Tunnustettakoon heti aluksi: en ole käynyt lähelläkään useimpia niitä tilaisuuksia, joista Kalle Veirron Kahvakiekon alkeet kertoo. Häpeä on vain ja yksinomaan omani.
Se kuitenkin riittää, että lahtelainen kirjailija tuntee urheilupyhätöt mittelöineen ja taustapeleineen. Työssään urheilutoimittajana hän on törmännyt taitoluisteluvalmentaja Tuulikki Vesanto-Pihvin, markkinointipäällikkö Calle Siiran ja hiihtoseuran puuhamiehen Usko Suden esikuviin.
Heidän uhraustensa varassa urheiluseurat kasvattavat, valmentavat, tekevät tulosta ja luovat suuria elämyksiä. He ovat hiljaisia ja pyyteettömiä puurtajia – vai ovatko?
Kirjan hullunkuriset perheet eivät todellakaan halua jäädä urheilun harvojen jättiläisten tallottaviksi, mikä tekee heistä äärimmäisen inhimillisiä. On kateutta ja kampittamista, omanvoitonpyyntiä, parrasvaloissa pönöttämistä ja silkkaa hölmöyttä.
Kahvakiekon alkeet on kertovinaan urheilusta ja laukoo samalla osumia ihmisluonnon pimeimpiin koloihin. Nämä tyypit ovat löydettävissä myös kesäisistä kulttuuritapahtumista ja koulujen vanhempainyhdistysten kokouksista.
Toki urheilupiireissä on ihan omat lainalaisuutensa, jotka tekevät jutuista erityisiä. Esimerkiksi kaiken pelastava takatukka.
Omiin suosikkeihini kuuluu ylienerginen Leidi Machbeth, ulkomaalaisvahvistuksen vaimo, jonka hyväntekeväisyystempaukset ovat suurta taidetta ja siksi myrkkyä muille puolisoille. Toinen klassikko on Anna-Liisa ”Pulla” Juntunen, jonka erityislahjat kioskipullan leipojana muuttuvat yhdessä yössä vanhanaikaisiksi.
Kahvakiekon alkeet –kirjan nimiösivulla tarinoita nimitetään urheilujutuksi, takakansitekstissä ne ovat ”novelleja”. Niin tai näin; jutut ovat tiiviitä, kerralla luettavia ja niissä on rajoitettu määrä henkilöitä ja tapahtumapaikkoja. Teksteissä roiskitaan iloisesti urheilun tabuja kiekkokaukalon reunoja vasten, mikä ei aina ole kaunista katsottavaa.
Kovin syvälliseksi Veirto ei rupea, vaikka se humoristin toimenkuvaan sopisikin. Pikemminkin hieman epätasaiset pätkät antavat ymmärtää, että se suuri urheiluromaani on jossain muhimassa, tässä vähän harjoitellaan herkullisten henkilökuvien ja juonenkäänteiden kanssa. Tai sitten ei.
Ina Ruokolainen
Kalle Veirto: Kahvakiekon alkeet. 148 s. Karisto 2008.
Kirja-arvio on julkaistu 15.10.2008 Etelä-Suomen Sanomissa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti