Kirjajuttu: Fedja-sedän isästä tuli suomalaisten Eetu

1970-luvun lopulla ei Suomessa tainnut olla montakaan lasta, joka ei olisi kuullut repliikkiä ”Täällä posteljooni Petshkin, toin teille Pörriäisen!”. Posteljoonin epätoivoinen keskustelu oven läpi naakan kanssa oli yksi niistä Fedja-setä, kissa ja koira kirjan kohokohdista, joita toisteltiin kodeissa, päiväkodeissa ja Tarmo Mannin lukemana radiossa.
1976 suomeksi julkaistusta kirjasta tuli muutamassa vuodessa hitti, joka pitää pintansa yhä uusien sukupolvien lukusuosikkina ja teattereiden sovituksena.
Kirja sai myös jatko-osia, joissa kuusivuotias Fedja-setä (poika) jatkaa jokseenkin anarkistista asumistaan yhdessä koiransa Mustin ja kissa Matroskinin kanssa ja törmää yhä kummallisempiin yhteiskunnallisiin ilmiöihin aikuisten luomassa maailmassa. Lisäksi Uspenski tunnetaan mm. Krokotiili Genasta ja Takuumiehistä.

Valtion epäsuosiossa

Mutta itse kirjailija Eduard Uspenskista täällä ei täällä vielä 1970-luvulla tiedetty paljonkaan. Miksi ei, se selviää Hannu Mäkelän juuri ilmestyneestä Eetu-kirjailijamuotokuvasta.
– Muut sen ajan neuvostoliittolaiset lastenkirjat olivat niin opettavaisia, ettei edes kukaan opettaja olisi niitä lukenut. Mutta Uspenski ei suostunut kirjoittamaan Leninistä, vallankumouksesta tai isänmaallisuudesta. Hänellä oli harvinaista huumoria ja satiiria, johon sensuuri tarttui, Mäkelä kertoo.
Näennäisesti vaarattomia lastenkirjoja kirjoittanut Uspenski ei ollut sen paremmin Neuvostoliiton valtion kuin kirjailijaliitonkaan suosikki, minkä vuoksi hänen kirjojaan ei julkaistu yli kymmeneen vuoteen. Hän ei myöskään ollut sopiva henkilö esiintymään kirjailijoiden tilaisuuksissa, etenkään ulkomaalaisille.
Epäsuosioon riitti, että teksteistä ja kirjailijan käytöksestä paistoi liian hyvin läpi se, mitä mieltä hän oli kahlitsevasta systeemistä. Kaikkein tärkeintä kirjailijalle kun oli tulla toimeen lasten kanssa huumorin keinoilla.
– Aloin ensin kirjoittaa aikuisille, mutta en ollut tarpeeksi viisas opettamaan ketään. Lapset olivat helpompia, ymmärsin heitä ja he minua. Kun minua ei julkaistu, esiinnyin paljon kouluissa ja opin, mikä lapsia nauratti.
70-vuotias kirjailija kertoi elämästään Helsingissä viime viikolla, jolloin julkaistiin Mäkelän Eetu-muotokuvan lisäksi suomennos Uspenskin kirjasta Fedja-setä ja kummitus.

Suomen-suhteet pelastivat

Uspenski ja Mäkelä ovat olleet ystäviä 32 vuotta. Oli monen sattuman summaa, että Mäkelä silloisena kustannustalo Otavan edustajana sai käsiinsä Neuvostoliitosta ensimmäisen Fedja-setä-kirjan ja sittemmin myös kirjailijan.
Jälkimmäiseen tosin tarvittiin myös hartiavoimin töitä ja suhteita. Ensimmäisen kerran elämässään Uspenski pääsi Suomeen ja ylipäätään ulkomaille 1977, lähes 40-vuotiaana. Vuosien mittaan hänestä tuli suomalaisten rakastama Eetu.
Suhteet Suomeen olivat tärkeitä kirjailijalle monessa mielessä. Kun kirjoja ei kotimaassa julkaistu, Suomen käännöksistä tuli edes ropoja. Kirjailija uskoo olleensa epäsuosion aikana myös oikeassa vaarassa.
– Kapitalistisen pienen Suomen huomio oli suoraan sanoen pelastus. Kun aloin saada käännöksiä ja arvostusta, minua ei voitu kokonaan vaientaa.
Fedja-setiä ja muita Uspenskin kirjoja on käännetty jo lukuisille kielille, ja Jeltsinin ajoista lähtien kirjailija on taas ollut suosiossa kotimaassaankin. Suomalaiset ovat kuitenkin edelleen kirjailijan ykköslukijoita Venäjän ulkopuolella.
– Huumori on oma valtakuntansa, mutta joka maassa on vielä omansa. Suomalaisten kanssa olemme aika läheisiä ja samankaltaisia ihmisiä, vaikka kielimuuri joskus sotkee. Suomalaiset tosin juovat vähän vähemmän, Uspenski naureskelee.
Vaikka Eduard Uspenski on tällä hetkellä Venäjän rakastetuin lastenkirjailija, hänestä ei kotimaassa ole edelleenkään kirjoitettu yhtään tieteellistä artikkelia tai elämäkertaa. Mäkelällä on arvaus syistä:
– Eetua kadehditaan liikaa. Lisäksi sananvapaus on taas kiristynyt Putinin ajoista lähtien.

Ina Ruokolainen

Juttu on julkaistu 21.9.2008 Etelä-Suomen Sanomissa.

Tekstin kirjoittamisen jälkeen olen lukenut loppuun Fedja-setä ja kummitus -teoksen sekä puoleen väliin Mäkelän Eetu-henkilökuvan.
Ensimmäinen Fedja-setä on edelleen paras ja klassikko, mutta tämänkertaisessa on taas enemmän virtaa kuin esim. Fedja-setä ja täti Tamara -kirjassa. Kunhan pääsen lukemaan tekstin oikeille kuuntelijoille, sieltä varmaan nousevat myös ne repliikit, jotka jäävät elämään.
Eetu-kirja kertoo vähintään yhtä paljon kirjoittajastaan kuin kohteestaan. Se on paikoitellen jaaritteleva, mutta ehkä juuri sellaisena kuvaa hyvin Mäkelän ja Uspenskin ystävyyden luonnetta. Sekä tyylin että kirjasta luettujen sattumusten kautta on helppo uskoa, että joskus ystävyydessä on kestämistä.
Ja siitä olen tietenkin onnellinen, että minulla on Uspenskin omistuskirjoitus edes yhdessä hänen kirjoittamistaan teoksista. En tosin osaa sitä lukea enkä muistanut kysyä, mitä lyhyt venäjänkielinen teksti tarkoittaa.