painotamme englantia, rikomme pohjoismaisen tradition ja hermostutamme muut pohjoismaiset edustajat. Ja jos tekisimme niin kuin muutkin eli järjestäisimme seminaarin omalla kielellämme - siis suurimmaksi osaksi suomeksi ja pieni osa suomenruotsiksi, ehkä jotain jopa saameksi - tänne ei tulisi ketään.

Seminaarin ohjelmassa ei muuten ole käytännössä mitään verkkojournalismiin liittyvää. Se ei ole mikään julistus suuntaan tai toiseen, mutta käytännössähän moni freelancer ei vielä tienaa verkkojournalismista elantoaan. On aiheita toki käsiteltykin, käsittääkseni viime vuonna norjalaiset puhuivat blogeista. En silloin ollut valitettavasti paikalla.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Tuolla oli kai ymmärtääkseni tarkoitus käsitellä blogeja tsunamikatastrofin pohjalta. Ilmeisesti alustajan saamisessa oli ongelmia.