sunnuntaina, huhtikuuta 07, 2013

Kriitiikko kyllästyi mediatalojen riistoon

Tunnettu kuvataidekriitikko Otso Kantokorpi kirjoitti eilen blogimerkinnän, jossa hän perustelee maakuntalehtien - ennen kaikkea Alma Aluemedian - kanssa tekemiensä avustajasopimusten purkamista. Kirjoitus on niin hyvin jäsennelty, ettei minun kannata sitä ruveta tässä referoimaan. Lukekaa itse. Kaksi pääsyytä ovat kuitenkin lehtitalojen riistosopimukset ja niiden tyyli jakaa samaa sisältöä aina uusiin ja uusiin julkaisuihin, mikä väistämättä kaventaa moniäänisyyttä.

Kantokorpi on sen verran nimekäs taiteen tuntija, kriitikko ja kirjoittaja, että hänen ratkaisunsa on noteerattu myös Ylellä.

Kun olen jakanut tätä uutista ja aiempia ajatuksiani mediatalojen sopimuksista, moni lukija on pitänyt saman sisällön jakamista monessa paikasta suorastaan huijauksena. Mutta moniko ns. tavallinen lukija antaa palautetta mediataloihin? Jos ainoa palaute on lopettaa tilaus, se tuntuu vain vahvistavan mediatalojen halua pienentää toimituksellisia resursseja tuotannollisista ja taloudellisista syistä.

Hei haloo, te sivistyneet ihmiset, joilla vielä on halua välittää journalismista ja varaa tukea sitä ostamalla ja tilaamalla lehtiä ja muita mediatuotteita: mitä jos antaisitte palautetta, kun ette ole tyytyväisiä. Moni meistä riistetystä freelancereista on yrittänyt, mutta kukaan ei meitä kuuntele. Mehän olemme pienine palkkioinemme asianosaisia, monen mielestä myös pelkästään epäonnistuneita yrittäjiä.

Odotan mielenkiinnolla, tarttuuko muu media Kantokorven ratkaisuun. Verovaroilla rahoitettu Ylehän on kaupallisten mediatalojen mielestä eri puolella kuin ne, joten sen uutisointiin ei ole välttämättä pakko tarttua. Ja onhan se ikävää, jos kritiikki osuukin omaan toimintaan.

Ei kommentteja: