Niitä muita luettuja

Keväällä päätin, että kirjaisin ylös kaikki lukemani kirjat. Luulen ja pelkään taas unohtaneeni useita, mutta tässä joitain niistä teoksista, jotka eivät muista syistä ole esiintyneet tässä blogissa:

Gerald V. Kuss: Matka miesten maahan. Suomentanut Raimo Seppälä. Kirjayhtymä 1968. Sain Grönlantia käsittelevän matkakirjan lahjaksi ystävältäni ennen syksyn opintomatkaani. Yllättävän moni ennakkoluulo ja jokunen faktakin on vielä voimissaan. Yksi nappimääritelmä ei ole muuttunut yli 40 vuodessa mihinkään: "...silmiemme edessä 'Euroopan säätehdas'. Täällä 'tehdään' tänään huomispäivän sää." Tosin tähänkin voisi huomauttaa, että nykyisin puhumme globaalista ilmastosta, emme vain eurooppalaisten säästä.

Mila Teräs: Tyttö tulevaisuudesta. Alkuperäisteos julkaistu 2004 (Otava); pokkariversion tietoja en pääse enää tarkistamaan, sillä jätin matkalukemiseksi ostetun kirjan hotelliin. Fantasianuorisokirja on ihan kelpo esikoisteos sarjassaan.

Diana Gabaldon: Muukalainen. Suomentanut Anuirmeli Sallamo-Lavi. Tämänkin kirjan ostin mukaan pokkariversiona ja jätin sen ystäväni kotiin, joten tarkemmat tiedot eivät ole enää tallessa. Olen iloinen, että lopultakin luin edes yhden Gabaldonin supersuosituista historiallisista romaaneista, joita ystäväni Anuirmeli on toki useita kertoja suositellut. En ole ihan tällaisen kirjallisuuden kohderyhmää, mutta ihailen kirjailijan (ja suomentajan) suurta tietomäärää ja kykyä kuljettaa tarinaa eri aikatasoissa ja kulttuureissa. Ja olihan se mukava hotellihuoneen yksinäisyydessä hetkittäin heittäytyä myös romanttisiin juonenkäänteisiin. Saattaisi tehdä hyvää joskus kotonakin...

Jukka Laajarinne: Muumit ja olemisen arvoitus. Atena-kustannus. Sopivasti annostellut filosofiset pohdinnat avaavat välillä uusia ovia Muumilaaksossa, toisinaan taas jäävät hieman raapaisuiksi. Matkani loppui ennen takakantta, joten otin kirjan takaisin kotiin ja aion vielä lukea loppuun jonain synkkänä ja myrskyisenä yönä.

Siri Hustvedt: Kesä ilman miehiä. Suomentanut Kristiina Rikman. Otava 2011. Lohdullista, että Hustvedt on palannut täysveriseksi romaanikirjailijaksi epäonnistuneen Vapisevan naisen jälkeen. Laatutyötä mutta kuitenkin väliteos, jonka luin parissa illassa.

Laura Honkasalo: Eropaperit. Otava 2009. Lukupiirikirja, josta keskustelemme ensi keskiviikkona, joten viisainta olisi olla vielä sanomatta mitään. Sanonpa kuitenkin: jos omat lapsuuden erokokemukset ovat näin hurjia, ymmärrän. Mutta sittenkin vähän raivostuttaa, että ilmiselvästi sairas paha äitipuoli on vain sitä ja siksi jollain lailla epäuskottava. Ihailen kuitenkin kykyä kirjoittaa sekä lapsen että isoäidin näkökulmista.

Kallis internet maailman laidalla

Grönlannin viikkomme aikana on käynyt selväksi, että asuminen maailman laidalla on kallista. Erityisen kalliita ovat verkkoyhteydet, joihin Tele Greenlandilla on monopoli. Kuulimme paikallisilta journalisteilta, että Tele Greenland on tiukasti sidoksissa paikalliseen parlamenttiin, joten monopolia tuskin kovin nopeasti puretaan.

Hotellissa Nuukissa kolme tuntia luokattoman huonoa verkkoyhteyttä maksoi 275 kruunua, joka on reippaasti yli 30 euroa. Paikalliset ihmiset eivät tietenkään maksa samaa omista yhteyksistään, mutta kuulemma silti moninkertaisesti muihin Pohjoismaihin verrattuna.

Kysymys on demokratiavajeesta, paikallinen journalisti Ivalo Egede arvioi puhuessaan meille journalisteille Grönlannin mediatilanteesta. Verkko jos mikä voisi lähentää ihmisiä ja tuoda heille niin tietoa kuin kulttuuriakin. Grönlannissa välimatkat ovat pitkät ja taitetaan joko vesitse tai lentäen. Teitä on käytännössä vain Nuukin seudulla, jossa toki asuu pääosa valtavan saarivaltion väestöstä.

Lehtien jakelu on kallista ja vaikeaa, paikallisen tv- ja radiotoiminnan elinehdot ovat surkeat. Ammattijournalistit tekevät parhaansa, mutta ovat koko ajan riippuvaisia siitä, mihin kaikkeen raha riittää. Yleensä ei ainakaan tekniikkaan. Rahaa ja aikaa vie myös demokratialle tärkeä kaksikielisyys, mikä merkitsee kaiken materiaalin kääntämistä grönlannista tanskaksi ja päinvastoin.

Äskettäin valmistui mediaselvitys, jonka median ammattilaisista koostunut työryhmä luovutti itsehallintoparlamentille. Toimenpide-ehdotuksista yksi tärkeimmistä oli saada nettiyhteys vähintään kaikille lapsiperheille ja kouluihin opiskelua varten. Ei kuulemma tule onnistumaan vuosiin. Kaikkiin osiin Grönlantia ei ole edes saatu vielä mitään verkkoa tavallisten ihmisten ulottuville.

Olen nyt jumissa toista vuorokautta Kangerlussuaqin lentokentällä, joka on entinen amerikkalaisten tukikohta Nuukista koilliseen. Sisämaan jäätikön raja on parinkymmen kilometrin päässä. Täällä lentokentällä netti pelaa sveitsiläisen Telepointin kautta ihan kohtalaisella nopeudella verrattuna Nuukiin. Hintakin on kolmasosa eli sata kruunua kolmelta tunnilta.

Journalisti jäätikön reunalla.

Juuri tällä hetkellä tuntuu siltä, että Grönlannissa on tärkeämpää tarjota verkkoyhteydet matkustaville businessihmisille ja turisteille kuin tavallisille grönlantilaisille.

Tärkeää olisi myös saada lentoyhteydet toimimaan. Me emme ole jumissa sääolojen takia vaan siksi, että Air Greenlandin ainoa iso jetti on poissa pelistä teknisen vian takia. Lentokentälle on eilen ja tänään kerääntynyt yhä lisää ihmisiä, jotka odottavat jatkoyhteyttä Kööpenhaminaan. Saa nähdä, mahdummeko kaikki koneeseen huomenna.

Valaan pyrstö tekee journalistin onnelliseksi

Toissapäivänä söin elämäni ensimmäistä – ja toivottavasti viimeistä – kertaa valaan lihaa. Pari tuntia sen jälkeen sain ihailla ryhävalaiden tanssia Nuukin edustalla, johon olimme palaamassa Kapisillitin kalastajakylästä. Jälkimmäinen kokemus oli henkeäsalpaava. 

Kun näin viimeisen pyrstön heilahduksen, olin viettänyt yhteensä toista vuorokautta veneessä ja kalastajakylän pienessä kylätalossa kuunnellen Grönlannin kalastus- ja pyyntiorganisaatioiden kattojärjestön toimitusjohtajan Alfred ER Jakobsenin tarinoita ja faktaa kalastajien ja pyytäjien elämästä. (Kalaallit Nunaanni Aalisartut Piniartullu Kattuffiat / Sammenslutningen af Fiskere og Fangere i Grønland).

Jakobsen oli hyvää seuraa esitellessään hylkeen- ja jääkarhunnahasta tehtyjä ”maailman parhaita” rukkasiaan ja laulaessaan grönlanninkielisiä sävelmiä. Poliittisesti kokenut entinen ministeri esitteli myös hyvin vakuuttavasti lukuja siitä, miten paljon vähemmän tuloja grönlantilaiset kalastajat saavat saaliistaan kuin kanadalaiset tai EU-maiden kollegat.

Viisaasti Jakobsen säästi valaskeskustelun paluumatkalle veneeseen, jolloin eväslaatikoista paljastui lajitelmat erilaisia Grönlannin kaloja ja lihoja. Savustetut valaansiivut makasivat lihalaatikossa poron, myskihärän ja lammasmakkaran välissä. Kaikki muut paitsi lampaat ovat Grönlannissa vapaana luonnossa liikkuvia ja metsästettäviä eläimiä, myös porot. 

Jokainen liha maistui niitä syöneiden suussa ensiluokkaiselta, tuoreelta ja vahvalta. Minä maistoin vain pienen palan valasta enkä erityisemmin pitänyt sen voimakkaasta jälkiaromista. Voin kuitenkin ymmärtää sen olevan suurta herkkua siihen tottuneiden grönlantilaisten suussa. Vielä paremmin ymmärrän sitä, että isosta eläimestä on kerralla saatu arvokasta ravintoa ja materiaalia suurelle määrälle arktisissa oloissa eläviä ihmisiä.

Jos minun pitäisi tuon retken jälkeen kirjoittaa kriittinen artikkeli grönlantilaisten oikeudesta pyytää valaita, olisin pulassa. Selvyyden vuoksi sanottakoon, että olen edelleen jyrkästi valaanpyyntiä vastaan.  

Erityisen huonosti hyväksyn sitä, että japanilaisten, islantilaisten ja norjalaisten ravintolaherkuttelu naamioidaan tutkimustarkoituksissa tehdyksi pyynniksi.  Voisin myös kuvitella, että valaiden katseluretket tuottaisivat vähintään yhtä paljon rahaa kuin valaanlihasta, -rasvasta ja muista ruhonosista saatavat tuotteet. 

Vaan enpä enää tiedä, kun katselen ympärilleni Nuukin matkamuistomyymälöissä. Moni meistä matkailijoista ostaa silmää räpäyttämättä valaanluisen veistoksen tai pienen korun. Ja miksi ei ostaisi, kun samalla saa vuosisataiseen käsityötaitoon perustuvaa taidetta. 

Alfred ER Jakobsen muistuttikin, että Grönlanti on ainoa maa, jolle on kansainvälisessä valaskomissiossa myönnetty pyyntioikeudet kulttuurisista syistä. Valaita on aina ollut Grönlannin vesillä, ja aina niistä on haettu lisätienestiä. 

Kapisillitin kalastajakylässä sain pienen aavistuksen siitä, miten rankoissa oloissa meren ja jään välissä eletään. Aurinkoisen lauantain jälkeen koitti tuulinen ja sateinen sunnuntai, jolloin vuoristoisen kylän polut muuttuivat liejuksi ja merelle lähteminen oli jo vähän vaikeaa pienehköillä moottorialuksilla. Ja nyt on kuitenkin vasta syyskuu.

Ryhmällämme oli kuitenkin kokenut miehistö, joka veneessä nautitun lounaan jälkeen tarjosi meille vielä sen paremman valaselämyksen. Kun tulimme vuonolta lähemmäksi Nuukia ja merta, miehet alkoivat osoitella horisonttiin. Ensin näkyi suihkuja ja vähitellen me turistitkin aloimme erottaa liikettä kovan aallokon seassa. Muutama musta selkä, sitten palkinto: yksi komea pyrstö, vähän ajan kuluttua kahden valaan hidas sukellus syvyyteen.

Grönlantilaiset kalastajaoppaamme näyttivät itsekin hyvin tyytyväisiltä, kun me kymmenen journalistia kiljuimme melkein yhteen ääneen onnesta. Oppaillemme on turha opettaa yhteiseloa valaiden kanssa, mutta toivottavasti heistä yhä useampi haluaa jatkossa tarjota eläviä valaselämyksiä.

Århusista alkanut pohjoismaisten journalistien täydennyskoulutuksemme on edennyt Grönlantiin.