lauantaina, toukokuuta 28, 2005

Laajaa kaistaa I

Journalistiliiton Laajakaistaseminaari perjantaina ja lauantaina Lahdessa marssitti kerralla ja ennakkoluulottomasti areenalle kirjavan joukon verkon vaikuttajia. Journalistien rinnalla tarjolla oli esimerkiksi netAnttila.comin Mika Leiposen menestyspuhetta digitaalisen musiikin myynnistä.

Irti paperista -osuuden aloittanut Kalevan toimituspäällikkö Juha Tolonen onnistui vakuuttamaan kuulijat siitä, että ehkä sanomalehden verkkoversio sittenkin voisi tuottaa myös rahaa. Yksi Kaleva.plussan palveluista on High Tech Forum, jossa alueen yrityselämä pääsee esittämään palveluitaan ja innovaatioitaan lehden verkkosivulla maksua vastaan. Toki asiakaskin pääsee maksamaan, jos välttämättä haluaa näköislehden - Kalevassakaan maksullisen verkkolehden tilaajaluvuilla ei päästä juhlimaan. Tolosen sanoma oli se, mikä monella muullakin: "nähtäväksi jää, mistä yleisö haluaa maksaa". Iduillaan ovat kuitenkin ajatukset mm. suositun Kiekko-Kalevan aineiston kaupallistamisesta.

Lehden radion ja television sisaruskateudesta kertoi mm. Etelä-Suomen Sanomien tuoreen online-toimitustiimin vetäjä Petri Koivisto, joka on yrittänyt saada lehden puhumaan eli sanomalehtitoimittajat tuottamaan online-uutisia konserniin kuuluvaan Radio 99:iin ja verkkolehti Netlariin. Muutos ei ole ollut helppo: edelleen saman konsernin välineet vääntävät kättä skuuppien julkaisusta. Eikä tässäkään ESS ole mikään yksittäistapaus, vaan ymmärtävää hyrinää kuului salista moneen kertaan.

Omia silmiäni avasi ehkä eniten Aller-julkaisujen new media coordinatorin Jarno Alastalon alustus, jossa hän kertoi Seiskan verkkosivujen hillittömästä hittituotteesta Seiska-TV:stä. Tarkoittaa kerran viikossa ilmestyviä kotivideotasoisia pätkiä, jossa lehden toimittajat haastattelevat kuumaa julkkista jostain akuutista aiheesta. Rosoisuus on kuulemma harkittua ja miellyttää peräti 50-60 000 katsojaa viikossa. "Homma kuuluu Seiskan kuvalliseen imagoon, palaute on ollut hyvää. Kukaan muu ei tee tätä Suomessa", Alastalo kertoi. Ja vaikka filminpätkien ensisijainen tavoite onkin tukea Seiskan yleistä imagoa, tulee niistä joskus rahaakin, kun elokuvafirmat maksavat alkuun trailerin.

Kahden päivän seminaarissa oli 18 alustajaa (olin siellä minäkin), joten annin sulattelu on vielä kesken. Sirpalemaisesta ohjelmasta huolimatta pääosa noin viisikymmenpäisestä joukosta vaikutti tyytyväiseltä Journalistiliiton ensimmäiseen yritykseen solmia yhteen joitan verkon päitä. Raportti saattaa saada jatkoa. Mutta huomenna aion mennä korvasienimetsään...

1 kommentti:

Minna Wilhelmiina kirjoitti...

Kommentti tähän kirjoitukseen täällä.

Ikävä kyllä kirjoittaja ei itse pääse kommentoimaan bloggeriin, joten ajattelin näin vihjaista hänen puolestaan. :) Saa poistaa.