tiistaina, joulukuuta 26, 2006

Hidasta mediaa

Syksyn mittaan keräsin sivupöydälle pinoa kirjoista ja lehdistä, jotka ehtisin lukea "sitten joululomalla". Nyt ei ole kahteen päivään tullut sanomalehtiä, mutta pino ei ole vajennut yhtään. Joulun alla tulleissa lehdissä (meillä Helsingin Sanomat, Etelä-Suomen Sanomat ja Hufvudstadsbladet) oli paljon luettavaa, sillä jouluhan ajoittui sopivasti viikonvaihteeseen. Viikonvaihdeliitteiden ja -sivujen lisäksi lehdissä on kiitettävästi kulttuuria, jota olen kerrankin kahlannut rauhassa. Useimmat jutuista ovat lähes ajattomia, tietenkin jonkinlaisella joulupainotuksella, joten niiden lukemisjärjestyksellä ei ole mitään väliä.

Joulun kaltaiset päivät on kuin tehty hitaalle medialle, mahdollisuudelle irrottautua koko ajan pyörivästä uutiskoneesta. Toivottavasti välipäivät vielä jatkavat hieman uneliasta uutisointia, sillä eivät Suomessa ja maailmalla sattuneiden onnettomuuksien seuraaminen välttämättä tee meistä valveutuneempia ihmisiä. Kannattaa lukea tätä koskeva Heikki Sauren kolumni Perverssi uutisrituaali, joka julkaistiin Journalistissa 21/2006. Tässäkin on tietenkin poikkeuksensa - muistan kyllä kahden vuoden takaisen hyökyaallon ja sen jälkeisen tiedotus- ja uutiskoneistojen nukahduksen. Nyt haluaisin ajatella, että koneiston hereillä olo riittää, jotta isoissa tapahtumissa ennen kaikkea asianosaiset saisivat tietoa nopeasti. Olen todella onnellinen, etten enää ole mukana uutistyössä, vaan voin hetkittäin leikkiä tavallista median kuluttajaa, jolla halutessaan on myös mahdollisuus pitää taukoja valveilla olosta.

Ajattomien lehtijuttujen lisäksi olen lukenut (itse hankkimiani) joululahjakirjoja, Lundánin pariskunnan Viikkoja kuukausia ja Erkki Tuomiojan Häivähdys punaista. Oikeastaan kirjat oli tarkoitettu teatteria opiskelevalle tyttärelle (joka on hyvin perehtynyt sekä Reko Lundánin että Hella Wuolijoen näytelmiin), mutta nopeana lukijana tartuin ensin Lundánien tekstiin. Erittäin koskettava ja tarpeellinen kirja kaikille niille/meille, jotka ovat joutuneet seuraamaan läheisen ihmisen sairastumista ja kuolemaa. Lisäksi se on hämmästyttävän hyvin kirjoitettu, kun tietää, ettei kirjailijoilla ollut mahdollisuutta odottaa ja ottaa tilanteeseen etäisyyttä.

Tuomiojan tekstiin olen vasta pääsemässä sisälle. Hiemanhan se on kuivakasta, minkä lisäksi silmään pistää sama vika kuin omissa teksteissäni: häiritsevä mutta-lauseiden käyttö. Näkökulma on kuitenkin todella mielenkiintoinen, Suomessa tunnetun Hellan ja hänen täällä paljon tuntemattomamman sisarensa Salmen, vaiheiden seuranta. Historiantutkija en ole, mutta sen verran alaa opiskellut ja myös 1900-luvun alun kulttuurihistoriaan tutustunut, että nautin Tuomiojan otteesta. Mitä siitä, että punaiset siskokset olivat kirjoittajan sukulaisia, hän kyllä osaa olla sekä armoton tutkija että ihmisluonteen kohdalla ymmärtävä kirjailija.

Entäs se työhuoneen kirja- ja lehtipino? Löysin siitä juuri Time-lehden, jonka ostin viikko sitten lentokentältä ja luin nautinnolla pitkäksi venyneellä lennolla. Kyseessä on numero, jossa lehti valitsi Vuoden henkilöksi meidät median käyttäjät eli nykyisin yhä enemmän tuottajat. Valintahan uutisoitiin kiitettävästi sekä meikäläisessä mediassa että monissa blogeissa. Oli kuitenkin ihan eri juttu lukea Timen hyvin tehdyt taustajutut lehdestä; niissä oli todellista lisäarvoa verrattuna pikauutisiin. Mutta nyt lehti joutaa roskiin.

Ehkä palaan loppuun pinoon vielä lähiaikoina. Varsinainen joulunaika loppuu tähän iltaan, mutta hankkimani flunssan takia unelias tyhjäkäynti jatkuu. Peiton alla on hyvä lukea.

torstaina, joulukuuta 07, 2006

Ennakkosuosikki voitti

Jyrki Nummi sitten päätti antaa Finlandia-palkinnon Kjell Westölle, ennakkosuosikille, kirjastaan Där vi en gång gått - Missä kuljimme kerran. Päätöksessä oli hieman työvoiton makua, olihan Westö neljättä kertaa ehdokkaana. Ja Nummi vastaa puheessaan aika fiksusti meille epäilijöille, joiden mielestä kisassa oli väärät ehdokkaat ja lopputulos.

En ole lukenut kirjoista kuin kaksi, Westön kirjan suomennettuna ja Taina Sampakosken Ikonin, joten en oikeastaan voisi edes arvostella. Silti päätös oli minulle pettymys. Olen lukenut kaikki Westön aiemmat kirjat - osan ruotsiksi, osan suomennettuina - mutta tästä pidin vähiten. Se oli jotenkin väkisin rakennetun oloinen ja siksi raskas. (Tätä Nummi nimittää kirjalliseksi käsityötaidoksi.) En myöskään kiintynyt syvästi yhteenkään henkilöön, mikä yleensä on hyvän kirjan mittari. Mutta miljöönsä Westö kyllä osaa kuvata, mihin moni kriitikko varmaan viittasi mainitessaan Helsingin kirjan päähenkilöksi.

Hesari tarjosi tänään palkinnon selvittyä uusintana keväisen Kjell Westön haastattelun, joka todella herätti odotuksia. Ja ovathan ne teemat siellä, mutta eivät vain tulleet minulle lukijana lihaksi.

Ja kuten sanottu, palkintohan riippuu kovasti syksyn muusta tarjonnasta. En minä Sampakoskellekaan Finlandiaa olisi antanut, vaikka pidin siitä paljonkin. Muista kirjoista ennalta minua kiinnosti vain Petri Tammisen Enon opetukset, johon olisin halunnut ehtiä tarttua miehen omalaatuisen huumorin vuoksi.

lauantaina, joulukuuta 02, 2006

Kaukosäädettyä journalismia

International Herald Tribune kirjoitti 20. marraskuuta ilmiöstä, jonka ei aivan ensimmäiseksi uskottu koskevan journalismia: työn ulkoistamisesta halvan työvoiman maihin. Esimerkit löytyivät pääasiassa englanninkielisestä mediasta, joka voi hyödyntää Intian ja Singaporen kaltaisia halpamaita ympärivuorokautisessa uutisseurannassa.

Esimerkkien lisäksi artikkeli pohjaa World Association of Newspapers -järjestön jo kesällä julkaistuun raporttiin. Sen mukaan sanomalehtibisnes seuraa tarkasti muita tietoaloja etsiessään tapoja säästää kustannuksia.

Ulkoistaminen kiihtyy, kun sanomalehdet etsivät suuria ja pieniä tapoja vähentää kuluja mainostulojen ja levikkien kutistuessa.

Media on aiemmin löytänyt halpatyövoimansa läheltä, freelancereista ja alan ulkopuolisista avustajista. Uutta on se, mitä IHT nimittää kaukosäädinjournalismiksi. Reuters seuraa jo Yhdysvaltain talousuutisia Bangaloresta ja saksankielinen media löytää edullisia tekijöitä Tšekistä. Kokonaisia grafiikkaosastoja on viety Kaukoitään.

Kaukosäädinjournalismi elää maailmanlaajuisen verkon varassa, mutta ei vain tekniikan tai kehittyvien tiedonhakumahdollisuuksien vuoksi. Verkko itsessään on opettanut käyttäjänsä joustaviksi.

New Yorkin ammattijournalistit ovat jo nostaneet metelin, koska eivät usko 14 500 kilometrin päässä syntyvän yhtä hyviä uutisia kuin paikan päällä. Työnantaja kysyy, onko paikallistuntemus viisinkertaisen palkan arvoista, jos suurin osa jutuista nojaa verkkolähteisiin.

Kalliille länsijournalisteille on muitakin vaihtoehtoja kuin Kaukoidän kollegat. Wienissä toimiva Vorarlberger Nachrichten kehuu nojaavansa paikallisuutisissa Burgerforumiin eli 2 500 hengen kansalaisverkostoon, joka avustaa lehteä ilmaiseksi. Suomalaisissa lehdissä käytetään vielä toimittajia jalostamaan yleisövinkit jutuiksi, mutta ilmaisia kuvia julkaistaan jo täyttä päätä.

Outsourcing hits a new class of workers: Journalists

Verkkokalastaja-kolumni on julkaistu Journalistin numerossa 21/2006