Lahden taidekoulutuksen musta perjantai

Tänään sitten selvisi, että Lahdesta lopetetaan sekä maineikas ja arvostettu 40-vuotias Taideinstituutti että Musiikkiteatterilinja, joka nuoresta iästään huolimatta on onnistunut kouluttamaan hyvin työllistyviä musiikkiteatterin ammattilaisia.

Asia on erityisen surullinen siksi, että koulutuksia hallinnoinut Lahden ammattikorkeakoulu - tai itse asiassa Päijät-Hämeen koulutuskonsernin johto - tappoi koulutukset, eikä kaupungin päättäjistä ollut mitään apua koulutusten puolustamisessa. Opetusministeri Jukka Gustafsson totesi juuri äsken tv-uutisissa, että LAMK itse päätti aloituspaikkojen leikkaamista. SIIS ITSE!

Hävettää, surettaa ja masentaa asua ja tehdä töitä tällaisessa kaupungissa, jossa kulttuurin ja etenkin kuvataiteen asema on mennyt alaspäin jo vuosia. 1970-luvun koululaisena olin aina vihainen siitä, että tässä kaupungissa pistetään aina urheilu kaiken muun edelle, mutta silloin sentään tosiaan syntyi Taidekoulu, josta tuli maineikas Taideinstituutti. 1980- ja 1990-luvuilla tuntui hetkittäin siltä, että täällä tosiaan halutaan nostaa esille myös kulttuuria. Teatterille ja musiikille on saatu kunnon talot, sen sijaan Taidemuseo odottaa aina vaan.

Vaan mitä tänne on viime vuosina haluttu? Formulaveneiden F1-kisoja ja Jyväskylän MM-rallien joitain hikisiä osakilpailuja. Ohitustie, toriparkki ja matkakeskus. Joka ikisiä hiihdon arvokilpailuja tietysti haetaan myös. Mikäs siinä, kyllä minäkin tykkään hiihtämisestä, mutta mitenkähän paljon iloa niistä Lahden 2001 doping-kisoista nyt sitten oli?

Niin, onhan tänä vuonna tosiaan menossa maailman muotoilupääkaupunkivuosi, jossa Lahti luulee saavansa kovastikin mainetta Helsingin ja muiden pääkaupunkiseudun kuntien rinnalla. Kummasti vain WDC 2012 -tiedotuksessa Helsinki vetää koko ajan kotiinpäin. Ehkä vuodesta on sentään se hyöty, ettei koulutuskonserni tänä vuonna kehtaa lopettaa Muotoiluinstituutin linjoja. Elokuvakoulutushan sai jo mennä.

Mutta vinkiksi Opetusministeriöön: kannattaa ottaa yhteyttä tänne päin jo ihan ensi vuoden alusta, jos tulee uusi tarve nipistää aloituspaikkoja. Täällä on ihan kokonainen Muotoiluinstituutti, joka on vuosikaudet närästänyt koulutuskonsernin johtoa näkyvällä asemallaan. Ei ole sopinut, että olisi puhuttu vain Muotsikasta, vaan meitä kulttuuritoimittajiakin on simputettu kilometrin pituisilla nimihirviöillä, jossa on tärkeintä nostaa esiin se ammattikorkeakoulu, joka siis on vain yksi hallinnollinen tapa järjestää koulutusta. Ei sillä koululla ole mitään erityistä vetovoimaa ilman taiteen ja muotoilun koulutusta.

Siitä vain brändäämään jatkossa LAMK:ia linjoilla, joita tarjoavat ihan kaikki muutkin. Eivät ne kaikki tradenomit ja insinööritkään kuulemma työllisty, mutta sehän ei täällä huolettanut, kun haluttiin lopettaa huonosti työllistävät taiteen linjat. En väheksy ainuttakaan koulutusohjelmaa tai ammattiryhmää, mutta läheltä seuranneena tiedän useimpien kuvataiteilijoiden suhtautuvan työelämään sellaisella asenteella, josta kuka tahansa yrittäjyyttä saarnaava virkamies ja poliitikko voisi ottaa oppia. He todellakin keräävät elantonsa vaikka mistä pienistä puroista voidakseen tehdä rakastamaansa työtä. Harva heistä menee työttömyyskortistoon.

Toistan vielä: HÄVETKÄÄ LAHTELAISET PÄÄTTÄJÄT! Olisitte edes taistelleet, niin tappio ei tuntuisi niin pahalta. Ja tehkää nyt edes yksi ryhdikäs teko: erottakaa Lahden koulutuskonsernin johto, joka ei osaa pitää omien oppilaitostensa puolta. Sekä hallitus että toimitusjohtaja saisivat mennä.

Kannanotto lahtelaisen taidekoulutuksen puolesta

Taideinstituutin lakkauttaminen

Lahden ammattikorkeakoulun hallitus käsittelee 15.12 vastinetta Opetus- ja kulttuuriministeriön esitykselle Lahden taideinstituutin lakkautuksesta. Lopullisen päätöksen vastineesta tekee Päijät-Hämeen koulutuskonsernin hallitus 21.12. Jokainen tietää, että Opetus- ja kulttuuriministeriön esitykset ovat esityksiä. Paikallisen tason tahdolla ja päätöksillä on asiassa lopullinen vastuu.

Vuodesta 1971 lähtien toiminut koulu lukeutuu maamme arvostetuimpiin taideoppilaitoksiin. Sen merkitys ei rajoitu vain Lahteen, vaan se on olennainen osa suomalaista kuvataidekenttää. Viimeisimpiä hyviä uutisia Lahden Taideinstituutin luovan voiman kanavoimistaidoista on se, että instituutin entinen oppilas Anssi Kasitonni palkittiin Ars Fennicalla.

Kuvataiteen moniottelija Erkki Pirtola, joka on opettanut Lahden Taideinstituutissa 1990-luvulta lähtien, toteaa, että Lahden Taideinstituutti on kehittynyt yhdeksi maamme johtavista opinahjoista (12.12.2011 voima.fi). Tulevaisuus muovautuu yhä visuaalisemmaksi ja sosiaalisemmaksi, sanoo Pirtola ja lisää, että siksi mielikuvitusta ja tunneaivoja on koulutettava. Lopetuspäätös kuulostaa Pirtolan mielestä yhtä absurdilta kuin, jos mäkihyppytornit purettaisiin tuottamattomina yksikköinä.

Viime perjantain Helsingin Sanomien Näkökulmassa kuvataidekriitikko Veikko Halmetoja puolestaan kirjoitti Suomen olevan niin pieni maa, että jos taidekoulutusta keskitetään vain korkeakoulupaikkakunnille, tuloksena on entistä pienemmän eliitin hyväksymää oikeaa taidetta. Taidekoulut ole yksiköitä, joita voi perustaa ja lakkauttaa numeroiden perusteella. Ei ymmärretä, että taidekoulujen laatu perustuu ansaittuun arvostukseen. Kun yksikkö lopetetaan, ei sitä enää synnytetä uudestaan. Kuvataideopiskelun paikkoja ei voi arpoa ja säädellä tarpeen mukaan samalla tavalla kuin esimerkiksi hoito- ja matkailualan, sivaltaa Halmetoja.

Lahden taideinstituutin merkitys Lahden kaupungin visuaaliselle kulttuurille on aivan olennaista. Sen kautta lahtelainen kulttuurielämä on saanut jatkuvasti uutta nuorta pääomaa taidekehyksiinsä. Taiteilijaseuran uusista jäsenistä suurin osa tulee Lahden taideinstituutista. Ja jäädessään Lahteen nuoret taiteilijat vilkastuttavat kaupungin henkistä elämää.

Hilkka Silvekosken säätiö on keskittynyt nuorten taiteilijoiden tukemiseen, muun muassa jakamalla apurahoja. Säätiön mielenkiinto kohdistuu näin ollen Lahden Taideinstituuttiin nuorien taiteilijoiden kouluttajana. Siksi Säätiön hallitus kannustaa Lahden ammattikorkeakoulun johtoa vielä miettimään, mitä kaikkea Lahden Taideistituutin lakkauttaminen Lahden kaupungille ja sen imagolle tulisi merkitsemään.

Hilkka Silvekosken säätiön hallitus

Jarmo Tevajärvi  pj.

Terhi Kaakinen

Ina Ruokolainen

Tiina Salmi

Annukka Visapää

"En opeta ihmisiä kirjoittamaan vaan löytämään kirjoittajan sisältään"

Osallistuin viime viikolla kaksipäiväiseen Taide käy työssä -seminaariin, johon oli koottu taidealojen asiantuntijoita, tutkijoita ja opettajia. Yksi luennoitsijoista ja työpajan pitäjistä oli Gillie Bolton, isobritannialainen tutkija, kirjoittajaohjaaja ja kirjailija, jonka menetelmistä olen kirjoittanut aiemminkin.

Bolton ohjaa usein sekä fyysisesti että psyykkisesti sairaita ihmisiä, joita hän auttaa kirjoittamisella käsittelemään sairauttaan. Toinen kohderyhmä ovat terveydenhuoltoalan työntekijät, joiden pitää jaksaa tehdä töitä näiden ihmisten kanssa. Menetelmän nimi on Reflective Creative Writing.

Tässä muutamia Boltonin luennosta poimimiani perusasioita, joihin hänen metodinsa perustuu.

En opeta ihmisiä kirjoittamaan vaan opetan heitä löytämään kirjoittajan sisältään.

Työsi on erittäin tärkeää! Boltonin mukaan suurin osa ihmisistä uskoo, että juuri heidän työnsä on vain tavallista, arkipäiväistä, eikä kiinnosta ketään muuta. Kirjoittaminen voi auttaa heitä näkemään toisin, löytämään omat, mielenkiintoiset tarinansa.

Taide on taikaa! Bolton nojaa Jean-Francois Lyotardin ajatukseen, jonka mukaan me kirjoitamme ennen kuin tiedämme, mitä sanoa, miten sen sanomme ja saadaksemme selville sen, mitä haluamme sanoa. Bolton soveltaa asiaa käytännössä harjoituksissaan, jossa hän kehottaa ihmisiä kirjoittamaan esimerkiksi kuusi minuuttia asiasta, joka ensimmäisenä tulee hänen mieleensä, nostamatta kynää välillä paperista.

Asiat nousevat esille, ennen kuin tarina nostaa ne esille. Tämä havainto tulee eräältä Boltonin kirjoittajaryhmäläiseltä ja liittyy edelliseen kohtaan. Itsekin huomasin lyhyessä työpajassa, että kirjoittaminen ajattelematta tai automaattisesti toimii. Kuuden minuutin tarinassani yli hyvin yllättävä, jopa kipeä sisältö.

Pidän runoudesta, koska en saa sitä tekemään, mitä haluan. Runouden on tehtävä se, mitä runous haluaa.Toinen Boltonin oppilaan kiteytys, jota opettaja selittää: Sallimme itsellemme sen, että teemme taidetta.

Älä anna ajattelun häiritä! Tekeminen merkitsee. Työpajan metodia voi vielä selventää teatterimetaforalla. Kun käymme teatterissa, näemme vain valmiin teoksen ja tiloista lämpiön, katsomon ja ne esiripun takaiset tilat, joissa esitys tapahtuu. Näyttämön takana on kuitenkin valtava määrä jännittäviä takahuoneita, joissa rakennetaan lavasteita ja ommellaan pukuja, puetaan ja meikataan näyttelijöitä jne. Mielemme kuitenkin pysyy useimmiten katsomossa, kun meidän pitäisi päästää se työhuoneisiin hommiin. Tässä auttaa se, että vain alamme kirjoittaa.

Luota kirjoittamisprosessiin! Arvosta itseäsi ja kykyjäsi! Sinä itse otat vastuun kirjoittamisprosessista, ei pomosi, ohjaajasi tai tutorisi.

Sisältö on tärkein: Älä kirjoittaessasi välitä kieliopista, rakenteesta tai muista säännöistä! Ehdit korjata tarinan myöhemmin.

Anna itsellesi aikaa! Ole avokätinen ja armollinen itseäsi kohtaan! Kirjoittaminen alkaa sujua, kun nautit siitä.

Vaikka kirjoittaisit vaikeista aiheista ja ihmisistä, ole armollinen myös niitä ihmisiä kohtaan, joista kirjoitat. Mieti asiaa toisen ihmisen näkökulmasta. Tästä Bolton kertoi esimerkin, jossa kätilö kirjoitti ensin tarinan synnyttäjästä, joka oli hänen mielestään käyttäytynyt täysin mahdottomalla tavalla. Kun kätilöä pyydettiin kuvailemaan tapahtumat synnyttävän äidin näkökulmasta, hän ymmärsi naisen olleen hirvittävän peloissaan ja käyttäytyneen siksi huonosti.

Ja vielä loppukevennys. Bolton näytti meille sarjakuvaa, jossa sarjakuvan Lassi kirjoittaa kirjettä joulupukille. Siinä hän haukkuu pukin aiemmista vuosista, jolloin Lassi ei koskaan ollut saanut mitään haluamaansa lahjaa. Leevi-tiikeri toteaa, että Lassi ehkä haluaisi nukkua yön yli, ennen kuin lähettää kirjeen eteenpäin. Tiedän, vastaa Lassi, mutta kirjeen kirjoittaminen tuntui hyvältä.

Ei haittaa, vaikka kirjoittaisi kamalia sanoja elämänsä vaikeista tapahtumista ja ihmisistä. Kannattaa kuitenkin miettiä, kenelle tekstin näyttää. Vanhanaikainen päiväkirja on turvallisempi kuin kaikille avoin blogi tai Facebook. Eikä joulupukillekaan ehkä kannata paljastaa aivan kaikkea.

Gillie Boltonin menetelmiin voi tutustua tarkemmin hänen verkkosivullaan.

Katulasten keramiikkaa

Sarjassani ilmaisia kesäelämyksiä: Pietarin katulasten keramiikkaa Ateljee Asta Pulkkisen Vanhan kanttorilan kesänäyttelyssä Hollolan kirkonkylässä. Sisäänpääsy on ilmainen, mutta toki mukaan kannattaa ottaa kukkaro vähintään kahdesta syystä. Lasten luomat pienet keramiikkaveistokset ovat sekä kauniita että edullisia, hinnat 15-40 euroa.


Ja rahallahan tuetaan taidetoiminnan jatkumista, mikä taas lisää lasten elämänlaatua ja jopa mahdollisuuksia selvitä elämässä eteenpäin.

Suosittelen myös Asta Pulkkisen omia naivistisia maalauksia ja hänen herkullista kahvilaansa. Näyttely on auki 17.8. asti joka päivä 11-17. Katulasten keramiikkaa on esillä 17.7. asti, sen jälkeen Sanna Lappalaisen eläinaiheisia applikaatioita eli "päälleommeltuja" tekstiilitöitä.

Nuoret osaavat - menkää teatteriin!

Olen iloinen ja vaikutettu. Minna Canthin Sylvi sai ensi-iltansa tänään nuorten harrastajien perustamassa Theatrum Olgassa. Etenkin väliajan jälkeen näimme visuaalisesti komeaa, liikkuvaa, tunteiltaan koskettavaa ja silti analyyttistä teatteria. Nuoret näyttelijät näyttivät, että yli satavuotias (1893) teksti vielä voi aueta ja puhutella sekä kaksikymppisiä itseään että jopa puoli vuosisataa vanhempia katsojia.

Kyllä, olen puolueellinen. Kyseessä oli tyttäreni Vilma Ruokolaisen esikoisohjaus - mutta eihän hän sitä yksin tehnyt. Näin virheitäkin mutta ennen kaikkea paljon vahvuuksia. Osa kohtauksista on voinut syntyä vain niin, että 1980-luvun lopussa syntyneet ovat tulkinneet historiaa, elokuvia ja teatteria omien kokemustensa kautta. Kunpa mahdollisimman moni nuori nyt menisi ja altistuisi klassikolle, joka on vartavasten hänelle tarjoiltu. Eikä tee pahaa meille äideille tai mummoikäisillekään.

19-vuotiaan kommentti: "Se aave oli aika pelottava." Kannattaa kuunnella, tähän eivät action-elokuvat, tietokonepelit tai tosi-tv pysty. Näyttämöllä aavekin on elävä ihminen.

Valokuvatorstai: tanssi

Pienempään tanssisaliin perustetun pukuhuoneen tunnelmia viime toukokuussa, kun Lahden Musiikkiopistossa pidettiin nykytanssin ilta. Menossa vauhdikas vaihto - ei ihme, etä tanssinopettaja Mauri Mettovaara pyyhkii hikeä otsalta.





Ja myös "isompia" esiintyjiä hengästyttää esitysten välillä.

Klikkaa kuvia, saat ne isommaksi. Valokuvatorstain viimeinen haaste ennen kesätaukoa.

Tervemenoa Taika-näyttelyyn

Taidenäyttelyn avajaisissa on joskus juhlava, mutta yleensä aina iloinen tunnelma. Kaikkensa antaneet nuoret taiteilijat vaikuttivat hyvin helpottuneilta ja onnellisilta tänä iltana, kun Lahden Taidepanimolla avattiin Taide- ja muotoilukoulu Taikan oppilaiden opinnäytetyönäyttely.

Tekijät ovat reippaasti alle parikymppisiä, mutta
töissä voi jo nähdä paljon pitkäjänteisyyttä, taitoa, oivalluksia ja pohdintaa. Kulunut lukuvuosi on taatusti opettanut jokaiselle uurastajalla, miten ison työn takana yksikin ammatillisesti työstetty taideteos on. Näillä nuorilla ei ole ainakaan kovin isoja harhakuvia siitä, mitä taiteilijan ammatissa vaaditaan.

Panimolle toki kannattaa mennä myös siellä esillä olevien ammattitaiteilijoiden näyttelyiden vuoksi. Timo Jakolan 50-vuotisjuhlanäyttelyssä on esillä yli 80 pastellimaalauksen läpileikkaus suomalaisen kaupungin öistä ja sadepäivistä. Tykkäsin paljon myös Raija Jokisen tekstiilifiguureista sekä Tamara Piilolan puutarha-aiheisista kuvista.