sunnuntaina, syyskuuta 04, 2005

Julkkiksista huolimatta hyvää teatteria

Eilisessä Lahden kaupunginteatterin Inishmaanin ramman ensi-illassa oli helppo huomata, mikä valta televisiolla on. Puolet yleisöstä tuntui juuri ennen näytelmän alkua puhuvan perjantai-iltana ratkenneesta TV2:n Thilia Thalia -teatterivisailusta, jonka sattuivat voittamaan näytelmän keskeisissä rooleissa esiintyneet Suvi-Sini (Susi) Peltola ja Tapani Kalliomäki. No, vähän toki provosoi sekin, että kakkoseksi jääneen KokoTeatterin suvereenit irrottelijat Henry Hanikka ja Ilari Johansson saapuivat katsomon eturiviin sopivasti viime minuuteilla.

Visailujen inhoajana myönnän, että Thilia Thaliassa on itunsa. Siinä testataan näyttelijäntyössä tarvittavia perustaitoja, improvisointikykyä ja uskallusta heittäytyä. Eikä sekään mitään haittaa, jos näyttelijällä on hyvä yleissivistys.

Onneksi ensi-ilta ei levännyt vain tv-julkkisten bongailun varassa. Martin McDonaghin teksti on nykynäytelmäkirjallisuuden huippua, ja Laura Jäntin ohjaus yhtäaikaa tarkka ja verevä. Pääosissa esiintyvät Tom Petäjä ja Susi Peltola tekivät hyvää työtä sekä fyysisesti että älyllisesti. Petäjän cp-vammainen Rampa-Bill oli koskettava ja looginen loppuun asti. Ja harvoin olen nähnyt niin lapsenomaista miestennielijää kuin Heleninä ihanasti venyttelevän Susi Peltolan.

Virallinen huomautus: toimittajana pääsen seuraamaan Lahden kaupunginteatterin ensi-iltoja kutsuvieraana.

1 kommentti:

Ina Ruokolainen kirjoitti...

Poistamani kommentit ovat kaikki spämmiä. Uskomatonta nopeutta!