Arabikadulta Facebookin kautta tanskalaiseen uutispöytään

Journalisti voi olla yhtä perustellusti optimisti kuin pessimisti nykyisessä mediatilanteessa. Kielteisiin johtopäätöksiin päätyvä näkee levikinlaskut ja mediayritysten heikkenevän talouden, jotka vähentävät työpaikkoja ja lisäävät kiirettä toimituksissa. Kiireessä tehdään virheitä, jolloin journalismin laatu heikkenee.

Optimisti taas näkee kaikki uudet tekniikat, media-alustat ja muuttuvat työtavat suurina inspiraation lähteinä, jotka voivat jopa helpottaa työntekoa. Myös interaktiivinen yleisösuhde on hänestä hieno asia, joka parantaa journalismia ja tuo siihen lisää demokratiaa.

Näin Steen K. Rasmussen, Nordisk Journalistcenterin johtaja ja UPDATE-täydennyskoulutusohjelman kehityspäällikkö, alusti luentonsa tänä aamuna Århusin 55. toimittajakurssin avauksessa. Silti hän uskalsi pohtia journalismin tulevaisuutta.

Rasmussen listasi kuusi piirrettä ja laajempaakin virtausta, jotka näkyvät juuri nyt tanskalaisessa journalismissa.
1. voimakas temponvaihtelu yhdistettynä mobiliteettiin
2. digitaalinen konvergenssi
3. käyttäjien tuottama sisältö
4. konstruktiivinen journalismi
5. jatkuva seuranta ja päivittäminen
6. fokus tärkeissä aiheissa, joilla on demokratian kannalta merkitystä

Kohdat 4 ja 6 herättivät heti epätietoista ja -uskoista muminaa. Rasmussen oli varautunut selittämään, sillä etenkin 4. kohta on hänen mukaansa vain tanskalainen ilmiö. Hän määritteli konstruktiivisen journalismin jonkinlaisena ongelmanratkaisujournalismina, jossa tiedotusväline aktiivisesti etsii ratkaisua lukijoita koskettavaan yhteiskunnalliseen ongelmaan. Yleensä tällaista journalismia harjoitetaan paikallislehdessä tai vastaavassa mediassa, jonka on "helppo" tarttua vaikkapa uuden bussireitin luomiin ongelmiin. Lukijoilta/kuulijoilta pyydetään myös usein ratkaisuja, jotka välitetään julkisuuden kautta päättäjille ja/tai käytännön toteuttajille. Rasmussen huomautti, ettei kaikki konstruktiiviseksi nimetty journalismi ole sitä: esimerkiksi Århusin oma lehti Stiftstidende harrastaa hänen mukaansa positiivista journalismia, jonka tarkoitus on selittää kaikki ongelmat parhain päin.

6. kohta sai ruotsalaisen osallistujamme Dag Franssonin (Göteborgsposten) huudahtamaan, että hän epäilee median keskittyvän nykyään pikemminkin epäolennaisiin kuin tärkeisiin ja olennaisiin uutisiin. Rasmussen myönsi, että tällainen voi olla yleinen kuva, kun seurataan pintajulkisuutta. Hän kuitenkin väitti, että laatumedia, suuret aamulehdet ja (yleis)radio ja -tv, pistävät nykyään paljon panoksia juuri vallan vahtikoiran virkaan. Ja kieltämättä: onhan meilläkin Suomessa nähty viime aikoina tällaista journalismia esimerkiksi vaalirahoituksen ja uskonnollisten yhteisöjen insestin ympärillä. Se on tietysti ikävää, että analyyttistä ja tutkivaa journalismia harjoittavan laatumedian ja epäolennaisella "katso kuvat" -shokeerauksilla elävän päiväperhojulkisuuden kuilu vain kasvaa.

Silti journalistien kannattaa Rasmussenin mukaan olla (Eric S. Raymondia mukaillen) yhä enemmän torilla ja basaarissa aiemman katedraalin sijasta. Emme ole enää piispoja tai edes alempaa papistoa, joka voisi määräillä kansaa tyhjistä kirkoista. Työssä pitää olla koko ajan yhteydessä kentälle. Hän oli jopa valmis hurraamaan sille, ettei århusilaisessa lehdessä enää ole viiden hengen ulkomaantoimitusta kuten vuonna 1995. Arabikeväänä 2011 yksi ainut editoiva toimittaja deskissä keräsi tiedot ja tunnelmat sadoilta ja tuhansilta kentällä olevilta "reporttereilta" eli käytännössä arabimaissa asuvilta ihmisiltä mm. sosiaalisen median kautta. Kentälle meno ja yhteys lukijoihin siis hoidetaan yhä enemmän journalismin aiempien kilpailijoiden eli vaikkapa Facebookin kautta.

Odotan mielenkiinnolla lisäpohdintaa juuri tästä sosiaalisen median ja journalismin suhteesta - ilman epäluuloisia vastakkainasetteluja tai ylioptimistisia demokratiahypetyksiä.

Olen tänään aloittanut Århus-kurssin, joka on perinteinen täydennyskoulutuskurssi pohjoismaisille journalisteille. Seuraavat kuusi viikkoa käymme läpi kulttuuria, politiikkaa, taloutta, maahanmuuttoa, terrorismia ja monia muita ajattomia ja ajankohtaisia aiheita journalismin näkövinkkelistä.
Raportoin luennoista ja kohtaamisista aina, kun aikaa ja voimia riittää. Pahoittelen huonoa suomen kieltä ja epätarkkoja ilmauksia. Joudun kääntämään ajatukset pääosin tanskasta tai sekakielestä, jota kutsutaan skandinaviskaksi tai blandinaviskaksi.

YLE-limboilua

Yle-uutiset keskeytti reilu vartti ennen klo 16:tta Radio Suomen ansiokkaan Kersantti Pippuri -musiikkiohjelman ylimääräisellä uutislähetyksellä. Jo siinä sydän hypähti, onko Loviisan ydinvoimalassa räjähtänyt tai lentokone murskautunut Helsinki-Vantaalla. Ei toki, mutta Eero Heinäluoma oli ilmoittanut, ettei enää asetu demarien puheenjohtajaehdokkaaksi. Ja tulihan tämä pohjoista pallonpuoliskoa järisyttänyt uutinen tietysti myös klo 16 uutisissa - ja taatusti joka helkkarin välissä vielä tämän jälkeenkin kaikissa uutislähetyksissä.

Mikäs siinä, SDP:n puheenjohtaja on ihan merkittävä tekijä suomalaisessa yhteiskunnassa. Mutta että ylimääräinen uutislähetys! Kuka tällaisen journalistisen päätöksen oikein teki? Oliko taustalla joku moka klo 15 uutisissa, joita en kuullut? Ylimääräisessä lähetyksessä puhuttiin täsmennyksestä, joten ilmeisesti aiemmissa lähetyksissä on spekuloitu puheenjohtajapelistä "epätarkasti". Jos näin oli, olisivat siellä uutistoimituksessa vain nielleet häpeänsä ja odottaneet vuoroaan (ja onhan YLEllä tietenkin myös nettisivut, jossa voi täsmentää vaikka kuinka!). Ei sunnuntaita viettäviä radionkuuntelijoita tarvitse ihan joka asian takia pelotella. On vanha journalistinen totuus, että ihmiset tarkistavat aamun lehdistä ja illan uutisista, onko maailma vielä suunnilleen paikallaan. Ei sitä yksi Heinäluoman ilmoitus muuksi muuta. Ei ainakaan pitäisi.

Vaalijonottamisen riemua

Taisi olla tänään ensimmäinen kerta, kun olen joutunut oikein jonottamaan päästäkseni äänestämään. Oman kokemukseni mukaan äänestäminen oli näissä eduskuntavaaleista vaalipäivänä vilkasta - ainakin juuri silloin yhden aikaan iltapäivällä Lahden keskustan vaalipiirissä.

Jonottaminen tuntui juhlavalta, sillä ensi kertaa mukana olivat molemmat tyttäret. Perheemme nuoret naiset ovat siis niitä, jotka haluavat käydä äänestämässä - ja jopa samaan aikaan äidin kanssa. Ei meillä mitään yhteistä äänestyspäätöstä sentään ole tehty, vaan olen pikemminkin yrittänyt olla ehdottomasti neuvomatta ketään. Toisin päin on kyllä yritetty vaikuttaa, ja sehän minulle sopii... Monelle kansanedustajaehdokkaallekin olisi terveellistä kuunnella 18- ja 20-vuotiaiden mielipiteitä siitä, millaisen perinnön he haluaisivat itselleen jätettävän. Sen verran olin vaikutuksille altis, että viime hetkillä nuorensin ehdokastani. Seniorien puolella tuntuu nyt olevan joka ehdokas (hyvä asia toki!), mutta vielä enemmän haluaisin nyt panostuksia noiden kahden nuoren opiskelu- ja työnsaantimahdollisuuksiin. Meille keski-ikäisille kyllä riittää tässä yhteiskunnassa aina puolustajia.

Piti myöntää tyttärille, etten muista ensimmäistä äänestyskokemustani. Muutenkin asia on ehtinyt vajaassa kolmessakymmenessä vuodessa muuttua kovin arkipäväiseksi. En pidä äänestämistä velvollisuutena, ja olenkin jättänyt väliin ainakin pari pressanvaalin kakkoskierrosta. Mutta ei se nyt niin hirveän suuri vaivakaan ole, ja vaalijonossa oli todellakin tällä kertaa tunnelmaa. 18-vuotiaamme edessä odotti rollaattorin kanssa rouva, joka 92-vuotiaana arveli äänestävänsä viimeistä kertaa. Kaksi erilaista elämäntilannetta ja todennäköisesti äänestyspäätöstäkin, mutta kumpikin oli katsonut tarpeelliseksi tulla paikalle.

Vaalivalvojaisia katsomme illalla ihan varmasti, vaikka tulos nykyisellään tuleekin niin kovin nopeasti, ettei kyse ole mistään kestävyyslajista. Olen itsekin ollut pari kertaa töissä eduskuntavaalien uutiskoneistossa sanomalehdessä 1990-luvun alussa, ja vielä silloinkin äänten laskeminen ja välittäminen uutisena eteenpäin kesti tuntikausia, yli deadlinen. Läpi menneiden ja pudonneiden haastatteista hoidettiin suuri osa vasta seuraavana päivänä. Eduskunta- ja kunnallisvaaleissa on nykyäänkin sentään jotain jännitettävää loppuun asti, jos haluaa tietää viimeisenä läpi päässeiden nimet.

Jonkinlaista mielenkiintoa tähän iltaan tuo sekin, mikä uutisväline hoitaa tulosseurannan parhaiten. Täytyy myöntää, että tv:stä seuraamme lähtökohtaisesti Ylen lähetystä, mutta pakko sitä on muitakin vilkuilla. Ja tietenkin nettiä aina välillä, jotta pysyy selvillä oman vaalipiirin ehdokkaista.

Kirjallisuuden Nobel - vanha uutinen jo illalla?

Olin koko eilisiltapäivän ja alkuillan tahattomassa uutispimennossa työkeikkojen ja opiskelun vuoksi. Kun illalla puoli yhdeksän maissa ehdin hengähtää, tuli mieleen, että kirjallisuuden Nobelhan on jaettu tänään. Koska olin maalla netin ja tv:n ulottumattomissa, odottelin Radio Suomen iltayhdeksän uutisia.
Kun uutisissa oli päästy New Orleansin kaupungin vedestä tyhjennyksiin ja jo unohtamiini kotimaan uutisiin, tajusin ettei uutista enää tule. Aloin jo epäillä eläväni väärässä päivässä. No, onneksi iltakymmenen uutiset ja niiden perään tullut Päivä tunnissa korjasivat asian, eikä tarvinnut odottaa aamun sanomalehtiä kuullakseen Harold Pinterin nimen ja vähän taustaakin.
Ymmärrän, että yksittäisillä uutislähetyksillä voi olla omat uutiskriteerinsä, mutta ei kai kirjallisuuden Nobel, toinen suurta yleisöä kiinnostavista Nobelin palkinnoista, sentään seitsemässä tunnissa vanhene uutisena? On kai niitä muitakin ihmisiä, joita kirjallisuuden vuoden ykkösuutinen maailmassa voisi kiinnostaa edes maininnan verran kaikissa päivän uutislähetyksissä?
Olipahan opiksi, ettei perusuutiskanaviin enää voikaan luottaa. Pitääkö tässä ruveta tosiaan tilaamaan uutisia kännykkään?

Radiodokumentteja, kiitos

Podcasting ei ole sytyttänyt, koska omiin kuuntelutottumuksiini ei kuulu kuljettaa musiikkia tai mitään muutakaan ääntä mukana. Johtuu ehkä siitä, että kovin harvoin olen autossa tai muussa sellaisessa paikassa, jossa radion seura tuntuisi välttämättömältä. Työpäivän aikana valitsen mieluiten hiljaisuuden.
Tuijan vinkki mahdollisuudesta kuunnella radiodokumenttia netistä (tai ladata se mp3-tiedostona omalle laitteelle) herätti kuitenkin innostavan muiston muutaman vuoden takaa. Opiskelin Jyväskylässä luovaa kirjoittamasta ja ajelin viikonlopun tapaamisen jälkeen usein Lahteen juuri samaan aikaan, kun Ylen ykkösellä esitettiin radiodokumentteja - taisi olla Todellisia tarinoita. Inhoan autolla ajamista, mutta nuo reissut olivat virkistäviä elämyksiä ja samalla suoraa jatkoa juuri opittuihin asioihin.
Hyvä tietää, että tulevaisuuden pitkille työmatkoille voi ottaa mukaan muutakin kuin ohjelmavirtaa. Lisää ladattavia radiodokumentteja ja toimitettuja musiikkiohjelmia, kiitos!

On se vähän outoa, sanoi teini...

"Äiti, tiesitkö, ettei YLE:stä tule tänään ollenkaan ohjelmaa? On se vähän outoa", kysyi teini, kun tulin työmatkalta. Tiesinhän minä, kun satuin olemaan ulosmarssin aikoihin Journalistiliitossa suunnittelemassa liiton seuraavan neljän vuoden toimintaa.

Tyttären kysymys vähän yllätti sikäli, että hänhän kuuluu kaupallisten radioiden ja tv-kanavien (ja loogisena jatkona iltapäivä- ja ilmaislehtien) käyttäjäsukupolveen. Hänen arkensa ei siis pitäisi kauheasti järkkyä, vaikka julkisen palvelun ohjelmatuotanto olisikin hetken seis.

Vaan jotain on ilmeisesti tarttunut uutisaddiktoituneilta vanhemmilta, jotka kaiken lisäksi myös edelleen tilaavat sanomalehtiä. Vähintään yhdet YLE:n tv-uutiset kuuluvat meidän iltarutiineihimme, urheilua kaksi perheenjäsentämme seuraa nimen omaan YLE:stä (sillä formula tai jääkiekko eivät todellakaan kiinnosta!), ja radiokin on aika usein Radio Suomen taajuudella juuri uutistarjonnan vuoksi. Myös nettisivut monine palveluineen ovat jatkuvassa käytössä. Eivätkä kaikki löydöt todellakaan ole vanhempien ansiota - Bettina S:ää tytär seurasi paljon ennen kuin edes tiesin ohjelman olemassaolosta.

Veikkaan, ettei julkisen palvelun YLE:n kuristaminen vähitellen hengiltä ole sittenkään aivan helppo tehtävä, jos yleisön mielipide yhtään painaa. Kaikki sen ohjelmiin mieltyneet eivät olekaan pelkästään eläkkeellä olevia Metsäradion ystäviä. Mutta kyllä irtisanomisilmoitus pelottaa, vaikka en ajattelisikaan asiaa ammattiyhdistysaktiivina. Ottaa päähän, jos arjen radio- ja tv-maisemaa tehdään jatkossa aina vain vähemmillä resursseilla. Kyllä se laadussa kuuluu ja näkyy. Tästä nykyisestä laadusta olen vielä maksamaan lupamaksuja.

Päivitys: mitä sanoi toinen teini? "Onneksi ei olla vain yhden kanavan tai yhtiön varassa, kun on kolmoset ja neloset ja subit. " Ja mitä teki töistä palannut mies? Hämmästyi ja ryhtyi katsomaan pyöräilyä Eurosportilta.