torstaina, helmikuuta 25, 2010

Kirja-arvio: Paolo Giordano lupaa enemmän kuin antaa

Paolo Giordano on niitä esikoiskirjailijoita, joilta kaikki näyttää onnistuvan. Alkulukujen yksinäisyys voitti arvostetun italialaisen palkinnon Premio Stregan ja on jo käännetty yli kahdellekymmenelle kielelle.


Suomalainen kustantaja WSOY:kin on julkaissut kirjan laatua painottavassa Aikamme kertojia -sarjassa. Ja onhan äskettäin Suomessa vieraillut, 1982 syntynyt fyysikko ja kirjailija, myös ilmeisen esiintymiskykyinen ja mukava katsella.


Kovat ennakko-odotukset eivät tee hyvää lukukokemukselle. Ei Alkulukujen yksinäisyys mikään turha teos ole, mutta nuoren miehen tekstissä on enemmän kunnianhimoista yrittämistä kuin onnistumisia.


Matemaattisesti nimetty tarina kertoo Alicesta ja Mattiasta, kahdesta rikkinäisestä ja yksinäisestä lapsesta, joista kasvaa kirjan aikana nuoria aikuisia.


Alice on vammautunut hiihtoturmassa, jonka kuvaus aivan tarinan alussa on kirjan parasta antia. Myös Mattian henkinen vamma perustellaan hyvin, sillä hän on jättänyt vaikeasti vammaisen kaksoissisarensa puistoon, josta tyttö on hävinnyt. Mattian vanhemmat käpertyvät suruun. Alicen yhteys vanhempiin on hävinnyt sen jälkeen, kun kunnianhimoinen asianajajaisä on pakottanut vastahakoisen lapsensa hiihtokouluun.


Alice laihduttaa sairaalloisesti, Mattia viiltelee. Koulussa heitä pidetään kiusattavina kummajaisina.

Itseensä käpertyneet tyttö ja poika ovat kuin alkulukuja, joita ei voi jakaa muilla luvuilla kuin ykkösellä tai itsellään.


Joku yhteys kuitenkin syntyy ja nuorista tulee erottamattomat. Kunnes kuluu muutama vuosi, ja Alice menee naimisiin Fabion kanssa. Mattia puolestaan löytää matematiikan, johon hän uppoaa ihmissuhteiden kustannuksella. Kumpikaan ratkaisu ei tuo rauhaa, ja nuorten on aika tavata viimeisen kerran.


Tarinasta on vaikea hahmottaa, mitä kirjailija lopulta haluaa kertoa. Hän kuvaa matemaattisen tarkasti Alicen anoreksian merkkejä pääsemättä niitä syvemmälle. Mattia taas jäsentää maailmaa käsitteillä, joiden todisteluketju jää vajaaksi. Onko Mattian kadonnut kaksoissisar hänen naisellinen puolensa, jonka menetyksen jälkeen miehen on mahdoton rakastaa ketään?


Vetävästi Giordano kuitenkin kirjoittaa. Ehkä elämänkokemus kartuttaa myös niitä kirjailijan ominaisuuksia, joita ei voi matemaattisesti laskea.


Ina Ruokolainen


Paolo Giordano: Alkulukujen yksinäisyys. Suom. Helinä Kangas. WSOY 2010. 299 s.


Arvio on julkaistu 25.2.2010 Etelä-Suomen Sanomissa. Maakuntalehtien yhteistyön perusteella arvostelu saatetaan jatkossa julkaista myös Karjalaisessa, Keskisuomalaisessa (6.3.2010) ja Savon Sanomissa (3.3.2010).

perjantaina, helmikuuta 05, 2010

Kirja-arvio: Piikikäs Tuhkimo herää eloon

Pariisilaisessa hienostokerrostalossa asuu kaksi ihmistä, jotka liian älykkäinä käyvät sotaa ympäristöään vastaan. 54-vuotias Renée Michel on ruma, köyhä ja töykeä ovenvartijarouva. 12-vuotias kansanedustajaperheen tytär Paloma Josse ei hänkään säteile kauniiden ja rikkaiden piireissä.


Kummallakin on salaisuutensa: Renée lukee paljon ja harrastaa kulttuuria, minkä vuoksi hän on paljon sivistyneempi kuin useimmat talon asukkaista. Huippuälykäs Paloma alisuorittaa tahallaan ja hautoo itsemurhaa päästäkseen eroon tulevaisuudestaan kultakalamaljassa.


Muriel Barberyn romaanissa Siilin eleganssi he kertovat vuorovedoin tarinaa, jossa he kohtaavat vasta viimeisen neljänneksen alussa. Siihen mennessä taloon on jo ehtinyt muuttaa japanilainen herra Kakuro Ozu, joka näkee Renéen ja Paloman todelliset minät heidän valeasujensa takaa. Sivistyneen miehen kiinnostus muuttaa naisen ja tytön arvioita elämästään.


Kerrostalo on oivallinen, vaikkakaan ei kovin omaperäinen, paikka tarkastella ihmisten luonteita ja käytöstä. Ja kukapa olisi parempi tarkkailija kuin välkky ovenvartija, joka on useimpien silmissä näkymätön. Selväksi käy, ettei aateluus velvoita tai raha takaa hyvää käytöstä.


Barbery esittelee toistakymmentä tyyppiä, joilla on edellytyksiä kunnon pahiksiksi. Oikeita ihmisiä kasvaa kuitenkin vain heistä, joilla on useampia kuin yksi ominaisuus.


Parhaiten kirjailija onnistuu Renéen ja tämän parhaan ystävättären, Manuela-siivoojan nahoissa. Manuelan aristokraattisuus tulee selväksi ilman kirjaviisauttakin, mutta turhan alleviivattua on laittaa Renée pohtimaan sivukaupalla kantilaista filosofiaa.


Siilin eleganssi on pohjimmiltaan kaunis satu, jossa piikikäs Tuhkimo vaihtaa siivoustakin tilalle hetkeksi elegantin leningin. Ilmiselvästä sanomasta huolimatta tarina jaksaa vetää ja hetkittäin yllättääkin.


Tuloksena on viehättävä lukuromaani, josta joku todennäköisesti keksii tehdä ihmissuhde-elokuvan. Loppuratkaisu lupaa takuuvarmat itkut.


Ina Ruokolainen


Muriel Barbery: Siilin eleganssi. Suom. Anna-Maija Viitanen. Gummerus 2010, 374 s.


Arvio on julkaistu 5.2. Savon Sanomissa ja julkaistu myös Kritiikkiportin kautta. Maakuntalehtien yhteistyön perusteella arvostelu saatetaan jatkossa julkaista myös Etelä-Suomen Sanomissa, Karjalaisessa ja Keskisuomalaisessa.