sunnuntaina, helmikuuta 20, 2011

Varasto, elämä ja kuolema

Kävin perjantai-iltana, harvinaisen työntäyteisen ja raskaan viikon jälkeen katsomassa Varasto-näytelmän Lahden kaupunginteatterissa. Arto Salmisen tiukka teksti oli saanut veroisensa toteutuksen, jossa oli sekä huumoria että asennetta ja ennen kaikkea hyviä roolitöitä. Ei ole ihan helppoa esittää kouluttamatonta, kieroa tai tyhmää varastomiestä tai myyjää niin, että hänestä löytyy myös muita ominaisuuksia. Tai pistää näytelmän kaksi varasta vastaamaan sen filosofisesta ja moraalisesta sanomasta. Vielä vaikeampaa on kertoa tuo tarina niin, että ihmisistä pitää ja heistä välittää. Näytelmän alatyylin sanoilla ryyditetty dialogi ei viljele kirosanoja tai sukupuolielinten lempinimiä shokeerauksen vuoksi vaan oikeissa yhteyksissä vahvistamassa sanomaa siitä, miten osa ihmisistä tiputetaan tämän yhteiskunnan marginaaliin. Tarvitaan siis sekä hyvä teksti että kunnon esittäjät.

Näytelmän kirjoittaja Arto Salminen ei koskaan ehtinyt nähdä tekstinsä kantaesitystä Kansallisteatterissa, sillä hän kuoli äkillisesti sairauskohtaukseen 46-vuotiaana. Kannattaa lukea Harri Haanpään muistosanat WSOY:n sivulta, niissä on kerrottu perusasiat tinkimättömän kirjailijan suhtautumisesta elämään ja etenkin työhönsä, kirjoittamiseen.

Perjantai-illan teatterikäyntini osui tilanteeseen, jossa olin juuri kuullut toisen tinkimättömästi työhönsä suhtautuneen kirjoittajan, Etelä-Suomen Sanomien toimituspäällikön Asko Hynnisen kuolemasta. Hänkin menehtyi äkillisesti sairauskohtaukseen aivan liian varhain, 52-vuotiaana. Muistan parikymmentä vuotta nuoremman Askon, jonka kanssa järjestimme koulutuksia kollegoille ja väittelimme tiukastikin journalismista ja sen tekemisestä, välillä kulttuuristakin. Viimeisen henkilökohtaisen keskustelun kävin hänen kanssaan noin kuukausi sitten Tuomari Nurmiosta ja taiteilijaa käsittelevästä Dumari-kirjasta, jota me kummatkin pidimme sekä erinomaisen hyvänä elämäkertana että yhteiskunnallisena ja kulttuuria käsittelevänä ajankuvana. Ikävä tulee Askoa ihmisenä ja hänen teräviä huomioitaan.
Askon muistosanat voi lukea tämän päivän Etelä-Suomen Sanomien paperilehdestä, ne kirjoitti päätoimittaja Heikki Hakala.

Ei kommentteja: