keskiviikkona, maaliskuuta 19, 2008

Nuoret osaavat - menkää teatteriin!

Olen iloinen ja vaikutettu. Minna Canthin Sylvi sai ensi-iltansa tänään nuorten harrastajien perustamassa Theatrum Olgassa. Etenkin väliajan jälkeen näimme visuaalisesti komeaa, liikkuvaa, tunteiltaan koskettavaa ja silti analyyttistä teatteria. Nuoret näyttelijät näyttivät, että yli satavuotias (1893) teksti vielä voi aueta ja puhutella sekä kaksikymppisiä itseään että jopa puoli vuosisataa vanhempia katsojia.

Kyllä, olen puolueellinen. Kyseessä oli tyttäreni Vilma Ruokolaisen esikoisohjaus - mutta eihän hän sitä yksin tehnyt. Näin virheitäkin mutta ennen kaikkea paljon vahvuuksia. Osa kohtauksista on voinut syntyä vain niin, että 1980-luvun lopussa syntyneet ovat tulkinneet historiaa, elokuvia ja teatteria omien kokemustensa kautta. Kunpa mahdollisimman moni nuori nyt menisi ja altistuisi klassikolle, joka on vartavasten hänelle tarjoiltu. Eikä tee pahaa meille äideille tai mummoikäisillekään.

19-vuotiaan kommentti: "Se aave oli aika pelottava." Kannattaa kuunnella, tähän eivät action-elokuvat, tietokonepelit tai tosi-tv pysty. Näyttämöllä aavekin on elävä ihminen.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Välitä Vilmalle terkkuja ja onnittelut!!!!! t. kirsi ruu