Puuarkkitehtuurin filosofi

Arkkitehti Markku Viitasalo on tyytyväinen neljään Lahden seudulle tekemäänsä työhön pitkän työuransa varrella. Yksi on Lahden satamassa sijaitsevan Tikkulan ilmastointi ilman näkyviä muutoksia vanhan tulitikkutehtaan julkisivussa. Toinen on vanhan omenapuun ympärille rakennettu pientalo Lahden Pirttiharjussa.

Kuva © Markus Henttonen

Armon saavat myös Hämeenkoskella sijaitseva puinen kevyen liikenteen silta ja puiset kellotornit kahdella hautausmaalla Lahdessa.

– Nautin erityisesti sen kokoluokan kappaleista, joissa suunnittelija voi hallita rakenteet pienintä ruuvia myöten. Kellotornissa halusin kokeilla viidellä liimapuupalkilla, miten niistä saadaan tornin osat jättämättä tikkuakaan yli. Kun rakenteissani on nähty japanilaisia vaikutteita, olen ollut tyytyväinen.

Perinteisessä japanilaisessa rakentamisessa Viitasaloa viehättää ajatus puuosien uusimisesta tarpeen mukaan. Rakenteita uusimalla talo jatkaa elämäänsä ja käsityötaito siirtyy samalla rakentajapolvelta seuraavalle.

Lahden sataman ympärille rakentuva Puuarkkitehtuuripuisto oli Viitasalon idea. Puisto koostuu Spirit of Nature -puuarkkitehtuuripalkinnon saajien suunnittelemista rakennuksista ja rakennelmista.

Filosofisista pohdiskeluistaan tunnettu Viitasalo haluaa kehittää ideaa eteenpäin.

– Ei jokaisen rakennelman tekijän tarvitse olla puuarkkitehtuuripalkinnon saaja, sillä meillä on hyviä nuoria arkkitehteja ja korkeakoulujen puustudiot tekevät hyvää työtä. Mestarien ohella töitä puistoon voisi tilata nousevilta kyvyiltä.

Markku Viitasalo (s. 14.7.1947) menehtyi vakavaan sairauteen 10.1.2013. Haastattelu tehtiin 22.8.2012.

Haastattelu on aiemmin julkaistu Muotoilijakuvia-kirjassa. Tämä on haastattelu 10/25.

Markus Henttosen kuvat ovat nähtävissä myös hänen nettisivullaan.

Tulevaisuuden koulu on avoin

Arkkitehti Anneli Hellsten tietää kokemuksesta, millainen on hyvä koulu. Hän kävi aikansa mallikoulua Launeen yhteislyseota, jossa taiteilija Olavi Lanu innosti oppilaitaan piirtämisen ohella rakentamaan veistoksia ja tilateoksia.

Kuva © Markus Henttonen

Koulusuunnittelijana hän on yhtä ennakkoluuloton. Kollegansa Seppo Markun kanssa hän loi käyttäjälähtöisen osallistavan suunnittelumallin, jossa kuunnellaan virkamiesten ja päättäjien lisäksi koulun käyttäjiä opettajista lapsiin ja keittäjistä siivoojiin.

– Meillä on kaksi päämäärää: sitoutamme ihmiset alusta lähtien ja haastamme heidät kyseenalaistamaan ja miettimään, millaisen oppimis- ja työskentely-ympäristön he haluavat. Näin he myös ymmärtävät paremmin, miksei kaikkia toiveita voi täyttää.

Tavoitteena on tulevaisuuden oppimisympäristö, jossa työtä ei rajata luokkiin ja pulpetteihin. 1998 valmistuneesta Mäntsälän Riihenmäen koulusta keskustoreineen tuli pyhiinvaelluskohde, jossa kävi parin kolmen ensimmäisen käyttövuoden aikana 750 vierailijaryhmää ympäri maailmaa.

Koulusuunnittelun lähtökohtia ovat usein niukkuus ja huonokuntoiset vanhat tilat. Silti Hellsten innostuu silmin nähden kertoessaan, miten tiloista saadaan avoimia ja moneen käyttöön sopivia.

– Jos sijoittaa biologian ja kotitalouden tilojen väliin kasvihuoneen, syntyy uutta yhteistyötä. Värien ja taiteen merkitys on suuri, kun luodaan viihtyisyyttä, valoa ja kauneutta.

Viralliset tunnustukset tuovat uusia työmahdollisuuksia, mutta vähintään yhtä paljon Hellsteniä lämmittää kouluista tullut palaute.

– Salon ja Kannaksen lukioissa oppilaat kuulemma jäävät koulupäivän jälkeen tekemään töitä avoimiin tiloihin.

Haastattelu on aiemmin julkaistu Muotoilijakuvia-kirjassa. Tämä on haastattelu 2/25.

Markus Henttosen kuvat ovat nähtävissä myös hänen nettisivullaan.

Valokuvatorstai: Saapuminen

Valokuvatorstain tämän viikon haaste on saapuminen.

Pari vuotta sitten viimeksi kävin Viipurissa, jonne olen yleensä saapunut rautatieaseman kautta.

Jos haluaa nähdä saapumisessa oikein paljon symboliikkaa, niin viipurilaisten jälkeläisenä minulla voisi olla kyse kotiinpaluusta. Asemarakennus tosin oli eri isovanhempieni aikaan, sillä Eliel Saarisen 1913 valmistunut hieno asema tuhoutui sodassa elokuussa 1941. Kuvassa näkyvä klassistinen asema rakennettiin 1953.

Valokuvatorstai: tyhjä

Kulttuuri- ja turistikaupunki Firenzestä on lähes mahdoton löytää yhtään tyhjää paikkaa mihinkään aikaan vuorokaudesta.

Certosa di Galluzzossa eli Firenzen lähellä sijaitsevassa kartusiaaniluostarissa on kuitenkin toinen aika ja tunnelma. Upeiden taideaarteiden ja pitkän luostariperinteen vaalijoina jatkaa vain kymmenkunta vanhaa munkkia, jotka päästävät ajoittain myös turisteja katsomaan tilojaan ja ostamaan liköörejään, korttejaan ja öljyjään.


Loggian perältä aukeava ovi johtaa yhteen tyhjään munkinkammioon, jollaisessa on asustellut vieraana myös Le Corbusier, yksi funktionalistisen arkkitehtuurin keskeisistä suunnittelijoista. Hän kuulemma ihastui käytännöllisiin eli funktionalistisiin luostarin huonekaluihin ja otti niistä ideoita.

Sivistymätön koulupäätös

Lahden sivistyslautakunta on nyt sitten päättänyt lopettaa kaupungin vanhimman koulun, 105-vuotiaan Vuorikadun koulun. Päätös on sivistymättömyydessään ennenkuulumaton ja todennäköisesti säästöjen tavoittelussa ihan turha. Lasten ja opettajien siirtäminen naapuriin Harjun kouluun merkitsee joka tapauksessa remonttia.

Aivan ydinkeskustassa sijaitseva talo on opettajineen on kouluttanut uskomattoman määrän kulttuuri-ihmisiä, päättäjiä ja ihan tavallisia kunnon kaupunkilaisia. Se on toiminut äänestyspaikkana ja väliaikaisena sotilassairaalana. Komea kivikoulu rakennettiin pieneen kauppalaan, jossa perustamista ajaneen J. K. Paasikiven ohella oli muitakin sen aikaisia visionäärejä. He näkivät lasten sivistykseen panostaessaan paljon kauemmaksi kuin yksikään näistä nykyisistä päättäjistä.

Uusrenessanssirakennus oli aikansa ympäristössä suuri ja juhlallinen kivilinna, nykyään alle kahdensadan oppilaan kouluna juuri sopivan kokoinen peruskoulun 3.-6.-luokkalaisille lapsille, joita koulu on viime vuosina kasvattanut. Koulussa ovat toimineet mm. maahanmuuttajaluokka sekä saksan ja venäjän kielen luokat, joiden oppilaiden on ollut helppo kulkea keskustan kouluun mistä päin kaupunkia tahansa. Juuri venäjän kielen opetus 3. luokalta lähtien on pysynyt kaupungissa hengissä Vuorikadun omistautuneiden opettajien ja heidän naapurimaahan luomiensa kontaktien ansiosta. Pahaa pelkään, että koulujen yhdistämisten ansiosta kohta ei Lahdessa enää saada venäjän luokkia aikaiseksi. Hyvät opettajat ehkä kaupungissa pysyvät, mutta hieno yhteisö hajoaa.

Kovin journalistisesti en osaa tähän juttuun suhtautua, sillä omat jo aikuiset lapseni ovat käyneet turvallista ja inspiroivaa koulua. He saivat hyvän pohjan saksan kielelle ja hyvin yhteisölliselle ja aktiiviselle ajattelutavalle, johon myös perheet saivat ottaa osaa. Vielä abi- ja ylioppilasluokilta vanhat monet vuorikatulaiset ovat käyneet tervehtimässä entisiä opettajiaan ja nuorempia koululaisia. Ja sittenkin Vuorikatu on ollut kaukana mistään elitismistä; se on ollut hyvä, tavallinen koulu.

Eniten inhottaa tässä monta vuotta jatkuneessa lakkautusfarssissa se, miten hienoa taloa on oltu jakamassa muille hallintokunnille ja ulkopuolisille vuokraajille tai ostajille jo etukäteen. Se on rakennettu kouluksi ja toimisi parhaiten juuri siinä käytössä. Mutta kukapa välittää siitä, millaisessa ympäristössä lapset viettävät vuosikausia elämästään. Ja samaan aikaan, kun kaupungissa löytyy hometta ja muita terveyshaittoja ties mistä koulurakennuksista, ollaan luopumassa talosta, joka on pehmeästi peruskorjattuna ihan kelpo kunnossa.

Häpeäisitte!

Loviisa sai median liikkeelle

Liisantalo Loviisassa
Originally uploaded by InaRuo.

Kuten jo Pro Mustarouskussa eilen kerroin, lauantaipäivämme kului Loviisan Wanhassa wara parempi -tapahtumassa eli Loviisan valtakunnallisilla perinne -ja korjausrakentamisen päivillä, jotka jatkuivat vielä tänään.

En osaa eilispäivän perusteella arvioida kävijämääriä tai taloudellista tulosta, mutta talkoovoimin rakennettu tapahtuma sai totisesti median liikkeelle. Lähes jokaisessa messukohteessa eli useimmissa yksityiskodeissa oli esillä jokin sisustamiseen tai rakentamiseen erikoistunut aikakauslehti tai sanomalehden teemasivu, joka käsitteli ko. kotia. Silmiin osuivat ainakin Avotakka, Meidän talo, Koti ja Keittiö, Helsingin Sanomat, Eeva...

Pittoreskit puutalot mielenkiintoisine asukkaineen ja sisustuksineen ovat toki haluttua sisältöä mihin tahansa sisustusjulkaisuun, sen verran minäkin omasta kokemuksesta satunnaisena sisustusjuttujen kirjoittajana tiedän. Mutta ihailla pitää järjestäjiä, jotka ovat olleet ajoissa liikkeellä ja saaneet Loviisa-mainoksensa myytyä niin moneen lehteen, jonka aikataulut tähtäävät kuukausia eteenpäin. Vai olisivatko kollegat vain osanneet haistaa hyvät jutunaiheet aivan itse?

Aika hyvin siis viikonlopun kestäneeltä talkootapahtumalta, jonka budjetti on varmaankin tuhannesosan murto-osa verrattuna vuosi toisensa jälkeen toistuviin Asuntomessuihin. Niiden kohdalla alkaa jo ihmetyttää, miksi ihmeessä joka ikisen naistenlehdenkin pitää olla liikkeellä oman messutalonsa ja sisustajansa kanssa. Alkaa suoraan sanottuna tympiä sen verran, etten viitsi ostaa ko. teemanumeroita ollenkaan.