Avojaloin. 20 tositarinaa Karjalan Kannakselta

Moni karjalaisia sukujuuria kantava suuntaa tänäkin vuonna kesäretkelle joko itärajan taakse tai entisen kotikunnan kesäjuhliin. Muistelu maistuu jo nuoremmillekin sukupolville.

Hyvän esimerkin tarjoaa kirjailija Anna Kortelaisen kokoama Avojaloin – 20 tositarinaa Karjalan Kannakselta, joka syventää Etelä-Karjalan museon ja taidemuseon näyttelykokonaisuutta. 

Ensi tammikuulle asti auki olevaa näyttelyä en ole nähnyt, mutta artikkelikokoelma toimii ilmankin, omana teoksenaan. 

Kokoelman kirjoittajat ovat pääosin taitavia sanankäyttäjiä kuten kirjailijat Eeva Kilpi ja Laila Hirvisaari ja tutkijat Teemu Keskisarja, Heikki Ylikangas ja Hannu Takala. Osa hyvienkin kirjoittajien artikkeleista olisi silti kaivannut tiukempaa käsittelyä, jotta ilmiöt ja ihmiset pääsisivät oikeuksiinsa.

Kohteiksi on valittu riittävän erilaisia ja kiinnostavia ihmisiä, joiden vaiheet antavat käsityksen elämästä rajan pinnassa 1900-luvun alussa. Osa heistä oli aikansa ja alueensa julkisuuden henkilöitä. Vielä tärkeämpiä ovat hyvät tositarinat, kertovat ne sitten taiteilijan lapsenlikasta, nunnasta tai salakuljettajasta.

Huimaa on lukea viipurilaisesta kauppaneuvoksesta Harry Wahlista, jolle arvoviuluista ja puun jalostamisesta niiden raaka-aineeksi tuli kaiken ylittävä intohimo. Eläkkeellä oleva toimittaja Martti Backman osaa tiivistää reiluun kymmeneen sivuun uskomattomat käänteet miehen elämästä ja tämän Stradivarius-kokoelman kohtalosta.

Elämyksiä tarjoavat myös Kortelaisen kirjoittamat muotokuvat taiteilija Hugo Simbergin perheen pikkupiiasta Hilma Ylä-Outisesta tai kangaskauppias Milla Grönroosista (os. von Sweygberg). Nuorena kuollut Hilma on jäänyt elämään Niemenlautan huvilalla otetuissa Simbergin valokuvissa, ”Veiperin” kangasliikkeen sitkeä omistaja harjoitti Viipurissa ja muillakin Karjalan paikkakunnilla vuosikymmeniä menestyvää liiketoimintaa.

Mieleen jäävät myös Kortelaisen tekstit kahdesta vuoden 1918 sodan merkitsemästä taiteilijasta, joista punaisten puolella taistellut kuvataiteilija Wäinö Kunnas selvisi vain hyvällä onnella ja suhteilla teloitukselta. Viipuriin töihin muuttanut pohjalainen säveltäjä Toivo Kuula sen sijaan pääsi hengestään viinanhuuruisissa jääkärien voitonjuhlissa.

Viipurissa syntyneen Hirvisaaren ja Hiitolan evakon Kilven kirjeet toisilleen eroavat muista teksteistä intiimin jutustelevalla tyylillään. Uskon, että moni kirjailijoiden ihailija olisi toivonut vielä enemmän Kilven tekstin tyyppistä pohdintaa muistista ja muistoista: ”Muistelin, että rinteessä oli lähde tai kaivo, josta perheemme oli aina juonut lipillä vettä pitkää rinnettä noustessamme – vai uneksinko vain? Ei, en uneksinut, minä muistin! Rinteessä oli nytkin kaivo ja lippi. Ja minä join siitä niin kuin aina lapsena. Raija otti siitä kuvankin.”

Miten karjalaisuus välittyy teoksesta muuten kuin sen kautta, että Karjalankannas on menetetty ja isovanhempien talonpaikat metsittyneet? 

Raja on aina läsnä: on kauppaa, salakuljetusta, kulttuurien, kielten ja uskontojen kohtaamisia ja itänaapurin uhkaa. Ja vastapainona sitä ihan tavallista elämää, jonka keskellä ei osata aavistaa tulevaa menetystä.

Ina Ruokolainen

Anna Kortelainen (toim.)

Avojaloin. 20 tositarinaa Karjalan Kannakselta.

Gummerus 2015, 283 s.

Arvio on julkaistu Keskisuomalaisessa 8.7.2015