Kirja-arvio: Matkalla ekokatastrofin alkulähteille

Johanna Sinisalon Linnunaivot pakottaa ajattelemaan fanatismia

Tämä aika suorastaan huutaa tekstejä, joissa pohditaan ihmisen ja luonnon välistä kamppailua herruudesta. Johanna Sinisalo osallistuu keskusteluun teoksella Linnunaivot, jossa ihmisen jokainen väärä valinta on siemen ekokatastrofille.
Luontoon heitetty tamponi voi olla yhtä kohtalokas kuin kritisoidut lennot maapallon toiselle puolelle. Linnunaivoissa syyllistytään molempiin.
Sinisalo heittää peliin kaksi nykyajan nomadia. Heidi rimpuilee isäukon junailemassa työpaikassa PR-assistenttina, pikkupomojen mielihalujen juoksutettavana. Hän tapaa Lapissa Jyrkin, baarimikon, jolla on periaatteita.
Pätkätyöt ja -suhteet ovat heille arkipäivää, Jyrkille valinnan kautta, Heidille olosuhteiden pakosta. Sen verran todellisuudet kohtaavat, että kanssakäymistä voi nimittää suhteeksi. Kun Jyrki ilmoittaa lähtevänsä puoleksi vuodeksi vaeltamaan, Heidille tulee hätä ilmoittautua mukaan.
Kohteena on Down Under, Uuden Seelannin ja Australian syrjäisimmät erämaat. Vain Jyrkillä on aavistus, miten kovaa siellä voi olla. Hän on aiemmin rämpinyt, kiivennyt, kantanut varusteita ja selvinnyt viikkojen suihkuttomuudesta.
Äärimmäisissä oloissa selviäminen on Jyrkille pakkomielteeseen verrattava elämäntapa, jota hän puolustelee ekologisilla valinnoilla. Hän punnitsee grammalleen makuupussit ja makkarasiivut eikä jätä muruakaan jätettä jälkeensä.
Heidin matkaeväs on asenne. Hän haluaa irti pissaliisaksi nimittelevästä isästä ja vähättelevistä työtovereista. Ihmeellisesti hän myös luottaa mieheen, tämän fanaattisen tarkkoihin tietoihin ympäröivästä luonnosta. Kunnes alkaa tapahtua pieniä onnettomuuksia ja kunnes nainen ei enää kestä nälkää tai taskussa painavia roskia.
On alusta asti selvää, ettei matkalla käy hyvin. Sinisalo kuvailee äärimmäisen taitavasti tienhaarat, joissa pitää tehdä valintoja. Heidin ja Jyrkin sisäiset monologit vievät syvälle päähenkilöiden ajatuksiin ja kivusta huutaviin lihaksiin. Ei ole sattumaa, että Heidin matkalukemisena on Joseph Conradin Pimeyden sydän.
Linnunaivot-nimi viittaa kea-papukaijoihin, joiden läsnäolo ahdistaa ja muuttuu jopa konkreettiseksi vaaraksi. Ihmisten ansiota sekin, tietysti.
Sinisalon kirja on intensiivinen lukukokemus, joka pakottaa myös miettimään fanaattisuuden ja arkijärjen suhdetta. Onko järkevää tehdä aina oikein, jos se ajaa muut tuhoisiin tekoihin?

Ina Ruokolainen

Johanna Sinisalo: Linnunaivot. 331 s. Teos 2008.

Kirja-arvio on julkaistu Etelä-Suomen Sanomissa 28.9.2008