perjantaina, maaliskuuta 09, 2007

Terveisiä liukuhihnalta

Kauppalehden irtisanomisilmoitus herätti muutamat keskustelupalstojen kärkkäät, joiden mielestä kokeneiden journalistien irtisanomiseen on syynsä. Mitäs ovat vanhoihin työrutiineihin sitoutuneita fakki-idiootteja, jotka jokaisen uuden teknisen vempaimen edessä ensimmäiseksi huutavat uutta sopimusta ja lisää rahaa.

Samanlaiseen käsitykseen törmäsin äskettäin tilaisuudessa, jossa olin kertomassa journalistien muuttuneesta työnkuvasta. Kuulija epäili, että ennen Internetin syntyä töihin päässeillä alan ammattilaisilla on päässään ylipääsemätön asennevamma, jota poteroihinsa hautautunut Journalistiliitto lyhytnäköisesti tukee. Nuoria ja osaavia kun on tulossa jonoksi asti.

Olen itsekin ollut tukemassa tätä kuvaa ammattilaisista, jotka eivät ole suostuneet ottamaan vastaan jokaista uutta välinettä ja toimenkuvaa kyseenalaistamatta. Haastattelin verkkoviestinnän opinnäytteisiini lehtitoimittajia, joiden toimituksissa verkkolehden tekeminen ei heti alussa sujunut kivuttomasti.

Milloin oli tekniikka pettänyt, milloin jäänyt välineen koulutus saamatta. Useimmat journalistit myönsivät, että monimediamaailmassa sattui työn tuiskeessa myös unohduksia.

Näiden surkimusten kertomuksille sain tukea itseäni viisaampien kirjoittamista tutkimuksista. Yhdysvalloissa asti on välillä kokeiltu yhteisiä monimediatoimituksia, välillä palattu verkkovelhojen omiin karsinoihin. Verkko ja sen sovellukset ovat jo luoneet uusia ammatteja, joiden tekijöistä on uumoiltu uutta eliittiluokkaa.

Mutta usein journalisti on vain varustettu uusilla tallennuslaitteilla ja yhteyksillä ja paiskattu kentälle. Reippaalle videoklippien, mobiiliuutisten ja verkkotekstin tekijälle on aikansa aplodeerattu, kunnes on keksitty uusi täyttymätön julkaisutarve. Aina ei laatu ole parantunut, kun tuottavuutta on lisätty.

Ei mediataloissa enää ole vapaamatkustajia, jotka hiovat päiväkausia suuria teoksiaan. Useimmat meistä työskentelevät jo tuotantolaitoksen liukuhihnalla, mihin monet viisaat mediatutkijat ovatkin journalistista prosessia verranneet.

Ina Ruokolainen

Kolumni on julkaistu 9.3. ilmestyneessä Journalistissa

1 kommentti:

Kirsi Myllyniemi kirjoitti...

Minusta sukupolvien välisen ristiriidan lietsonnasta ei oikeasti hyödy kukaan. Jos jossain toimituksessa on vain pitkäaikaisia, kokeneita toimittajia, saatetaan jämähtää paikalleen. Tilannetta ei paranna, että vanhat, kokeneet vaihdetaan kokemattomiin.
Luulen, että kyseessä ei ole pelkästään toimitusten ongelma, vaan koko työelämän ongelma.
Lama-ajasta lähtien ihmiset ovat olleet hitaita vaihtamaan työpaikkoja. Siitä on seurannut tempoilua.
Niiltä vuosilta, kun olin kustannustalossa kuukausipalkkaisena (vuoteen 1996 asti) muistan, että mitään koulutusta uusiin koneisiin ja ohjelmiin ei saatu, paitsi kerran sain puolen tunnin opastuksen siirryttäessä peeseestä mäkkiin. No, nykyinen pohjani on tukeva tässä suhteessa, vaikka olenkin viisikymppinen.