tiistaina, tammikuuta 15, 2013

Vaatesuunnittelun moniosaaja


Kuva © Markus Henttonen
Kun muotitaiteilija Anneli Kukkonen valmistui 1970, suomalainen tekstiili- ja vaatetusteollisuus eli vahvaa nousukautta. Kymmenet yritykset tarjosivat töitä. Uralle mahtuu niin lasten, miesten kuin naisten mallistojen suunnittelua. 

– Sain mahdollisuuden työskennellä hyvin erilaisissa yrityksissä, mikä opetti vaatetusteollisuuden markkinointi- ja tuotantoprosessin.

Hän sai 1980 ensimmäisenä vaatesuunnittelijana muotoilun valtionpalkinnon. 1990-luvun alussa Kukkonen kutsuttiin Lahden Muotoiluinstituuttiin opettamaan uusia vaatesuunnittelijapolvia. Tekstiili- ja vaatetusteollisuudessa oli tosin tuolloin jo alkanut alasajo.

– Ensimmäinen tehtävä oli kurinalaistaa ja kansainvälistää otetta, sillä suunnittelijoita tarvittiin, vaikka valmistus oli siirtymässä muualle. Panostus yritysyhteistyöhön työllisti nuoria jo opiskeluaikoina. 

Kukkonen on ehtinyt seurata monen nuoren suunnittelijan uraa. Ilahduttavan moni on rohkeasti perustanut oman yrityksen, osa työskentelee suomalaisissa ja kansainvälisissä yrityksissä.

– Parhaiten ovat menestyneet luovat, rohkeat ja ennakkoluulottomat tekijät, joilla on vahva oma näkemys, persoona ja tarina.

Kun tuotanto on Suomesta lähes hävinnyt, Kukkonen toivoo opetukseen yhä enemmän kansainvälisille markkinoille tähtääviä sisältöjä.

– Kaukoidän osaaminen on välttämätöntä. Pitää hallita koko prosessi teettämisestä logistiikkaan ja markkinointiin, mieluiten vielä eettisesti ja ekologisesti.


Haastattelu on aiemmin julkaistu Muotoilijakuvia-kirjassa. Tämä on haastattelu 6/25.
Markus Henttosen kuvat ovat nähtävissä myös hänen nettisivullaan.

Ei kommentteja: