Tulevaisuuden koulu on avoin

Arkkitehti Anneli Hellsten tietää kokemuksesta, millainen on hyvä koulu. Hän kävi aikansa mallikoulua Launeen yhteislyseota, jossa taiteilija Olavi Lanu innosti oppilaitaan piirtämisen ohella rakentamaan veistoksia ja tilateoksia.

Kuva © Markus Henttonen

Koulusuunnittelijana hän on yhtä ennakkoluuloton. Kollegansa Seppo Markun kanssa hän loi käyttäjälähtöisen osallistavan suunnittelumallin, jossa kuunnellaan virkamiesten ja päättäjien lisäksi koulun käyttäjiä opettajista lapsiin ja keittäjistä siivoojiin.

– Meillä on kaksi päämäärää: sitoutamme ihmiset alusta lähtien ja haastamme heidät kyseenalaistamaan ja miettimään, millaisen oppimis- ja työskentely-ympäristön he haluavat. Näin he myös ymmärtävät paremmin, miksei kaikkia toiveita voi täyttää.

Tavoitteena on tulevaisuuden oppimisympäristö, jossa työtä ei rajata luokkiin ja pulpetteihin. 1998 valmistuneesta Mäntsälän Riihenmäen koulusta keskustoreineen tuli pyhiinvaelluskohde, jossa kävi parin kolmen ensimmäisen käyttövuoden aikana 750 vierailijaryhmää ympäri maailmaa.

Koulusuunnittelun lähtökohtia ovat usein niukkuus ja huonokuntoiset vanhat tilat. Silti Hellsten innostuu silmin nähden kertoessaan, miten tiloista saadaan avoimia ja moneen käyttöön sopivia.

– Jos sijoittaa biologian ja kotitalouden tilojen väliin kasvihuoneen, syntyy uutta yhteistyötä. Värien ja taiteen merkitys on suuri, kun luodaan viihtyisyyttä, valoa ja kauneutta.

Viralliset tunnustukset tuovat uusia työmahdollisuuksia, mutta vähintään yhtä paljon Hellsteniä lämmittää kouluista tullut palaute.

– Salon ja Kannaksen lukioissa oppilaat kuulemma jäävät koulupäivän jälkeen tekemään töitä avoimiin tiloihin.

Haastattelu on aiemmin julkaistu Muotoilijakuvia-kirjassa. Tämä on haastattelu 2/25.

Markus Henttosen kuvat ovat nähtävissä myös hänen nettisivullaan.

Kirja-arvio: Pyörän selässä kiusaajia karkuun

Lähes kymmenen vuoden tauon jälkeen Kari Levola on herättänyt henkiin Leevin, joka on aiemmin seikkaillut serkkunsa Artun kanssa kolmessa Vihreä varis –sarjan helppolukuisessa kirjassa. Maalaispoika Leevi on muuttanut perheineen kaupunkiin ja joutunut siellä isoon alakouluun – ja saman tien kiusatuksi.

Koulumatkalla Leevi pakenee pyörällä kiusaajiaan ja tulee vahingossa pelastaneeksi kovaa polkevan maahanmuuttajatytön Leonoran sakin kynsistä. Matka on yllättäen sama, sillä Leevin mummola ja Leonoran koti isoisineen ovat rivitalonaapureita.

Lasten välille syntyy ystävyys, joka etenee pienten ja vähän isompien tapahtumien tahdissa. Lapset pinnaavat koulusta kiusaajien pelossa, Leevin mummo vie heidät retkelle ja lopulta kiusaaminen kärjistyy koulun katolle. Leevi ja Leonora osoittavat rohkeutta uhmatessaan kiusaajien lisäksi aikuisia, jotka eivät näe asioiden todellista tilaa.

Kuin ohimennen kirja kuvaa kiusaamisen ohella kahta isoa asiaa: maahanmuuttajaperhen elämää ja isovanhempien merkitystä lapsille niin tavallisina kuin itkuisinakin iltapäivinä. Liekö kirjailija samalla ottanut kantaa ajankohtaiseen mummokeskusteluun?

Kertooko kirjailijasta vai lukijoista, että Leevi ja Leonora -teoksessa on vain puolet aiempien osien sivumäärästä? Paikallisväriä sivuille mahtuu paljon vähemmän kuin maalaismaisemaan ja meren äärelle sijoittuvissa Kirjolohikäärmeessä, Eskimosyksyssä ja Lammaspimeässä. Se tuskin haittaa tiivistä seikkailua etsiviä lukijoita.

Kuvitus ja kansi ovat myös uudistuneet, nykyisen vauhdikkaan ilmeen takana on Väinö Heinonen.

Ina Ruokolainen

Kari Levola

Leevi ja Leonora

Tammi 2010, 110 s.

Kirja-arvio on julkaistu 24.5.2010 Savon Sanomissa. Maakuntalehtien yhteistyön perusteella se voidaan julkaista jatkossa myös Etelä-Suomen Sanomissa, Karjalaisessa ja Keskisuomalaisessa.

Laatupalkinto kouluvainaalle

Tänään on julkistettu vuoden laatukoulut kieltenopetuksessa (European Label). Yksi kolmesta suomalaisesta on Vuorikadun peruskoulu, jonka lopettamisesta kirjoittelin pariinkiin otteeseen keväällä. Opetushallituksen tiedotteessa palkinto on myönnetty Vuorikadun/Harjun koululle - jatkaja siis saa kiitosta edeltäjänsä hommista. Onneksi nykyisen koulun rehtori totuudenmukaisesti myös antaa (ESS-uutinen ja äänitiedosto) krediitin sinne, minne se kuuluu. Harvassa koulussa nimittäin jaksetaan vuodesta toiseen vastustaa ylikansallista mössötrendiä, joka ei hirveästi innosta lapsia ja heidän perheitään valitsemaan jotain muuta kuin englantia kolmannella luokalla. Toivotaan, että jatkaja siinä onnistuu taas ensi kevättalven aikana ja saa ryhmät täyteen - venäjä ja saksa eivät ole helppoja markkinoitavia mutta äärimmäisen tarpeellisia eurooppalaisia ja maailmankieliä.

Vaan olisiko sittenkin Lahden kaupungin päättäjien kannattanut vähän ajatella, mitä kaupunki todella hyötyy monesti laatukouluksi aiemminkin rankatun keskustan opinahjonsa lakkauttamisesta ja lasten hajottamisesta eri puolille? Eikö viime aikoina ole taas osoitettu, että suvaitsevalla ilmapiirillä varustetut, oikean kokoiset ja viihtyisät koulut olisivat kullanarvoisia kasvuympäristöjä lapsille ja nuorille, joista kaikilla ei aina muuten mene ihan hyvin? Etenkin, kun koululla oli oma profiili, jossa kansainvälisyys oli vahvasti läsnä. Nythän yli 100-vuotias arvorakennus on myynnissä, pohjahinta 700 000. Tuolla rahalla ei taatusti ole vaikea löytää ostajaehdokkaita, joiden taustavaikuttimet voivat olla jotain ihan muuta kuin yleishyödyllisiä. Mutta kaupunkihan tässä on valinnan tehnyt, eivät mahdolliset ostajat.

Edit: Kannattaa lukea, mitä arvostettu ja kokenut opettaja sekä lasten puolesta taistelija Tarmo Virtanen kirjoitti jo eilen Vuorikadusta blogissaan Lahen uutisia.

Pilvet Vuorikadun yllä

Kävimme pitkäperjantain kävelyllämme katsomassa, miltä lakkautustuomion saanut Vuorikadun koulu näytti pihan puolelta vapaapäivänä. Yhtä majesteettiselta kuin viimeiset 105 vuotta, mutta mustat pilvet kieltämättä vahvistivat surulliset tunnelmamme.

Sivistymätön koulupäätös

Lahden sivistyslautakunta on nyt sitten päättänyt lopettaa kaupungin vanhimman koulun, 105-vuotiaan Vuorikadun koulun. Päätös on sivistymättömyydessään ennenkuulumaton ja todennäköisesti säästöjen tavoittelussa ihan turha. Lasten ja opettajien siirtäminen naapuriin Harjun kouluun merkitsee joka tapauksessa remonttia.

Aivan ydinkeskustassa sijaitseva talo on opettajineen on kouluttanut uskomattoman määrän kulttuuri-ihmisiä, päättäjiä ja ihan tavallisia kunnon kaupunkilaisia. Se on toiminut äänestyspaikkana ja väliaikaisena sotilassairaalana. Komea kivikoulu rakennettiin pieneen kauppalaan, jossa perustamista ajaneen J. K. Paasikiven ohella oli muitakin sen aikaisia visionäärejä. He näkivät lasten sivistykseen panostaessaan paljon kauemmaksi kuin yksikään näistä nykyisistä päättäjistä.

Uusrenessanssirakennus oli aikansa ympäristössä suuri ja juhlallinen kivilinna, nykyään alle kahdensadan oppilaan kouluna juuri sopivan kokoinen peruskoulun 3.-6.-luokkalaisille lapsille, joita koulu on viime vuosina kasvattanut. Koulussa ovat toimineet mm. maahanmuuttajaluokka sekä saksan ja venäjän kielen luokat, joiden oppilaiden on ollut helppo kulkea keskustan kouluun mistä päin kaupunkia tahansa. Juuri venäjän kielen opetus 3. luokalta lähtien on pysynyt kaupungissa hengissä Vuorikadun omistautuneiden opettajien ja heidän naapurimaahan luomiensa kontaktien ansiosta. Pahaa pelkään, että koulujen yhdistämisten ansiosta kohta ei Lahdessa enää saada venäjän luokkia aikaiseksi. Hyvät opettajat ehkä kaupungissa pysyvät, mutta hieno yhteisö hajoaa.

Kovin journalistisesti en osaa tähän juttuun suhtautua, sillä omat jo aikuiset lapseni ovat käyneet turvallista ja inspiroivaa koulua. He saivat hyvän pohjan saksan kielelle ja hyvin yhteisölliselle ja aktiiviselle ajattelutavalle, johon myös perheet saivat ottaa osaa. Vielä abi- ja ylioppilasluokilta vanhat monet vuorikatulaiset ovat käyneet tervehtimässä entisiä opettajiaan ja nuorempia koululaisia. Ja sittenkin Vuorikatu on ollut kaukana mistään elitismistä; se on ollut hyvä, tavallinen koulu.

Eniten inhottaa tässä monta vuotta jatkuneessa lakkautusfarssissa se, miten hienoa taloa on oltu jakamassa muille hallintokunnille ja ulkopuolisille vuokraajille tai ostajille jo etukäteen. Se on rakennettu kouluksi ja toimisi parhaiten juuri siinä käytössä. Mutta kukapa välittää siitä, millaisessa ympäristössä lapset viettävät vuosikausia elämästään. Ja samaan aikaan, kun kaupungissa löytyy hometta ja muita terveyshaittoja ties mistä koulurakennuksista, ollaan luopumassa talosta, joka on pehmeästi peruskorjattuna ihan kelpo kunnossa.

Häpeäisitte!