Tarttuihan se media... tai siis Hesarin datajournalisti Esa Mäkinen yksityisessä blogissaan Kantokorven ilmoitukseen luopua sanomalehtien avustamisesta. Ja kas kummaa, HS:n mies on talon mies loppuun saakka myös yksityisesti ja syyttää kriitikkoa löysästä heittelystä ja 1990-luvun haikailusta. Kommentit postauksen alla kuitenkin muistuttavat, että olisihan se kiva, jos tekijöille maksettaisiin sisällöstä ja että mediassa olisi edelleen sisältöä.
Tuomas Saloniemi puolestaan kommentoi ironisesti Mäkisen kirjoitusta. Hän taas sai taloushaukat kommentoimaan esiin nostamiaan lukuja lehtitalojen voitoista. Harmi, jos luvuissa on klappia, mutta kyllä muuallakin on kirjoitettu lehtitalojen edelleen kovista voitoista. Journalisti on tietysti epäilyttävä ammattiyhdistyksen lehti, mutta ehkä sillä kuitenkin on ammattiylpeyttä yrittää pysyä faktoissa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste blogit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste blogit. Näytä kaikki tekstit
maanantaina, huhtikuuta 08, 2013
sunnuntai, huhtikuuta 07, 2013
Kriitiikko kyllästyi mediatalojen riistoon
Tunnettu kuvataidekriitikko Otso Kantokorpi kirjoitti eilen blogimerkinnän, jossa hän perustelee maakuntalehtien - ennen kaikkea Alma Aluemedian - kanssa tekemiensä avustajasopimusten purkamista. Kirjoitus on niin hyvin jäsennelty, ettei minun kannata sitä ruveta tässä referoimaan. Lukekaa itse. Kaksi pääsyytä ovat kuitenkin lehtitalojen riistosopimukset ja niiden tyyli jakaa samaa sisältöä aina uusiin ja uusiin julkaisuihin, mikä väistämättä kaventaa moniäänisyyttä.
Kantokorpi on sen verran nimekäs taiteen tuntija, kriitikko ja kirjoittaja, että hänen ratkaisunsa on noteerattu myös Ylellä.
Kun olen jakanut tätä uutista ja aiempia ajatuksiani mediatalojen sopimuksista, moni lukija on pitänyt saman sisällön jakamista monessa paikasta suorastaan huijauksena. Mutta moniko ns. tavallinen lukija antaa palautetta mediataloihin? Jos ainoa palaute on lopettaa tilaus, se tuntuu vain vahvistavan mediatalojen halua pienentää toimituksellisia resursseja tuotannollisista ja taloudellisista syistä.
Hei haloo, te sivistyneet ihmiset, joilla vielä on halua välittää journalismista ja varaa tukea sitä ostamalla ja tilaamalla lehtiä ja muita mediatuotteita: mitä jos antaisitte palautetta, kun ette ole tyytyväisiä. Moni meistä riistetystä freelancereista on yrittänyt, mutta kukaan ei meitä kuuntele. Mehän olemme pienine palkkioinemme asianosaisia, monen mielestä myös pelkästään epäonnistuneita yrittäjiä.
Odotan mielenkiinnolla, tarttuuko muu media Kantokorven ratkaisuun. Verovaroilla rahoitettu Ylehän on kaupallisten mediatalojen mielestä eri puolella kuin ne, joten sen uutisointiin ei ole välttämättä pakko tarttua. Ja onhan se ikävää, jos kritiikki osuukin omaan toimintaan.
Kantokorpi on sen verran nimekäs taiteen tuntija, kriitikko ja kirjoittaja, että hänen ratkaisunsa on noteerattu myös Ylellä.
Kun olen jakanut tätä uutista ja aiempia ajatuksiani mediatalojen sopimuksista, moni lukija on pitänyt saman sisällön jakamista monessa paikasta suorastaan huijauksena. Mutta moniko ns. tavallinen lukija antaa palautetta mediataloihin? Jos ainoa palaute on lopettaa tilaus, se tuntuu vain vahvistavan mediatalojen halua pienentää toimituksellisia resursseja tuotannollisista ja taloudellisista syistä.
Hei haloo, te sivistyneet ihmiset, joilla vielä on halua välittää journalismista ja varaa tukea sitä ostamalla ja tilaamalla lehtiä ja muita mediatuotteita: mitä jos antaisitte palautetta, kun ette ole tyytyväisiä. Moni meistä riistetystä freelancereista on yrittänyt, mutta kukaan ei meitä kuuntele. Mehän olemme pienine palkkioinemme asianosaisia, monen mielestä myös pelkästään epäonnistuneita yrittäjiä.
Odotan mielenkiinnolla, tarttuuko muu media Kantokorven ratkaisuun. Verovaroilla rahoitettu Ylehän on kaupallisten mediatalojen mielestä eri puolella kuin ne, joten sen uutisointiin ei ole välttämättä pakko tarttua. Ja onhan se ikävää, jos kritiikki osuukin omaan toimintaan.
torstaina, tammikuuta 31, 2013
Utelias ottaa kulmasta kiinni ja käy tekemään
 |
| Kuva © Markus Henttonen |
– Minulle muotoilu on osallistumista yhteiskunnalliseen
keskusteluun taiteen keinoin. Naisten päivän mallisto lähti siitä, että kiroilu
alkoi tympiä. Kohta ihmiset alkoivat tulla kertomaan minulle tarinoita siitä,
mitä rumana pidetty kirkkovenekuvio heille tuo mieleen.
Valolalle on luontaista tarttua ideaan ja ryhtyä töihin.
Design from & for Kids -projektissa hän koordinoi yhteistyötä, jossa
puusepät ja muotoilijat valmistivat huonekaluja lasten ideoista.
Lahtelaisen
Vuorelman talkootaiteilijana hän päivittää perinnetekstiilejä.
Oululaissyntyiselle Valolalle Lahdesta ihmisineen on tullut
rakas. Helsinkiin pääsee nopeasti, takaisin on aina kiire.
– Viitisen vuotta sitten kaipasin muotoilijaverkostoa, nyt
sellainen toimii ja jakaa ideoita ja töitä.
Haastattelu on aiemmin julkaistu Muotoilijakuvia-kirjassa. Tämä on haastattelu 17/25. Markus Henttosen kuvat ovat nähtävissä myös hänen nettisivullaan.
sunnuntai, tammikuuta 06, 2013
Miten käy maakuntalehtien kirjakritiikkien?
Kansan Uutisten Öisinajattelija eli kriitikkokollegani Pentti Stranius kirjoittaa hieman polveillen asiasta, joka tulee varmasti näkymään tämänkin blogin postauksissa. Savon Sanomien, Keskisuomalaisen, Karjalaisen ja Etelä-Suomen Sanomien kirjallisuuskritiikkeihin varattu budjetti pienenee tänä vuonna huomattavasti. Asioita koordinoiva henkilö Savon Sanomista arveli, että arvostelujen määrä putoaa 350:stä noin sadalla.
Kysehän ei ole vain meidän arvostelijoiden toimeentulosta vaan myös siitä, että kirjoja arvostellaan vähemmän. Muutama vuosi sitten näiden neljän lehden arvostelijat jo kerättiin pooliin, jonka kritiikit leviävät kaikkiin neljään lehteen. Jos vaikkapa jonkin kotimaisen uutuuden aiemmin luki ja arvioi kahdesta neljään eri kriitikkoa, viime vuodet kriitikkoääniä on ollut vain yksi. Nyt lehdissä nostetaan esiin vielä vähemmän kirjoja, mikä merkitsee täydellistä vaikenemista yhä useamman teoksen kohdalla.
Eihän tässä voi olla kuin surullinen niin kirjallisuuden, journalismin ja vähän oman ammattikunnankin puolesta. Lehdet säästävät nyt sisällöt hengiltä. Ja jos joku pohtii, pitäisikö kriitikkojen kirjoittaa halvemmalla, vastaan, ettei missään tapauksessa. Kysymys on asiantuntijatyöstä, josta maksetaan 110-140 euroa/ arvio. Useimpien kirjojen lukemiseen jo menee useampi tunti. Lisäksi pitää etsiä taustatietoja, lukea ehkä muutakin kirjailijan tuotantoa ja sitten tietenkin vielä kirjoittaa kiinnostavasti, asiantuntevasti ja oikeudenmukaisesti. Aika monella meistä on takanamme elinikäisen harrastuksen ohella paljon opintoja kirjallisuudesta ja/tai muilta kulttuurin aloilta.
Totta kai kirjoista kirjoitetaan muuallakin kuin maakuntalehdissä ja muualla "virallisessa" mediassa. Moni bloggareista on jo noussut kriitikkojen rinnalle. He ovat nopeita ja kirjoittavat kiinnostavasti, usein asiantuntevastikin.
Olisi mielenkiintoista tietää, kirjoittavatko harrastajabloggarit myös sellaisista kirjoista, joista he eivät oikein saa otetta. Minä olen huomannut, että pelkästään harrastuksen vuoksi lukemistani teoksista on mukava kirjoittaa silloin, kun ne herättävät joko ihastusta tai vihastusta. Tilattu kritiikki on kuitenkin tehtävä myös siitä keskinkertaisen kunnollisesta tai itselle täysin yhdentekevästä teoksesta, jota ei heti ymmärrä tai josta ei ole oikein mitään mieltä. Mieluiten vielä niin, että tekstistä löytää myös esiin nostamisen arvoisia asioita, jotka merkitsevät ehkä paljonkin osalle lukijoista.
Myönnän, että median, journalismin ja koko ammattikirjoittajien työnkuvan murros hämmentää. En ole pelkästään masentunut mutta en myöskään osaa arvioida, mitä tässä murroksessa menetetään lopullisesti ja mitä ehkä saadaan tilalle. Ei auta kuin yrittää keksiä aivan uusia näkökulmia ja luottaa siihen, että ammattilaisuutta ja laatua tarvitaan vielä jossain.
Kysehän ei ole vain meidän arvostelijoiden toimeentulosta vaan myös siitä, että kirjoja arvostellaan vähemmän. Muutama vuosi sitten näiden neljän lehden arvostelijat jo kerättiin pooliin, jonka kritiikit leviävät kaikkiin neljään lehteen. Jos vaikkapa jonkin kotimaisen uutuuden aiemmin luki ja arvioi kahdesta neljään eri kriitikkoa, viime vuodet kriitikkoääniä on ollut vain yksi. Nyt lehdissä nostetaan esiin vielä vähemmän kirjoja, mikä merkitsee täydellistä vaikenemista yhä useamman teoksen kohdalla.
Eihän tässä voi olla kuin surullinen niin kirjallisuuden, journalismin ja vähän oman ammattikunnankin puolesta. Lehdet säästävät nyt sisällöt hengiltä. Ja jos joku pohtii, pitäisikö kriitikkojen kirjoittaa halvemmalla, vastaan, ettei missään tapauksessa. Kysymys on asiantuntijatyöstä, josta maksetaan 110-140 euroa/ arvio. Useimpien kirjojen lukemiseen jo menee useampi tunti. Lisäksi pitää etsiä taustatietoja, lukea ehkä muutakin kirjailijan tuotantoa ja sitten tietenkin vielä kirjoittaa kiinnostavasti, asiantuntevasti ja oikeudenmukaisesti. Aika monella meistä on takanamme elinikäisen harrastuksen ohella paljon opintoja kirjallisuudesta ja/tai muilta kulttuurin aloilta.
Totta kai kirjoista kirjoitetaan muuallakin kuin maakuntalehdissä ja muualla "virallisessa" mediassa. Moni bloggareista on jo noussut kriitikkojen rinnalle. He ovat nopeita ja kirjoittavat kiinnostavasti, usein asiantuntevastikin.
Olisi mielenkiintoista tietää, kirjoittavatko harrastajabloggarit myös sellaisista kirjoista, joista he eivät oikein saa otetta. Minä olen huomannut, että pelkästään harrastuksen vuoksi lukemistani teoksista on mukava kirjoittaa silloin, kun ne herättävät joko ihastusta tai vihastusta. Tilattu kritiikki on kuitenkin tehtävä myös siitä keskinkertaisen kunnollisesta tai itselle täysin yhdentekevästä teoksesta, jota ei heti ymmärrä tai josta ei ole oikein mitään mieltä. Mieluiten vielä niin, että tekstistä löytää myös esiin nostamisen arvoisia asioita, jotka merkitsevät ehkä paljonkin osalle lukijoista.
Myönnän, että median, journalismin ja koko ammattikirjoittajien työnkuvan murros hämmentää. En ole pelkästään masentunut mutta en myöskään osaa arvioida, mitä tässä murroksessa menetetään lopullisesti ja mitä ehkä saadaan tilalle. Ei auta kuin yrittää keksiä aivan uusia näkökulmia ja luottaa siihen, että ammattilaisuutta ja laatua tarvitaan vielä jossain.
tiistaina, huhtikuuta 10, 2012
Pohdintaa aamukahvilehdestä
Olen Pro Mustarousku -blogissani alkanut listata pieniä arjen muutoksia. Tämän aamuinen merkintä aamukahvipöytälehdestä koskee mediaa ja olisi siksi tämän blogin aineistoa. Haluan kuitenkin pitää muutos-merkinnät vain yhdessä paikassa, joten tässä linkki merkintään.
sunnuntai, marraskuuta 13, 2011
Unohdus ja sen selitys
Sain tänään kahdelta suunnalta muistutuksen, että olin unohtanut luettujen kirjojen listauksestani Juha Itkosen teoksen Seitsemäntoista. Ensin ruotsinsuomalainen kollega kiitti pokkaria, jonka annoin hänelle syksyllä yhteisellä Tanskan kurssillamme. Ja sitten satuin vilkaisemaan ystäväni blogiin Neljännen kerroksen kirjoituksia, jossa hän niin ikään kertoo unohtaneensa listata kirjan omiin luettuihinsa.
Mikä ihme saa kaksi kirjallisuuden ystävää unohtamaan ihan kelpo kirjan? Ystäväni selitystä en vielä tiedä, mutta minua häiritsi ainakin teoksen jako kahteen täysin erilliseen osaan, joista ei sitten syntynytkään siitä suurta oivallusta.
Parhaimmillaan Itkonen on kuvannut päähenkilöidensä hyvin häilyviä identiteettejä niin mestarillisesti, että se jossain kohtaa piilevä iso yllätys onkin sitten täysin luonnollinen. Mutta tällä kertaa näiden ihmisten irralliset ajatukset, teot ja toiveet eivät vain jotenkin tarttuneet edes lähimuistiini. Ja kuitenkin: kun sain nämä muistutukset, pystyin palauttamaan heti mieleeni muutaman hyvinkin vaikuttavan kohdan romaanissa.
Hmm. Olen vähän ymmälläni. Tai sitten vain pitää hyväksyä, että paljon lukevalta menee myös runsaasti ohi.
Mikä ihme saa kaksi kirjallisuuden ystävää unohtamaan ihan kelpo kirjan? Ystäväni selitystä en vielä tiedä, mutta minua häiritsi ainakin teoksen jako kahteen täysin erilliseen osaan, joista ei sitten syntynytkään siitä suurta oivallusta.
Parhaimmillaan Itkonen on kuvannut päähenkilöidensä hyvin häilyviä identiteettejä niin mestarillisesti, että se jossain kohtaa piilevä iso yllätys onkin sitten täysin luonnollinen. Mutta tällä kertaa näiden ihmisten irralliset ajatukset, teot ja toiveet eivät vain jotenkin tarttuneet edes lähimuistiini. Ja kuitenkin: kun sain nämä muistutukset, pystyin palauttamaan heti mieleeni muutaman hyvinkin vaikuttavan kohdan romaanissa.
Hmm. Olen vähän ymmälläni. Tai sitten vain pitää hyväksyä, että paljon lukevalta menee myös runsaasti ohi.
lauantaina, huhtikuuta 02, 2011
Tervetuloa kirjoittamisen kursseille
Jälleen pieni mainos: Lahden Kansanopisto jäljestää kevään, kesän ja syksyn aikana neljä kirjoittamiseen ja kirjallisuuteen kannustavaa kurssia, joista kolmessa minulla on sormet pelissä. Ensimmäiset tulevat vastaan jo varsin pian, joten kannattaa olla valppaana ilmoittautumassa, jos aihepiiri kiinnostaa. Hintakaan ei ole aivan päätähuimaava, sillä kunkin viikonlopun 15 tunnin opetus maksaa 80 euroa.
Ja tässä kurssit: Elämäkertakirjoittaminen 14.-15.5., Keskustele ja kirjoita kirjallisuudesta (lukupiirikurssi) 11.-12.6., Kokeellinen kirjoittaminen 13.-14.8. ja Blogikirjoittaminen 10.-11.11.
Yhteystiedot, ilmoittautumisajat ja muut ohjeet löytyvät kunkin kurssin kohdalta linkin takaa. Tervetuloa kursseille!
Ja tässä kurssit: Elämäkertakirjoittaminen 14.-15.5., Keskustele ja kirjoita kirjallisuudesta (lukupiirikurssi) 11.-12.6., Kokeellinen kirjoittaminen 13.-14.8. ja Blogikirjoittaminen 10.-11.11.
Yhteystiedot, ilmoittautumisajat ja muut ohjeet löytyvät kunkin kurssin kohdalta linkin takaa. Tervetuloa kursseille!
torstaina, lokakuuta 21, 2010
Taidanpa ryhtyä seuraamaan...
entisen pienkirjakauppiaan, lahtelaisen Tuulikki Norrlinin blogia Neljännen kerroksen kirjoituksia. Ensimmäisen kirjoituksen perusteella blogissa ei jymähdetä kirjallisuuteen. Musiikkimies Heikki Valpolan elämyksellinen haastattelu on tehty Lorrainen pyöräretken innoittamana.
sunnuntai, toukokuuta 03, 2009
Valokuvatorstai: Naamiaiset
Valokuvatorstai etsii tällä viikolla kuvia aiheesta Naamiaiset.Vastaukseni haasteeseen on aika ilmeinen, mutta esitellään nyt kuitenkin sukumme hämähäkkimiehet. Veljekset olivat viime jouluna hyvin tohkeissaan uusista puvuistaan asentoja myöten. Ilmeisen uskottavia myös, sillä ainakin yksi pienistä serkuista pelästyi.
Oman perheemme viime joulun naamioleikki löytyy Pro Mustarouskusta, jonne raportoin sen tuoreeltaan.
sunnuntai, maaliskuuta 01, 2009
Lopettamisen sijaan arkistoin ja pohdiskelen menneitä
Olen kokenut Verkkomaisterin kanssa muutamia pikkukriisejä, kun ei ole ollut aikaa, voimia tai ideoita kirjoittaa. Pari viikkoa sitten olin jo painamassa tuhoa-nappulaa, kunnes päätin vielä käydä läpi neljän vuoden tuotokset. Ensin innostuin kuin remontintekijä lukemaan vanhoja sanomalehtiä, mutta sitten iski harmi ja häpeä, sillä en ollut mitenkään aiemmin luokitellut kirjoituksiani. Istuin aika monena iltana lukemassa ja määrittämässä hakusanoja, minkä huomasin todella hankalaksi hommaksi - kunnioitukseni informaatikkoja kohtaan lisääntyi jälleen kerran. Olen toki aiemminkin yrittänyt luokittelua ja arkistointia esim. lehtijuttujeni mapittamisessa.
Nyt blogini reunaa sitten lopultakin koristaa epämääräinen lista sanoja, jotka jollain lailla kuvaavat kirjoitusten sisältöä. Samassa uudistusinnossa menin valitsemaan "uuden" ulkoasun Bloggerin valmisvalikoimista.
Mitä sitten löysin? Aika vaihtelevalla julkaisutahdilla olen kirjoittanut 185 merkintää, ensimmäisen 5.2.2005. Kuvien lukumäärää en laskenut, mutta valokuvat-tagin alla näkyy olevan 43 merkintää. Media ja kirjallisuus johtavat aihelistassa, ja blogi on kallistunut yhä enemmän kulttuuriin päin. Alkuperäisestä verkkojournalismin seuraamisesta luovuin jo pitkän aikaa sitten, sillä se olisi vaatinut ihan toisenlaista kosketuspintaa ilmiöihin myös töiden puolesta. Viimeisen aihetta käsitelleen kolumnin, jonka julkaisin myös Verkkomaisterissa, kirjoitin Journalistiin näköjään syyskuussa 2007, sen jälkeenkin niitä tosin julkaistiin lehdessä ainakin yksi tai kaksi.
Neljä vuottakin on niin pitkä aika, että on oikeasti mielenkiintoista tarkastella omia, jo vieraiksi muuttuneita tai unohtuneita, kokemuksiaan ja ajatuksiaan. Kävijälaskurin perusteella näen myös, että aika yllättävät merkinnät osuvat säännönmukaisesti muita useammin kiinnostuneiden hakutuloksiin. Kaikkein eniten lukijoita kuitenkin näyttävät keräävän kirja-arviot ja näyttelykatsaukset, mistä tietenkin olen iloinen.
Katson useimpia tekstejäni ja kuviani ulkopuolisin silmin, mistä kokemuksesta myös kirjailijat ja monet muut luovat ammattilaisetkin ovat usein kertoneet. Minä kyllä luen välillä myös vanhoja lehtijuttujani, en itserakkaudesta vaan palauttaakseni mieleeni sen ihan toisenlaisen tekijän niiden takana. Ja onhan niissä joskus ihan asiaakin, satunnaisesti myös kaunista kieltä ja hyviä oivalluksia.
Koska olen elämäkertaihminen, päätin säilyttää tämän journalistis-kirjallisen päiväkirjan vielä elävien kirjoissa. Ehkä joku ulkopuolinenkin nyt paremmin löytää esimerkiksi kirja-arvostelut kaiken tekstimassan seasta.
Nyt blogini reunaa sitten lopultakin koristaa epämääräinen lista sanoja, jotka jollain lailla kuvaavat kirjoitusten sisältöä. Samassa uudistusinnossa menin valitsemaan "uuden" ulkoasun Bloggerin valmisvalikoimista.
Mitä sitten löysin? Aika vaihtelevalla julkaisutahdilla olen kirjoittanut 185 merkintää, ensimmäisen 5.2.2005. Kuvien lukumäärää en laskenut, mutta valokuvat-tagin alla näkyy olevan 43 merkintää. Media ja kirjallisuus johtavat aihelistassa, ja blogi on kallistunut yhä enemmän kulttuuriin päin. Alkuperäisestä verkkojournalismin seuraamisesta luovuin jo pitkän aikaa sitten, sillä se olisi vaatinut ihan toisenlaista kosketuspintaa ilmiöihin myös töiden puolesta. Viimeisen aihetta käsitelleen kolumnin, jonka julkaisin myös Verkkomaisterissa, kirjoitin Journalistiin näköjään syyskuussa 2007, sen jälkeenkin niitä tosin julkaistiin lehdessä ainakin yksi tai kaksi.
Neljä vuottakin on niin pitkä aika, että on oikeasti mielenkiintoista tarkastella omia, jo vieraiksi muuttuneita tai unohtuneita, kokemuksiaan ja ajatuksiaan. Kävijälaskurin perusteella näen myös, että aika yllättävät merkinnät osuvat säännönmukaisesti muita useammin kiinnostuneiden hakutuloksiin. Kaikkein eniten lukijoita kuitenkin näyttävät keräävän kirja-arviot ja näyttelykatsaukset, mistä tietenkin olen iloinen.
Katson useimpia tekstejäni ja kuviani ulkopuolisin silmin, mistä kokemuksesta myös kirjailijat ja monet muut luovat ammattilaisetkin ovat usein kertoneet. Minä kyllä luen välillä myös vanhoja lehtijuttujani, en itserakkaudesta vaan palauttaakseni mieleeni sen ihan toisenlaisen tekijän niiden takana. Ja onhan niissä joskus ihan asiaakin, satunnaisesti myös kaunista kieltä ja hyviä oivalluksia.
Koska olen elämäkertaihminen, päätin säilyttää tämän journalistis-kirjallisen päiväkirjan vielä elävien kirjoissa. Ehkä joku ulkopuolinenkin nyt paremmin löytää esimerkiksi kirja-arvostelut kaiken tekstimassan seasta.
perjantaina, elokuuta 17, 2007
Tämä kirjoitus ei kerro seksistä eikä usb-tikuista
Bloggaajat tekevät silloin tällöin listoja siitä, millä hakusanoilla kävijät löytävät heidän kirjoituksensa. Hämmennystä herättää, kun neule- tai luontoblogi saa sivulleen seksin ja pornon etsijöitä. Jokin kirjoittajan jo unohtama sana kerää ilmiselvästi vääriä lukijoita.
Hakusanojen, kävijämäärien, ja sisääntulosivujen tarkastaminen kävijälaskurista on ehkä yksityishenkilölle viihdettä. Kyse voi olla myös ihan oikeasta bisnestyökalusta.
Hakusanojen optimointi on yksi keino, kun palveluun halutaan mahdollisimman paljon oikeanlaisia kävijöitä. Silti edelleen löytyy yrityksiä, jotka eivät osaa käsitellä metatietojaan niin, että hakukoneeseen yksinkertaisia sanoja syöttävä kuluttaja löytää juuri heidän palvelunsa. Silmiinpistävän harvoin listan kärjessä keikkuvat mediasivut, jotka ilmeisesti satsaavat enemmän omiin sisäisiin hakuihinsa.
Kävijöiden määrä on erityisen tärkeää silloin, kun sivusto sisältää visiittejä laskevia mainostajia. Businessweek ja sen perässä mm. Helsingin Sanomat kirjoitti heinäkuussa ilmiöstä, jonka mukaan myös yksityiset blogit ovat onnistuneet tienaamaan verkkomainoksilla. Yksi klikkaus tuo vain senttejä, mutta rahaa alkaa virrata, kun kävijämäärät ovat tuhansia päivässä.
Yksinkertaisesti ajateltuna merkintöihin kannattaisi sijoittaa mahdollisimman paljon kiinnostavia täkysanoja. Artikkelien esimerkit kuitenkin muistuttavat, että blogeissa tarvitaan vetovoimainen idea, joka kestää myös verkossa tapahtuvan yhteisöllisen arvioinnin. Menestysblogilta siis odotetaan luotettavuutta oman kohderyhmän silmissä, vaikka sisältö koostuisikin hassuista kissankuvista.
Omaan kulttuuria ja journalismia seuraavaan blogiini löydetään usein hakutermillä ’usb-laite vikatilassa’. Laitteiden hajoamista kiukutteleva merkintä on parin vuoden takaa eikä sisällä mitään teknistä apua. Olen varma, ettei kukaan kyseisen haun tehneistä palaa Verkkomaisterin sivulle.
Ina Ruokolainen
Kolumni on julkaistu 17.8.2007 Journalisti-lehdessä.keskiviikkona, kesäkuuta 06, 2007
Nuorten kieltä ja jakinkasvatusohjeita
Tänään päättynyt Päijät-Hämeen kesäyliopiston lasten- ja nuortenkirjallisuuskoulutus käsitteli paljon vuorovaikutusta - sekä netissä että ihan perinteisesti kirjailijan, lukijan, arvostelijan, kuvittajan, kääntäjän, kustannustoimittajan, tekstin, kuvan jne. välillä. Olin kurssin vetäjänä ja osasuunnittelijana päässyt vaikuttamaan asiaan.
Tänään äänessä oli kaksi nuoren polven kirjailijaa, Terhi Rannela ja Jukka Laajarinne, joista kumpikin ahkeroi myös verkossa. Omien sivujensa lisäksi he pohtivat kirjailijan työtä grafomania-kimppablogissa. Kumpikin myös lukee ahkerasti kollegojen blogeja ja kirjallisia nettisivuja.
Vieraat olivat siis nykykatsannolla interaktiivisia kirjailijoita, mutta eivät erityisyyttään julistaen. Useimmille kirjailijoille kosketus lukijoihin on aina ollut elinehto. Koulu- ja kirjastovierailut ovat vakiintunut tapa kohdata lukijoita, kirjamessuista ja muista tapahtumista on tullut yhä tärkeämpiä kohtauspaikkoja. Aina ovat lukijat myös lähestyneet kirjailijoita kirjein, vaikka varsinaisen vyöryn kohteeksi ovatkin päätyneet vain muutamat yleisön suosikit. Tänäänkin yleisössä oli paljon kirjastonhoitajia, jotka olivat kokeneita kirjailijavierailujen järjestäjiä ja osallistujia.
Keskustelimme monelta kannalta siitä, mitä internet ja siihen nivoutuvat palvelut itse asiassa ovat muuttaneet. Rannela kertoi käyttävänsä kirjailijantyössään hyväkseen sitä runsasta sähköpostipalautetta, jota hän saa kirjoituksistaan Demi-lehdessä. Nuorten tyttöjen kirjeet ovat kuulemma varsinainen aarreaitta sekä mielenkiintoisten aiheiden että nuorten kielen kannalta. Kirjojen aihepiiriin liittyvät asiantuntijakontaktit löytyvät puolestaan usein nettisivuilta etsimällä.
Myös Laajarinne pitää nettiä aivan välttämättömänä taustatyölle. Esimerkiksi hänen viimeisessä kirjassaan, Jäiset jumalat, kuvataan tarkasti Himalajan syrjäkylän elämää ja jakinkasvatusta. Kirjan keskeinen aihepiiri, vuorikiipeily, oli Laajarinteelle ennestään tuttu, Himalajan maisema ja elinolot sen sijaan eivät.
Erityisen oivaltavasti nuoret kirjailijat mielestäni kuvasivat sitä, mitä merkitys bloggaamisella heille on arkipäivässä. Rannela ei bloggaa julkisesti, mutta kirjoittaa kavereidensa kanssa suljettua nettipäiväkirjaa: "Kirjoitan aamulla löysät pois ennen varsinaista kirjoitustyöhön ryhtymistä. Luen myös paljon muiden kirjoittajien sivuja."
Sveitsissä vastikään pari vuotta asunut Laajarinne korostaa kirjailijoiden keskinäistä verkottumista: "Netistä on helpointa seurata, missä mennään esimerkiksi runouden puolella. Se on kokeilualusta, jossa saa palautetta, enimmäkseen kollegoilta, mutta myös lukijoilta. Osaa kollegoista en olen nähnyt vuosikausiin livenä, mutta verkossa olemme pitäneet yllä jopa viikottain. Kirjailijoita on blogosfäärissä jo hirmuiset määrät."
Tänään äänessä oli kaksi nuoren polven kirjailijaa, Terhi Rannela ja Jukka Laajarinne, joista kumpikin ahkeroi myös verkossa. Omien sivujensa lisäksi he pohtivat kirjailijan työtä grafomania-kimppablogissa. Kumpikin myös lukee ahkerasti kollegojen blogeja ja kirjallisia nettisivuja.
Vieraat olivat siis nykykatsannolla interaktiivisia kirjailijoita, mutta eivät erityisyyttään julistaen. Useimmille kirjailijoille kosketus lukijoihin on aina ollut elinehto. Koulu- ja kirjastovierailut ovat vakiintunut tapa kohdata lukijoita, kirjamessuista ja muista tapahtumista on tullut yhä tärkeämpiä kohtauspaikkoja. Aina ovat lukijat myös lähestyneet kirjailijoita kirjein, vaikka varsinaisen vyöryn kohteeksi ovatkin päätyneet vain muutamat yleisön suosikit. Tänäänkin yleisössä oli paljon kirjastonhoitajia, jotka olivat kokeneita kirjailijavierailujen järjestäjiä ja osallistujia.
Keskustelimme monelta kannalta siitä, mitä internet ja siihen nivoutuvat palvelut itse asiassa ovat muuttaneet. Rannela kertoi käyttävänsä kirjailijantyössään hyväkseen sitä runsasta sähköpostipalautetta, jota hän saa kirjoituksistaan Demi-lehdessä. Nuorten tyttöjen kirjeet ovat kuulemma varsinainen aarreaitta sekä mielenkiintoisten aiheiden että nuorten kielen kannalta. Kirjojen aihepiiriin liittyvät asiantuntijakontaktit löytyvät puolestaan usein nettisivuilta etsimällä.
Myös Laajarinne pitää nettiä aivan välttämättömänä taustatyölle. Esimerkiksi hänen viimeisessä kirjassaan, Jäiset jumalat, kuvataan tarkasti Himalajan syrjäkylän elämää ja jakinkasvatusta. Kirjan keskeinen aihepiiri, vuorikiipeily, oli Laajarinteelle ennestään tuttu, Himalajan maisema ja elinolot sen sijaan eivät.
Erityisen oivaltavasti nuoret kirjailijat mielestäni kuvasivat sitä, mitä merkitys bloggaamisella heille on arkipäivässä. Rannela ei bloggaa julkisesti, mutta kirjoittaa kavereidensa kanssa suljettua nettipäiväkirjaa: "Kirjoitan aamulla löysät pois ennen varsinaista kirjoitustyöhön ryhtymistä. Luen myös paljon muiden kirjoittajien sivuja."
Sveitsissä vastikään pari vuotta asunut Laajarinne korostaa kirjailijoiden keskinäistä verkottumista: "Netistä on helpointa seurata, missä mennään esimerkiksi runouden puolella. Se on kokeilualusta, jossa saa palautetta, enimmäkseen kollegoilta, mutta myös lukijoilta. Osaa kollegoista en olen nähnyt vuosikausiin livenä, mutta verkossa olemme pitäneet yllä jopa viikottain. Kirjailijoita on blogosfäärissä jo hirmuiset määrät."
sunnuntai, tammikuuta 07, 2007
Yhteinen epäluulo
On aina mukavaa, kun joku muukin inhoaa jotain, "mitä koko maailma rakastaa". Kirsi Pihan Lukupiirissä on näköjään jo muutama päivä ehditty keskustella siitä, onko Paulo Coelho kupla vai viisas ajattelija. Yllättävän moni lukija (keskustelussa on 28 vastausta) on jaksanut lukea useita Coelhon kirjoja, vaikka ei olekaan vakuuttunut niiden tarjoamista elämänohjeista tai etenkään kirjallisesta tasosta. Itse olen lukenut vain Pyhiinvaeltajan, mutta se riitti. Vastenmielistä ja tekosyvällistä!
perjantaina, lokakuuta 06, 2006
Toimittajakoulutus juhlabloggaa
Tampereen toimittajakoulutus viettää tänään 80-vuotisjuhlia. Tapahtumaa seuraa blogi, jossa näin iltapäivän aluksi on jo neljä merkintää. Raportoijat ovat journalistiikan sivuaineopiskelijoita.
Päivän avausmerkintä löytää bloggauksesta sekä opetuksellisia että tiedonvälityksellisiä arvoja: "Tiedotusopin lehtori Ari Heinosen mukaan tarkoitus on kokeilla, miten blogin julkaiseminen sopii uutisointiin. Meneillään olevasta tilaisuudesta tehdään prosessiuutisointia yhden päivän ajan. Samalla saadaan kokemusta siitä, mitä blogin kirjoittaminen edellyttää."
"Heinonen kertoo, että aiemmin tapahtuman reaaliaikaista blogiuutisointia on kokeiltu Tampereen yliopistossa vain kerran vastaavanlaisen ryhmän kanssa. Blogi näyttäisi sopivan uutisointiin erityisen hyvin silloin, kun tapahtumasta on raportoimassa useita reporttereita."
Päivän avausmerkintä löytää bloggauksesta sekä opetuksellisia että tiedonvälityksellisiä arvoja: "Tiedotusopin lehtori Ari Heinosen mukaan tarkoitus on kokeilla, miten blogin julkaiseminen sopii uutisointiin. Meneillään olevasta tilaisuudesta tehdään prosessiuutisointia yhden päivän ajan. Samalla saadaan kokemusta siitä, mitä blogin kirjoittaminen edellyttää."
"Heinonen kertoo, että aiemmin tapahtuman reaaliaikaista blogiuutisointia on kokeiltu Tampereen yliopistossa vain kerran vastaavanlaisen ryhmän kanssa. Blogi näyttäisi sopivan uutisointiin erityisen hyvin silloin, kun tapahtumasta on raportoimassa useita reporttereita."
perjantaina, tammikuuta 13, 2006
Verkkoapajilla Journalistissa
Vuoden alusta uudistunut Journalisti ilmestyy tänään ensimmäistä kertaa - tosin uudistus ei vielä näy verkossa. Lehdessä on useita uusia palstoja ja avustajia. Tästä lähtien joka toisessa numerossa ilmestyvä takasivun Verkkokalastaja on yksi tekosyy sille, että Verkkomaisteri on ollut hiljaa alkuvuoden. Verkon journalistisista ilmiöistä olen edelleen kiinnostunut, mutta puhtia ei ole riittänyt bloginpitoon "oikeiden" töiden ohella.
Verkkomaisteri kuitenkin jatkaa ainakin niin kauan kuin Journalistin verkkoversiossa ei ole kommentointimahdollisuutta, eikä Verkkokalastaja välttämättä heti edes näy verkossa. Tänne saa ehdottaa aiheita ja kommentoida paperilehdessä ilmestyvää palstaa.
Journalistissa on säilynyt myös jotain hyväksi havaittua vanhaa. Yksi on Jakobstads Tidningin kulttuuritoimittajan ja Otis kulturbloggin pitäjän, Henrik Othmanin, kolumni, jossa hän tällä kertaa puuttuu taisteluun blogosfäärin vallasta otsikolla Medborgarjournalistik. Kannattaa lukea.
Verkkomaisteri kuitenkin jatkaa ainakin niin kauan kuin Journalistin verkkoversiossa ei ole kommentointimahdollisuutta, eikä Verkkokalastaja välttämättä heti edes näy verkossa. Tänne saa ehdottaa aiheita ja kommentoida paperilehdessä ilmestyvää palstaa.
Journalistissa on säilynyt myös jotain hyväksi havaittua vanhaa. Yksi on Jakobstads Tidningin kulttuuritoimittajan ja Otis kulturbloggin pitäjän, Henrik Othmanin, kolumni, jossa hän tällä kertaa puuttuu taisteluun blogosfäärin vallasta otsikolla Medborgarjournalistik. Kannattaa lukea.
tiistaina, joulukuuta 27, 2005
Hyvä joulu toi Dylanin
Lisäkseni ainakin Media=blogi toivoi joululta "vanhanaikaisia" huveja eli hyviä kirjoja ja muuta luettavaa. Kiitos samoin, ja jotain sainkin, vähintäänkin mielenkiintoisia tekstejä. Tuli Anna-Leena Härkösen Loppuunkäsitelty, jonka moni muukin on todennyt tärkeäksi muttei kovin kaunokirjallisesti ansiokkaaksi teokseksi. Perinteinen joululahja oli Arno Forsiuksen historiallinen artikkeli, joka tällä kertaa käsitteli almanakan valistuskirjoituksia. Matti Salon ja Ilari E. Sääksjärven tietokirja Andeilta Amazoniaan taas liippaa läheltä antajia, suvun sademetsätutkijoita. Vilhelmiina Mäkelän kotiseutukirja Pläsitorilta liikekaupunkiin taas kertoo Lempäälän historiaa sen verran läheltä, että sieltä löytyy lasten mummun, isomummun ja muutaman muun sukulaisen kuva ja tekstiä vuosikymmenten takaisesta elämästä Lopen kartanossa. Joulua vihaava isosisko sai lisäksi Saksassa vaihto-oppilasvuotta viettävältä pikkusiskolta Dietmar Bittrichin Das Weihnachtshasser Buchin eli Joulunvihaajan kirjan.
Suurin kulttuurielämys oli kuitenkin Martin Scorsesen Bob Dylan -dokumentti No direction home, jonka ensimmäisen osan MTV3 esitti joulupäivän iltana myöhään. Olen ehdottomasti samaa mieltä kuin Matti Ripatti tämän päivän Hesarin Kanavalla-kolumnissaan; Ripatin mielestä jo ensimmäisen kahden tunnin perusteella elokuvaa voi pitää mestarillisena. Se oli monikerroksellinen ja -merkityksellinen teos, joka päähenkilön persoonan siivellä kertoo paljon mielenkiintoista esittämänsä ajan hengestä, musiikista, Yhdysvalloista ja kulttuuri-ihmisistä.
Siitä on aikaa, kun viimeksi olen kuunnellut Dylania, mutta taidanpa kaivaa vanhat vinyylimme pikaisesti esille. Ja tietysti odotan innolla myös huomenillalla esitettävää toista osaa.
Suurin kulttuurielämys oli kuitenkin Martin Scorsesen Bob Dylan -dokumentti No direction home, jonka ensimmäisen osan MTV3 esitti joulupäivän iltana myöhään. Olen ehdottomasti samaa mieltä kuin Matti Ripatti tämän päivän Hesarin Kanavalla-kolumnissaan; Ripatin mielestä jo ensimmäisen kahden tunnin perusteella elokuvaa voi pitää mestarillisena. Se oli monikerroksellinen ja -merkityksellinen teos, joka päähenkilön persoonan siivellä kertoo paljon mielenkiintoista esittämänsä ajan hengestä, musiikista, Yhdysvalloista ja kulttuuri-ihmisistä.
Siitä on aikaa, kun viimeksi olen kuunnellut Dylania, mutta taidanpa kaivaa vanhat vinyylimme pikaisesti esille. Ja tietysti odotan innolla myös huomenillalla esitettävää toista osaa.
tiistaina, joulukuuta 13, 2005
Kulttuuri-Lahti bloggaa
Lahti on yksi vuoden 2011 kulttuuripääkaupungiksi havittelevista suomalaiskaupungeista. Nettisivut se sai auki myöhään, vasta eilen, mutta ainakin yhdessä asiassa projektitoimisto on muita edellä. Lahti 2011 bloggaa.
Avausmerkintä Lahti on mielentila pohtii lahtelaista ironiaa ja etäisyyden ottamista, joita on erehdytty luulemaan jopa tylsyydeksi. Tänään on vuorossa Lahden maine, joka ei tänään Lahdessa alustaneen professori Pekka Aulankaan tutkimuksen valossa ole siitä parhaasta päästä maassamme.
Kiitokset bloginpitäjälle - Lahti 2011 -toimiston tiedottajalle Heini Moisiolle - ettei hän yritä merkinnöissään sokeroida kotikaupunkiani tunnistamattomaksi. Aulaakin hän tukistaa ihan asiasta, jos kaupungin osittain rahoittama professori ei tosiaan ole viitsinyt mennä alustuksessaan juuri pintaa syvemmälle etsiessään syitä Lahden maineelle.
Etenkin sivuston kulttuuria-otsikon alta löytyy kuva, joka hyvin kuvaa normaalia kulttuurityöläisen arkea missä tahansa suomalaisessa kaupungissa. Useammin se muistuttaa sauvakävelyä räntäsateessa kuin purjehdusta sinisillä laineilla maineikkaan sinfoniaorkesterin soidessa taustalla.
Avausmerkintä Lahti on mielentila pohtii lahtelaista ironiaa ja etäisyyden ottamista, joita on erehdytty luulemaan jopa tylsyydeksi. Tänään on vuorossa Lahden maine, joka ei tänään Lahdessa alustaneen professori Pekka Aulankaan tutkimuksen valossa ole siitä parhaasta päästä maassamme.
Kiitokset bloginpitäjälle - Lahti 2011 -toimiston tiedottajalle Heini Moisiolle - ettei hän yritä merkinnöissään sokeroida kotikaupunkiani tunnistamattomaksi. Aulaakin hän tukistaa ihan asiasta, jos kaupungin osittain rahoittama professori ei tosiaan ole viitsinyt mennä alustuksessaan juuri pintaa syvemmälle etsiessään syitä Lahden maineelle.
Etenkin sivuston kulttuuria-otsikon alta löytyy kuva, joka hyvin kuvaa normaalia kulttuurityöläisen arkea missä tahansa suomalaisessa kaupungissa. Useammin se muistuttaa sauvakävelyä räntäsateessa kuin purjehdusta sinisillä laineilla maineikkaan sinfoniaorkesterin soidessa taustalla.
sunnuntai, marraskuuta 06, 2005
Joululahjarahat Pakistaniin
Hyvä idea Kirsiltä: pistetään blogeissa sana kiertämään ja kehotetaan laittamaan joululahjarahat tai edes osa niistä johonkin inhimillistä hätää lievittävään keräykseen.
Hieno vaihtoehto esim. kuitata veljeni perheen kanssa vaihdetut joululahjat, jotka ovat menneet puolin ja toisin totaalisen pieleen sitten perheidemme pikkulapsiaikojen. Ja tarkemmin ajatellen korvattavia kohteita löytyy todella helposti lisää...
Hieno vaihtoehto esim. kuitata veljeni perheen kanssa vaihdetut joululahjat, jotka ovat menneet puolin ja toisin totaalisen pieleen sitten perheidemme pikkulapsiaikojen. Ja tarkemmin ajatellen korvattavia kohteita löytyy todella helposti lisää...
sunnuntai, lokakuuta 30, 2005
Kirjoista ja sit vähän muusta
Kirjamessuilta raportoinut Helsingin Sanomien kulttuuriblogi on iso pettymys, minkä joku lukijoista taisi sanoa ihan ensimmäisten postausten kommenteissakin. Merkinnät tuntuvat olevan vain niitä pieniä ja kiireessä kyhättyjä uutisia, jotka eivät lehteen mahdu, mutta eivät tarjoa myöskään mitään uusia oivalluksia.
Blogissa näkyy ja tuntuu se, että seuraavan päivän lehti on päätuote, johon säästetään parhaat haastattelut, näkökulmat ja kuvat. Erittäin ymmärrettävää, jos toimittajat on lähetetty messuille sillä toimeksiannolla, että blogi on oheistuote. En minäkään kirjoita omaan blogiini parhaita paloja (tai välttämättä mitään aihepiiriin liittyvää), jos työn tilaaja maksaa minulle lehtijutusta.
Mutta kun Hesari kerran satsaa blogeihin nyt mediana ihan Kuukausiliitteen kansijuttua myöten, niin miksei hommaa hoidettu kunnolla. Siis päästetty vaikkapa yleisöä kunnolla ääneen (=itse kirjoittamaan) tai teetetty päiväkirjamerkintöjä Päivä lehtimiehenä -luokilla. Vai onko heistäkin hienompaa julkaista tuotoksensa lehdessä?.
Tarkemmin lukien täytyy myöntää, että Kaisa Hakkaraisen muutamassa perjantain eli 28:nnen päivän merkinnässä on ideaa. Hän pohtii esimerkiksi kirjastojen asemaa sivistyksen välittäjinä ja medialukutaitoa. Etenkin ensimmäisen näkökulman esiin nostaminen SanomaWSOY:n reippaasti sponssaamassa myyntitapahtumassa on jopa lievästi rohkea veto. Mutta kovin kiireisiä raapaisuja ovat nämäkin, siis töissä olleen toimittajan kirjoittamiksi.
Blogissa näkyy ja tuntuu se, että seuraavan päivän lehti on päätuote, johon säästetään parhaat haastattelut, näkökulmat ja kuvat. Erittäin ymmärrettävää, jos toimittajat on lähetetty messuille sillä toimeksiannolla, että blogi on oheistuote. En minäkään kirjoita omaan blogiini parhaita paloja (tai välttämättä mitään aihepiiriin liittyvää), jos työn tilaaja maksaa minulle lehtijutusta.
Mutta kun Hesari kerran satsaa blogeihin nyt mediana ihan Kuukausiliitteen kansijuttua myöten, niin miksei hommaa hoidettu kunnolla. Siis päästetty vaikkapa yleisöä kunnolla ääneen (=itse kirjoittamaan) tai teetetty päiväkirjamerkintöjä Päivä lehtimiehenä -luokilla. Vai onko heistäkin hienompaa julkaista tuotoksensa lehdessä?.
Tarkemmin lukien täytyy myöntää, että Kaisa Hakkaraisen muutamassa perjantain eli 28:nnen päivän merkinnässä on ideaa. Hän pohtii esimerkiksi kirjastojen asemaa sivistyksen välittäjinä ja medialukutaitoa. Etenkin ensimmäisen näkökulman esiin nostaminen SanomaWSOY:n reippaasti sponssaamassa myyntitapahtumassa on jopa lievästi rohkea veto. Mutta kovin kiireisiä raapaisuja ovat nämäkin, siis töissä olleen toimittajan kirjoittamiksi.
tiistaina, lokakuuta 18, 2005
Lasitalossa ja elokuvissa
Kävi niin, etten ollut Blogosfäärissä suuren tapahtuman eli Reetta Meriläisen ensimmäisen blogimerkinnän ilmestymisen aikaan. Koko päivä meni kokouksessa, mutta tuntia myöhemmin kumminkin istuin jo emännän Lasitalossa syömässä...Ei kyllä kuulunut blog, blog, blog, niin kuin parikin kollegaa on kuvaillut Helsingin Sanomien ja muidenkin journalistitaustaisten bloggaajien valloitusretkeä verkossa.
Entisenä hesarilaisena ja nykyisinkin lehteen kirjoittavana en odota Meriläiseltä paljastuksia siitä, miten talossa journalismia tuotetaan. Tällä hetkellä taitaa enemmänkin kiinnostaa se, miten usein ja mihin aikaan päivästä päätoimittaja tosiaan ehtii merkintöjä tuottaa. Siis se, mihin kohtaan työlistan prioriteetteja emäntä bloggaamisen rankkaa.
Omalla päivälistallani blogi on viime aikoina jäänyt jatkuvasti hännille, usein tipahtanut siltä myös kokonaan pois. Tänään edelle meni Suomen Elokuva-arkiston maakuntasarjan syksyn ensimmäinen esitys Lahdessa. Jacques Tourneurin Paholaisen palvelija (1957) oli yksi niistä elokuvista, joiden kohdalla aina ihmettelen itsessäni asuvaa pientä elokuvaharrastajaa. Että sitä tosiaan jaksaa raahautua matkapäivän päätteeksi 20.30 esitykseen katsomaan psykologiseksi kauhufilmiksi tarkoitettua teosta, jota tuottaja oli vähän käynyt koristelemassa karvaisella pahiksella jälkikäteen. Mutta jotain inspiroivaa siinä silti oli, kun tässä vielä istun...
Entisenä hesarilaisena ja nykyisinkin lehteen kirjoittavana en odota Meriläiseltä paljastuksia siitä, miten talossa journalismia tuotetaan. Tällä hetkellä taitaa enemmänkin kiinnostaa se, miten usein ja mihin aikaan päivästä päätoimittaja tosiaan ehtii merkintöjä tuottaa. Siis se, mihin kohtaan työlistan prioriteetteja emäntä bloggaamisen rankkaa.
Omalla päivälistallani blogi on viime aikoina jäänyt jatkuvasti hännille, usein tipahtanut siltä myös kokonaan pois. Tänään edelle meni Suomen Elokuva-arkiston maakuntasarjan syksyn ensimmäinen esitys Lahdessa. Jacques Tourneurin Paholaisen palvelija (1957) oli yksi niistä elokuvista, joiden kohdalla aina ihmettelen itsessäni asuvaa pientä elokuvaharrastajaa. Että sitä tosiaan jaksaa raahautua matkapäivän päätteeksi 20.30 esitykseen katsomaan psykologiseksi kauhufilmiksi tarkoitettua teosta, jota tuottaja oli vähän käynyt koristelemassa karvaisella pahiksella jälkikäteen. Mutta jotain inspiroivaa siinä silti oli, kun tässä vielä istun...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)