torstaina, tammikuuta 31, 2013

Utelias ottaa kulmasta kiinni ja käy tekemään


Kuva © Markus Henttonen
Design-tekstiilejä, muotoilukasvatusta, blogimerkintöjä, puutöitä ja neuleita. Muoti- ja vaatetussuunnittelija Marianne Valola ei anna tekniikan tai materiaalin rajoittaa, kun hänellä on sanomista.

– Minulle muotoilu on osallistumista yhteiskunnalliseen keskusteluun taiteen keinoin. Naisten päivän mallisto lähti siitä, että kiroilu alkoi tympiä. Kohta ihmiset alkoivat tulla kertomaan minulle tarinoita siitä, mitä rumana pidetty kirkkovenekuvio heille tuo mieleen.

Valolalle on luontaista tarttua ideaan ja ryhtyä töihin. Design from & for Kids -projektissa hän koordinoi yhteistyötä, jossa puusepät ja muotoilijat valmistivat huonekaluja lasten ideoista. 

Lahtelaisen Vuorelman talkootaiteilijana hän päivittää perinnetekstiilejä.

Oululaissyntyiselle Valolalle Lahdesta ihmisineen on tullut rakas. Helsinkiin pääsee nopeasti, takaisin on aina kiire.

– Viitisen vuotta sitten kaipasin muotoilijaverkostoa, nyt sellainen toimii ja jakaa ideoita ja töitä. 

Haastattelu on aiemmin julkaistu Muotoilijakuvia-kirjassa. Tämä on haastattelu 17/25. Markus Henttosen kuvat ovat nähtävissä myös hänen nettisivullaan.



Ei kommentteja: