Runomaratoniin Mukkulan nurmelle

Sarjassani ilmaisia kulttuurielämyksiä kesässä: Mukkulan kartanon nurmella järjestettävä Lahden 14. Runomaraton jatkaa tänään eilen alkanutta Runous voi hyvin -festivaalia. Lähtölaukaus puoliltapäivin, ohjelmaa iltakymmeneen asti.

Tänä aamuna olen erityisen iloinen siitä, että aurinko näyttää sittenkin paistavan. Kesäsade ei ole yleensä vaarallista, mutta ulkoilmafestivaalille kuitenkin tuhoisaa.

Kuva on kahden vuoden takaa, jolloin olin (oik.) pääjärjestäjän asemassa, vieressä arabian kielen ja kulttuurin asiantuntija Faruk Abu-Chacra. Tällä kertaakin Faruk on mukana, sillä Runomaratoniin on saatu tapahtuman kautta aikojen ensimmäinen irakilainen runoilija Reem Kais Kubba, joka kertoo naisen asemasta arabikulttuurissa ja lausuu omia runojaan sodasta ja raukkaudesta.

Varsinainen teema keskittyy hyvinvointiin hyvin laajalla pensselillä mielenterveystyöstä leikkimielisiin maraton-juontajiin sekä unen ja runon paviljonkiin. Erityisen iloinen olen siitä, että pääsen kysymään pari kysymystä kirjailija Niina Revolta, joka on kirjoittanut hienon kirjan Arpi rintasyövän kanssa kamppailustaan. Ja kannattaa toki muistaa myös Poetry Slam -lavarunouden kisa, jossa kuka hyvänsä voi omien runojen esityksellään päästä kokemaan hetken tähteyttä!

Onneksi en ole tänään kuitenkaan sen isommassa roolissa, sillä jo eilisen runopaneelin Onko urheilu runollista - voiko runoilija urheilla? vetäminen kävi ihan työstä. Ravintola Voiton yleisö onneksi tuntui hyvin tyytyväiseltä tilaisuuteen, jossa selostaja emeritus Paavo Noponen kertoi muistojaan ja antoi ääninäytteitä mieleenpainuvimmista selostuksistaan, esikoisrunoilija ja entinen maajoukkuemaalivahti Pertti Alaja pohti kirjoittamisen ja pallon suhdetta, kirjailija-yritysvalmentaja Cristina Andersson alusti voittamisesta ja fanirunoudesta ja kirjailija-toimittaja Kalle Veirto avasi keskustelua urheiluselostamisen muutoksesta. Hyvin hommansa hoiti myös golfammattilainen ja musikantti Riku Aarnio, joka esitti omasta tuotannostaan Pelicansin kannustuslaulun lisäksi herkempiäkin esimerkkejä.

Edit: lisäsin kuvan Runomaratonin infossa keväällä syödystä runokakusta, jonka kuorrutuksen koristeena saimme luvan käyttää Pertti Alajan runoa Seison lippuluukulla hänen runokokoelmastaan Hyvää yötä, Kleopatra.

Katulasten keramiikkaa

Sarjassani ilmaisia kesäelämyksiä: Pietarin katulasten keramiikkaa Ateljee Asta Pulkkisen Vanhan kanttorilan kesänäyttelyssä Hollolan kirkonkylässä. Sisäänpääsy on ilmainen, mutta toki mukaan kannattaa ottaa kukkaro vähintään kahdesta syystä. Lasten luomat pienet keramiikkaveistokset ovat sekä kauniita että edullisia, hinnat 15-40 euroa.


Ja rahallahan tuetaan taidetoiminnan jatkumista, mikä taas lisää lasten elämänlaatua ja jopa mahdollisuuksia selvitä elämässä eteenpäin.

Suosittelen myös Asta Pulkkisen omia naivistisia maalauksia ja hänen herkullista kahvilaansa. Näyttely on auki 17.8. asti joka päivä 11-17. Katulasten keramiikkaa on esillä 17.7. asti, sen jälkeen Sanna Lappalaisen eläinaiheisia applikaatioita eli "päälleommeltuja" tekstiilitöitä.

Roskiksissa runoutta

Sarjassani ilmaisia kulttuurielämyksiä kesässä: runoroskikset.

Oheisen tekstin olen kirjoittanut myös Lahden Runomaratonin blogiin:

Bongaa runoroskikset!

Runous ei ole mitään roskiskamaa, mutta roskapönttöjen somisteeksi runot sopivat oikein hyvin.

Tänään alkanut, keskikesän kestävä, Runon kaupunki -tempaus tuo runoutta lahtelaisiin puistoihin noin sadan roska-astian kylkeen. Kuvitetut tarrat inspiroivat sekä pitämään ympäristöä siistinä että tunnelmoimaan kesän, rakkauden, luonnon ja lastenrunojen aiheilla.

Runot on etsitty Lahden Runomaratonin mittavasta runoarkistosta, johon on kerätty 50 000 runoa 13 runokilpailun ja 25 vuoden aikana. Kuvituksen ovat luoneet Lahden Taideinstituutin nykyiset ja entiset opiskelijat Tuomo Laakso (ihminen ja ympäristö), Elina Ahonen (rakkausrunot) sekä Hanna Filppula ja Anna-Mari Kuusinen (lastenrunot), jotka ovat harjoitelleet Lahden kulttuuritoimessa. Kolmas tärkeä taho ja aloitteentekijä koko runoroskiskampanjalle on Lahden kunnallistekniikka, jonka työntekijät mm. huolehtivat tarrojen liimaamisesta ja uusimisesta.

Runoroskiksia on nähtävissä reilussa kymmenessä puistossa Lahden alueella, tärkimpinä Fellmannin puisto, Kariranta-Pikku-Vesijärvi ja Launeen keskuspuisto Perhepuistoineen. Aiheet on valikoitu puiston käyttäjien mukaan, ja tarroja myös vaihdellaan muutaman viikon välein.
Kannattaa siis bongata tutunkin puiston astiat usein - ja samalla huolehtia ympäristöstään keräämällä roskat roskikseen. Roskisrunoelämyksiä on luvassa ainakin heinäkuun loppuun asti, mahdollisesti vielä elokuussa.

Ja muistattehan, että viikon päästä juhannuksesta vietetään Lahden 14. runomaratonia, jonka synty- ja kotipaikka on Mukkulan kartanopuisto.

Vanhojen talojen merkitys

Eilinen ilta oli varsin tärkeä kahdelle Lahden vanhimmista rakennuksista. Vuorikadun koulun kohdalla kaupunginvaltuusto näissä nykyoloissa (joissa ainoa oikea käyttö tavallisena lasten kouluna lopetettiin viime syksynä) teki mielestäni sen paremman päätöksen eli päätti myydä rakennuksen Lahden kansanopistolle. Diakoniasäätiön tarjoushan oli korkeampi, mutta sisälsi ainakin minua närästävän option vuokrata osa rakennuksesta kristilliselle koululle - juuri kun koulu oli tyhjennetty normaaleista peruskoululaisista. Kansanopiston hoteissa kaupunkilaisetkin todennäköisesti vielä pääsevät nauttimaan hienosta rakennuksesta opiskelu- ja harrasteryhmissä.

Paljon surullisempi päätös syntyi Asunto-osakeyhtiö Kotilassa, jonka toinen ylimääräinen yhtiökokous siunasi Puu-Kotilan purkamisen yksimielisesti. Sikäli yksimielisesti, että taloyhtiön osakkaana en ole enää ollut mukana kahdessa viimeisessä yhtiökokouksessa tekemässä päätöksiä - vastustuksesta ei enää olisi ollut mitään hyötyä, joten päätin säästää itseäni henkisesti. Tiedänhän minä realiteetit siitä, miten "kallista" talon korjaaminen olisi ollut. Takana on kuitenkin paljon isompi raha-asia eli ajatus siitä, että tontti saadaan myytyä rakennusliikkeelle ja sillä rahalla rahoitettua mm. juuri aloitettua putkiremottia.

Vuorikadun koulu ja Puu-Kotila ovat muuten lähes identtisen ikäisiä. Vuorikadun rakennusvuosi 1902 on tiedossa varmasti, Puu-Kotilan ajoitus taas on epävarma, mutta ennen kivistä Kotilaa (1910-1911) se joka tapauksessa seissyt. Ja miten hienosti kivinen talo on silloin lähes sata vuotta sitten osattu nivoa hieman vanhempaan sisareensa... Sitä tuskin yksikään nykypäivän arkkitehti tai rakennusliike hallitsee. Ja tämän jälkeen Lahden vanhassa keskustassa on sitten jäljellä vain yksi puutalo.

Toisen kerran: "Jo joutui armas aika..."

Toinen vastaus Valokuvatorstain haasteeseen
"Jo joutui armas aika..."

Meillä siis juhlittiin eilen. Kiitos kaikille
sankaria muistaneille ja juhlissa mukana olleille!