Sukuvihaa geenipellon reunalla

Biologian tohtori Maana Santanen tutkii jälleen sekä geenimuunneltuja kasveja että murhaa.  

Tuula Mai Salmelan neljäs rikosromaani, Lampi, vie päähenkilön tutkimusryhmineen kesänviettoon kantahämäläiseen pikkukylään, jossa maatalous ja ympäristöaktivismi ovat jo valmiiksi sotajalalla. 

Lähtökohta tarinalle on muutenkin herkullinen: amerikanrautaa ajava Santanen ottaa kyytiin joukon nuoria liftareita, leirilleen matkaavia Planeetan ystäviä. Biologi on menossa perustamaan perunan koeviljelmää, nuoret mitä ilmeisimmin vastustamaan sitä.

Biologi ja työryhmä asettuvat taloksi tilan vanhaan päärakennukseen, aktivistit läheiselle majalle. Santasen tutkimusryhmän vuokraisäntä on maanviljelijä ja yhden leiriläisen veli. 

Ensin Maana aistii epämääräistä liikettä vanhassa talossa ja sen ympärillä. Pian majan omistaja, aktivisti Ville, löytyy ammuttuna metsälammen rannasta. 

Surmatyötä alkavat tutkia sekä paikallinen poliisi että Maanan vanha tuttu, rikoskomisario Sarkiomaa. Hän tuntuu epäilevän, että tutkimusryhmän perunapelto ja huhut geenimuuntelusta voisivat olla avain surmaan. Onhan Santasen perulainen tutkijakollega murhattu aiemmin juuri geenimuunteluun liittyvän kansainvälisen valtapelin vuoksi.

Maana, edellisistä kirjoista tutut teknikot sekä paras ystävä Eve puolestaan tarkkailevat tulehtuneita ihmissuhteita, joita tilalla ja kylässä tuntuu riittävän. Tuttuun tapaan päähenkilö ajautuu myös romanssiin, jonka sivujuonteena hän huomaa jotain murhan ratkaisun kannalta oleellista.

Tuula Mai Salmela sai dekkarisarjalleen hyvän alun kymmenen vuotta sitten, kun esikoisteos Katajanokka kello kymmenen oli Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon ehdokkaana. Toisen teoksen, Syvyyden avaimet, tapahtumat oli nekin sijoitettu kirjailijan silloiseen kotikaupunkiin Helsinkiin. 2007 ilmestynyt Uhrihärkä vei jo osittain Espanjaan.

Salmelan kirjat ovat saaneet kiitosta miljöökuvauksestaan, monialaisesta asiantuntemuksestaan ja omaperäisestä päähenkilöstään. Maana Santanen onkin kiinnostava hahmo: nuorehko, etevä tutkija ja yksinäisyyttä poteva leski, jolla on selvästi kyky yhdistää syyt ja seuraukset. 

Lampi vie sekä kirjailijan että päähenkilön ympäristöön, josta heidän tuntuu olevan vaikea saada otetta. Maana on jotenkin ponneton, vaikka hän on aiemman aivojumpan lisäksi alkanut harrastaa punttien nostelua. 

Maalaiskylästä löytyy kyllä paljon mielenkiintoisia ihmisiä ja yksityiskohtia, mutta liian moni hyppäys jää irralliseksi. Toki rikosromaanissa pitää antaa myös vääriä vihjeitä, jotta ratkaisu ei olisi liian ilmeinen. 

Kolmannen ja neljännen dekkarin välissä kirjailija on vaihtanut kotipaikan Helsingistä Lahteen ja kustantajan Tammesta ntamoksi. Kustantamolle Lampi on aluevaltaus, sen historian ensimmäinen rikosromaani.

Ina Ruokolainen

Tuula Mai Salmela

Lampi

ntamo 2014, 266 s.

Kirja-arvio on julkaistu Etelä-Suomen Sanomissa 16.6.2014

 

Ruokatarinoita

Laitan mielelläni ruokaa ja sillä varjolla ainakin vilkaisen lehtien ruokaohjeet ja kausiteemat läpi. Aina välillä iskee innostus lukea ruokakirjoja, joissa on muutakin asiaa kuin reseptejä. Talven ja kevään aikana olen tutustunut kolmeen ruokakirjaan.

Donna Leon - Roberta Pianaro: Makupaloja Venetsiasta Guido Brunettin tapaan. En ole jaksanut lukea kuin pari Donna Leonin huippusuosituista rikosromaaneista, mutta tästä kirjasta pidin silti. Huomasin nimittäin, että itse asiassa ruokakuvaukset ovat melkein parasta aika kaavamaisen juonen seassa. Ja tässähän on mukana myös aito venetsialainen ruoka-ammattilainen eli signora Pianaro. Venetsialainen keittiö ei ehkä ole helpoimmasta päästä italialaisen ruoan joukossa, mutta se ei minua haitannut. En edes kuvittele koskaan ostavani kokonaista mustekalaa ja valuttavani sen sisältä mustetta pastan sekaan. Silti huomasin lukevani juuri nuo kaikkein vieraimmat reseptit erityisen tarkkaan, jotta osaan edes tilata (tai ehdottomasti välttää) tiettyjä ruokia, jos joskus vielä pääsen Venetsiaan. Ja pitää päästä; sen verran ihania kala- ja äyriäisruokamuistoja sieltä on.

Heli Kuusipalo: Dolce patata ja muuta ihanaa kasviksista. Perusteellinen ja elämyksellinenkin teos siitä, miten ruokaa voi laittaa täysin kasviksista. Kirjan resepteissä ei käytetä mitään eläinperäistä, joten esimerkiksi maitotuotteiden ja kananmunan korvaajat kerrotaan myös perusteellisesti. Teoksen taustalla on vahva ideologia suojella ympäristöä ja eläinkuntaa. Sen verran vahva sekaravinnon perinne on, että kovin monessa reseptissä kuitenkin käytetään kasvisjuustoja, mikä tuntuu minusta hieman keinotekoiselta. Reseptikokeiluja en ole ehtinyt tehdä, mutta toisaalta vastaan tuli paljon myös aivan tuttuja ruokia, esimerkiksi tämän hetken sesonkivillivihanneksesta nokkosesta.

Seija Vilén - Anna Kortesalmi: Sormet sahramissa - ruokaa ja kirjoja Intiasta. Odotin tältä kirjalta paljon, mutta en ihan pääse sisään sen olemukseen. Toisaalla ovat pienet tarinat Vilénin Intian vuosista ja katkelmat intialaistaustaisilta kirjailijoilta, toisaalla ruokaohjeet. Aineksissa ei ole vikaa, mutta jotenkin ne eivät saakaan minua haistelemaan intialaista maustesekoitusta ja etsimään vaihtoehtokaupoista muita raaka-aineita. Vika voi olla siinäkin, että kirja (kuten edellinenkin) on minulla lainassa kirjastosta. En oikein osaa paneutua. Reseptit kuitenkin vaikuttavat perusteellisilta ja siinä mielessä helposti omaksuttavilta, joten ehkä vielä yritän ehtiä kokeilla jotain niistä. Tässäkin kirjassa on paljon ruokia kasvissyöjille.