perjantaina, toukokuuta 04, 2012

Mahdollisuus lukea nuortenkirjoja

Aika moni meistä lukee lastenkirjoja, kun omat lapset ovat pieniä. Paljon harvempi enää tutustuu nuortenkirjoihin, vaikka ehkä toivookin omien lasten niitä lukevan. Harry Potter -ilmiö on harvinainen. Sääli, sillä nuortenkirjoissa käsitellään monia sellaisia teemoja, joiden kanssa aikuisetkin kipuilevat koko ajan: perhettä, rakkautta, erilaisuutta, kiusaamista, oman tiensä löytämistä ja vaikkapa alkoholin kohtuukäyttöä.

Omat lapseni ovat jo reippaasti yli kaksikymppisiä, mutta luen edelleen mielelläni hyviä nuortenkirjoja sekä työn puolesta että ihan omaksi ilokseni. Ensi viikolla pääsen jälleen kerran vetämään Päijät-Hämeen kesäyliopiston lasten- ja nuortenkirjallisuuskoulutusta, minkä varjolla olen innolla uponnut Terhi Rannelan, Anneli Kannon ja Sari Peltoniemen viimeaikaiseen tuotantoon.

Peltoniemen Kuulen kutsun metsänpeittoon on varsin hurja fantasiakirja, josa pelottavat pohjoisen henget alkavat ahdistaa puoliksi kolttasaamelaista päähenkilöä, Jounia. Lukiessa pystyin hyvin palauttamaan mieleen ne pelot, joita minulla oli kaikkea selittämätöntä kohtaan Jounin ikäisenä yläkoululaisena. Aikuisena uskon löytäneeni toisen tason, kertomuksen Jounin kasvusta omien päänsisäisten pelkojensa voittajaksi.

Luin myös Peltoniemen viehättävän kirjan Kissataksi. Siinä pikkupoika oppii kissojen kielen käydessään tapaamassa vanhaa naista, jolla on vain kissat seuranaan.

Terhi Rannelan kirjojen päähenkilöt ovat räväköitä lähes aikuisia, joilla on seurustelu- ja seksielämää ja vahvoja mielipiteitä omasta elämästään ja jo vähän ympäröivästä yhteiskunnastakin. Scarlettin puvussa on pinnalta katsoen vaaleanpunainen kertomus Viivistä, joka pitää suosittua muotiblogia ja valmistautuu vanhojen tansseihin suunnittelemalla maailman ihaninta Tuulen viemää -pukua. Kesästä kevääseen tapahtuu kuitenkin paljon sekä Viivin rakkauselämässä että hänen ympärillään puutaloalueella, jota uhkaa purkaminen. Kesken on vielä kirjailijan teos Jäämeri, jäähyväiset ja minä.

Anneli Kanto sai viime vuonna Anni Polva -palkinnon Futistyttö-sarjaan kuuluvasta Huippuvalmentaja-kirjasta. En ole vielä ehtinyt lukea pöydälläni odottavia sarjan kirjoja, mutta otan yhden mukaan jo tämän päivän työmatkalle Helsinkiin. Sen sijaan luin jo viime vuoden puolella Kannon ja Rannelan yhdessä kirjoittaman elämyksellisen Tähystäjäneito-kirjan, josta kirjoitin aiemmin.

Ei kommentteja: