tiistaina, toukokuuta 25, 2010

Kirja-arvio: Pyörän selässä kiusaajia karkuun

Lähes kymmenen vuoden tauon jälkeen Kari Levola on herättänyt henkiin Leevin, joka on aiemmin seikkaillut serkkunsa Artun kanssa kolmessa Vihreä varis –sarjan helppolukuisessa kirjassa. Maalaispoika Leevi on muuttanut perheineen kaupunkiin ja joutunut siellä isoon alakouluun – ja saman tien kiusatuksi.


Koulumatkalla Leevi pakenee pyörällä kiusaajiaan ja tulee vahingossa pelastaneeksi kovaa polkevan maahanmuuttajatytön Leonoran sakin kynsistä. Matka on yllättäen sama, sillä Leevin mummola ja Leonoran koti isoisineen ovat rivitalonaapureita.


Lasten välille syntyy ystävyys, joka etenee pienten ja vähän isompien tapahtumien tahdissa. Lapset pinnaavat koulusta kiusaajien pelossa, Leevin mummo vie heidät retkelle ja lopulta kiusaaminen kärjistyy koulun katolle. Leevi ja Leonora osoittavat rohkeutta uhmatessaan kiusaajien lisäksi aikuisia, jotka eivät näe asioiden todellista tilaa.


Kuin ohimennen kirja kuvaa kiusaamisen ohella kahta isoa asiaa: maahanmuuttajaperhen elämää ja isovanhempien merkitystä lapsille niin tavallisina kuin itkuisinakin iltapäivinä. Liekö kirjailija samalla ottanut kantaa ajankohtaiseen mummokeskusteluun?


Kertooko kirjailijasta vai lukijoista, että Leevi ja Leonora -teoksessa on vain puolet aiempien osien sivumäärästä? Paikallisväriä sivuille mahtuu paljon vähemmän kuin maalaismaisemaan ja meren äärelle sijoittuvissa Kirjolohikäärmeessä, Eskimosyksyssä ja Lammaspimeässä. Se tuskin haittaa tiivistä seikkailua etsiviä lukijoita.


Kuvitus ja kansi ovat myös uudistuneet, nykyisen vauhdikkaan ilmeen takana on Väinö Heinonen.


Ina Ruokolainen


Kari Levola

Leevi ja Leonora

Tammi 2010, 110 s.


Kirja-arvio on julkaistu 24.5.2010 Savon Sanomissa. Maakuntalehtien yhteistyön perusteella se voidaan julkaista jatkossa myös Etelä-Suomen Sanomissa, Karjalaisessa ja Keskisuomalaisessa.

Ei kommentteja: