Elegiaksi nimitetään tunteellista tai surumielistä runoa tai sävellystä. Alkukielellä romaani on Sorrows of an American. Tarina onkin tehty suruista mutta ehkä vielä enemmän alakulosta.
Siteeratun ajatuksen takana on kirjan kertoja, psykiatri Erik, joka käy sisarensa Ingan kanssa läpi vastikään kuolleen isänsä Lars Davidsenin jäämistöä. Isä on norjalaisten siirtolaisten poikana elänyt Minnesotassa niukan, laman ja sodan leimaaman elämän, jonka jäljiltä löytyy niin päiväkirjamerkintöjä kuin salaperäinen kirjekin.
Erik ja Inga alkavat selvittää salaisuuksia, joita isän elämä tuntuu sisältävän. Alkaa suremisen ja asioiden läpikäymisen vuosi, jota värittävät myös sisarusten kokemukset yksinäisyyden keskellä. ”Koska Inga oli leski ja minä eronnut, yksinäisyys oli meille yhteinen asia.”
Kirjailija punoo päähenkilöiden ympärille tiiviin kudelman ympäröivistä ihmisistä ja etenkin heidän tunteistaan. Inga ja hänen tyttärensä Sonia ovat kuuluisan kirjailijan Max Blausteinin leskenä ja tyttärenä alttiina monenlaisille lähentyjille. Joukossa on hyväksikäyttäjiä ja ystäviä, herkullisimpana hikeen hukkuva nuoruuden kosija.
Erik puolestaan vuokraa osan asunnostaan taiteilija Mirandalle ja tämän pienelle tyttärelle Eglantinelle. Nainen ja tyttö herättävät miehessä monia jäätymään päässeitä tunteita mutta kietovat hänet myös pelottavaan ihmissuhdepeliin Mirandan entisen miehen kanssa.
Ja lopulta tietysti selviävät myös isän salaisuudet, paljon luultua pienemmät luurangot. Etsiminen on kuitenkin jo ehtinyt viedä sekä Ingan että Erikin jonnekin lähemmäksi edellisten sukupolvien kokemuksia ja samalla omia taustoja.
Kuten viime vuonna suomennettu Kaikki mitä rakastin, myös Amerikkalainen elegia tarjoaa monia tarkkanäköisiä kuvia keskiluokkaisten kulttuuri-ihmisten elämästä. Kokonaisuus on perinteisellä tavalla ehyt amerikkalainen romaani. Samaan imuun tuore suomennos ei kuitenkaan kykene kuin vuoden takainen käännössensaatio.
Osasyyllinen on kaikenkattava alakulo, joka muuttaa maiseman yhtä tasaisen harmaaksi kuin Erikin masentuneilla potilailla. Jotain sumeaa on myös Erikin henkilössä.
Minä en lukijana löydä hänestä sitä miestä, josta uskon Hustvedtin haluavan kertoa. Tämä ei ole kannanotto siihen, millainen miehen pitäisi olla. Jotenkin vain yllätän itseni useamman kerran pohtimassa, onko kertoja sittenkin nainen.
Hienojen kielikuvien ja Kristiina Rikmanin suomennoksen takia kirja kuitenkin kannattaa ehdottomasti lukea. Sivistynyt suru sopii oikein hyvin syksyiseen nojatuolinautiskeluun.
Ina Ruokolainen
Siri Hustvedt: Amerikkalainen elegia. 364 s. Otava, 2008.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti