lauantaina, elokuuta 30, 2008

Kulttuurityöläisen pitää luottaa omaan näkemykseensä

Oikeassa kirjakaupassa käy naisten lisäksi miehiä ja sieltä saa myös puoli vuotta vanhempia kirjoja. Kirjakauppiaalla on aikaa seurustella ja hän kuulee mielellään asiakkaiden mielipiteitä siitä, mitä kirjoja hyllyyn pitäisi tilata. Näyteikkunan voi somistaa joskus vaikka värin mukaan. Kirjakaupassa myydään vain kirjoja (ja valikoituja taidekortteja), ei muistitikkuja, värikasetteja, Disney-penaaleita tai Barbie-värikyniä.

Mistä tällainen idealistinen puoti löytyy - jostain 1950-luvun kertomuksesta? Ei, vaan keskeltä Lahden kaupunkia, johon kirjakauppias Tuulikki Norrlin avasi vuosi sitten kirjakauppa Tarinan. Perjantaiaamuna pääsin kuulemaan Norrlinin ja toisen kulttuuriyrittäjän, kehystäjä-galleristi Aila Seppälän ajatuksia siitä, miksi joku vielä nykyään uskaltaa perustaa pelkästään laatuun ja omaan näkemykseen pohjaavan kulttuurialan pienyrityksen. Kumpikin naisista aloitti vuosi sitten ja tietää nyt, miten kvartaalit ovat sujuneet. Työtä on pitänyt tehdä ajoittain uskomattomia määriä, mutta nenä on pysynyt pinnan yläpuolella ja asiakaskunta on sopivasti laajenemassa.

Kuvassa vasemmalla Tuulikki Norrlin, oikealla Aila Seppälä Tarinan hyllyjen edessä.

"Kulttuurityöläiseen pitää luottaa omaan intuitioonsa, on vain aistittava asioita ja erotettava tärkeä ja vähemmän tärkeä toisistaan", Seppälä analysoi valintojaan. Omassa linjassa onkin ollut pitämistä, sillä kumpikin on kohdannut runsaasti epäilyä sekä julkisuudessa että yritysneuvoja antaneilta byrokraateilta. Uskolliset asiakkaat kuitenkin ovat osoittaneet, että palveluun perustuville liikeideoille on taas tilaa. "Ihmiset saattavat tulla kysymään, miten jokin loru menee. Moni tulee myös runojen ja klassikkojen perässä; juuri eilen tänne tuli mies, joka ei ollut löytänyt Seitsemää veljestä mistään muusta kirjakaupasta Lahdessa. Aina joku sitten myös ostaa jotain", Norrlin kertoo.

Normaalien uutuuksien ohella kirjakauppa Tarina tarjoaa laajan valikoiman runoja, paikallisten kirjoittajien omakustanteita, valokuvakirjoja ja lastenkirjoja. Kiinnostusta kirjallisuuteen se herättää myös runoiltojen ja kirjailijatapaamisten kautta. Oma lukupiiri on aloittamassa. Kahville voi poiketa koska tahansa.

Myös Kehystämö-galleria Aila Seppälän linja on avoin: näyttelyihin ovat tervetulleita niin läheisen koulun oppilaat kuin äidit lastenvaunuineen tai keskusteluun halukkaat eläkeläiset. Seppälä järjestää näyttelyitä mm. tamperelaisen Grafiikanpaja Himmelblaun kanssa. Seppälän oma spesialiteetti ovat vanhat valokuvat, joille hän on luonut oman kehysmalliston. "Olen käynyt valokuvista ihmisten kanssa pitkiä keskusteluja ja nähnyt, miten paljon taide ja kuva voivat koskettaa. " Valokuvakehystyksiä voi tilata myös Stockmannin ja Akateemisen kirjakaupan kautta.

Lisäys: melkein unohdin Tarinan paljastavan myydyimmät kirjat -listan vuoden ajalta.
Kertomakirjallisuus: 1. Hannu Väisänen: Vanikan palat (pokkari), 2. Hannu Väisänen: Toiset kengät, 3. Siri Hustvedt: Kaikki mitä rakastin, 4. Eeva Kilpi: Unta vain, 5. Jarkko Martikainen: Pitkät piikit ja muita kertomuksia.
Runot: 1. Milja Kuoppala: Samoissa askelissa, 2. T.S. Eliot: Neljä kvartettoa, 3. Vilja-Tuulia Huotarinen: Naisen paikka.
Muut: 1. Hannu Kivilä: Lahtelaisten lukukirja, 2. Vintage Fashion. Muodin vuosikymmenet. 3. Lukupäiväkirja, 4. Seppo Kujanen: ...ionosfäärissä...-yömyöhällä, 5. Munkki Serafim: Vapaus, 6. Markku Koski: Julkisia eläimiä, 7. Franklin Foer: Jalkapallon maailmanselitys, 8. I.K. Inha: Unelma maisemasta, 9. Osmo Soininvaara: Vauraus ja aika, 10. Peter von Bagh: Sininen laulu.

2 kommenttia:

Tuija kirjoitti...

Jännä rajaus tuo, että taidepostikortit kuuluvat jotenkin luonnollisemmin kirjakaupan valikoimaan kuin muistitikut.

Hienoa urheutta, että joku näinä aikoina avaa uuden kirjapuodin. Tuo oheistoiminta on varmasi olennaista konseptissa.

InaR kirjoitti...

Alkuperäinen rajaus oli käsittääkseni se, ettei mitään muuta kuin kirjoja - ei ainakaan toimistotarvikkeita. Sitä, miksi taidekortit tulivat mukaan, en tiedä, mutta niillä on kirjakaupassa ainakin pari hyötykäyttöä. Jos asiakas haluaa ostaa lahjakortin, Tuulikki kirjoittaa summan valitun taidekortin taakse (ja toki laittaa sinne myös leiman, joka vahvistaa asian). Ja kun ihminen ostaa kirjan lahjaksi, hän usein haluaa myös ostaa kortin siihen oheen. Luulen, että korteilla on myös nuorison sisäänheittofunktio - ainakin olen kuullut niiden toimivan niin.