- Ihmiset ostavat lottorivejä ja pelkäävät terrorismia: kummankin osuminen kohdalle on yhtä epätodennaista, Sedgwick muistuttaa.
Terrorismin suurimmat vaikutukset ovatkin poliittisia (ja taloudellisia). 11.9.2001 kuoli huomattavasti vähemmän ihmisiä kuin sen jälkeen aloitetuissa sotatoimissa.
Professori kärjistää, mutta tekee sen faktojen pohjalta - ja haluaa muistuttaa niistä myös journalisteja.
Yksi niistä on se, että radikaalikaan islamismi ei ole mikään synonyymi terrorismille.
Lähi-idän ensimmäinen terroriteko oli 1896, kun armenialaiset ottivat panttivankeja pankissa Istanbulissa. Pitkään kyse oli nationalistisista tavoitteista, joissa islamismilla ei ollut roolia. Anwar Sadatin murha Egyptissä 1981 oli tästä hyvä esimerkki.
Afganistanin sodan aikana islamistit alkoivat ensimmäistä kertaa operoida yli rajojen tiettyjen tavoitteiden saavuttamiseksi.
Sedgwickin mukaan ongelma ei ole Al Qaida vaan idän ja lännen suhteet ja globaali taistelu. Mutta mitä tarkoitamme lännellä?
Tässä kohtaa Sedgwick muistuttaa, etteivät useimmat tutkijat arvosta Samuel Huntingtonin teesejä kulttuurien kamppailusta ja sivilisaatioiden törmäyksestä. Poliittisella tasolla ne ovat käytännöllisiä ja siksi laajasti hyväksyttyjä.
- Muslimimaailma ja Eurooppa ovat maantieteellisesti hyvin lähellä. Kontaktit ovat olleet olemassa koko ajan. Joskus konflikti on noudattanut uskontorajoja, usein ei. Jos katsotaan isoja taisteluita (jopa 1990-luvulla entisessä Jugoslaviassa), molemmilla puolilla on ollut "vääriä" ihmisiä. Krimin sodassa ottomaanit ja britit samalla puolella. Miksi koulujen uskontokirjoissa esitetään uskontokiistoina? Osittain halutaan yksinkertaistaa, mutta myös kansalliset tavoitteet ovat hyvin tärkeitä.
Sedgwick muistuttaa, että itse asiassa 1683 Wienin taistelusta lähtien eurooppalaiset ovat olleet voittajan puolella. Siinä mielessä on olemassa sivilisaatioiden törmäyksen elementtejä, ja kyllä suhde on jatkossakin vaikea.
- On kuitenkin myös totta, että valtioita johtavat ihmiset ja hallitukset jopa arabimaissa ovat alttiita yleisön mielipiteelle.
Silti Euroopassa on paljon suurempi ongelma kotitekoisten eli home grown -terroristien kanssa kuin USA:ssa. Madrid 11.3.2001, Lontoo 7.7.2005. Pelon elementti astui esiin. Seurauksena oli viha muslimimaahanmuuttoa kohtaan. Joka maassa Euroopassa harjoitetaan integraatiopolitiikkaa. Samat päättäjät, jotka tekevät ingegraatiopolitiikkaa, päättävät myös vastapolitiikasta (counter politics) ja kansallisesta turvallisuudesta.
Mitä tilastot sitten sanovat islamiterrorismista? Viiden viime vuoden aikana ei ole tapahtunut juuri mitään terroritekoja. Heti 2001 jälkeen oli Bali, Madrid, ja Lontoo. Niiden jälkeen ei juuri mitään länsimaissa. Johtuuko sitten siitä, että ne olisi niin tehokkaasti estetty? Sedgwick ei siihen usko, vaikka se onkin yksi terrorismista huolestuneiden poliitikkojen ja kansalaisten yksi perusargumenteista.
Ovatko Pohjoismaat enää erityinen alue?
- Pohjola on myös globalisoitunut. Siirtolaiset ovat tärkeitä, koska he luovat transnationaalisia yhteyksiä, satelliitti-tv on yksi tärkeä väylä. Imigraatio on myös seuraus. Pohjoismaiset ovat menettäneet asemansa järkevinä tyyppeinä.
Entä Tanska? - Ei ole niin erityinen, mutta poliittinen systeemi antoi helpommin ja nopeammin sijaa populistisille ja uusnationalistisille puolueille, mutta muut tulossa perässä nopeasti. Hyvinvointivaltio on hyvin haavoittuva systeemi. Voisimme katsoa Hollantiin ja seurata, mitä siellä tapahtuu.
Pohjoismainen hyvinvointisysteemi onkin yksi niistä asioista, joiden Sedgwick uskoo romahtavan avoimen ja globaalin yhteiskunnan seurauksena.
Professori sanoo, että hän on yhdessä asiassa samaa mieltä Tony Blairin kanssa, vaikka ei totisesti kuulu tämän Britannian sotaan vieneen entisen pääministerin ihailijoihin.
- Blairin mukaan politiikkaa ei enää voida jakaa vain vasemmisto-oikeisto-akselilla vaan avoin-suljettu-ajattelutavan mukaan.
Samaan hengenvetoon Sedgwick suomii Britannian lehdistöä siitä, miten ne reagoivat Yhdysvaltojen hyökkäykseen Irakiin.
-Mikä on tämä Länsi, Eurooppa, jossa UK:n lehdistö eli pari vuotta aivan eri planeetalla kuin Ranskan ja Saksan lehdistö, kun USA hyökkäsi Irakiin? Median edustajat olivat liian lojaajela ja liian lähellä poliittista systeemiä.
Hyökkäys Bagdadiin nähtiin kaikissa arabimaissa länsimaisena valloituspolitiikkana ja provokaationa arabimaailmaa vastaan, vaikka Saddam ei ollut suosittu aiemmin kaikissa maissa. Kun Bagdad kaatui, koko Egypti hiljeni täysin, kertoo siellä silloin työskennellyt Sedgwick.
Miten sitten käy uusnationalistisille ajatuksille ja populistisille puolueille Pohjoismaisssa, kysyy norjalainen journalisti Svein Inge Meland. (Juuri ennen tätä luentoa olimme kuulleet alustuksen Norjan Utøyan tapahtumista ja niiden syistä.)
- Aikatekijä auttaa populisteja, koska hallinto ei koskaan pysty nopeasti korjaamaan asioita. Ensin lehdet eivät halua kirjoittaa uusnationalistien ajamista asioista ja mielipiteistä eivätkä muut poliittiset puolueet halua niistä keskustella. Kun puolueet ovat valtiopäivillä, on pakko. Sen jälkeen on alettava kirjoittaa uutisia ja pääkirjoituksia ja lopulta sellaiset asiat, joista ei olisi puhuttu aiemmin, tulevat yhtäkkiä aivan normaaleiksi. Sitä en kuitenkaan osaa sanoa, miten pitkälle uusnationalismi kussakin Pohjoismaassa voi kantaa, Sedgwick vastaa.
Tämä blogimerkintä perustuu 5.9. pitämääni live-blogiin ja on siksi enemmän valikoima nopeita tiivistyksiä kuin kokonaisvaltainen tiivistelmä Mark Segwickin luennnosta. Käsittelimme Århus-kurssilla kuluneella viikolla maahanmuuttoa, terrorismia ja islamia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti