Niitä muita luettuja

Keväällä päätin, että kirjaisin ylös kaikki lukemani kirjat. Luulen ja pelkään taas unohtaneeni useita, mutta tässä joitain niistä teoksista, jotka eivät muista syistä ole esiintyneet tässä blogissa:

Gerald V. Kuss: Matka miesten maahan. Suomentanut Raimo Seppälä. Kirjayhtymä 1968. Sain Grönlantia käsittelevän matkakirjan lahjaksi ystävältäni ennen syksyn opintomatkaani. Yllättävän moni ennakkoluulo ja jokunen faktakin on vielä voimissaan. Yksi nappimääritelmä ei ole muuttunut yli 40 vuodessa mihinkään: "...silmiemme edessä 'Euroopan säätehdas'. Täällä 'tehdään' tänään huomispäivän sää." Tosin tähänkin voisi huomauttaa, että nykyisin puhumme globaalista ilmastosta, emme vain eurooppalaisten säästä.

Mila Teräs: Tyttö tulevaisuudesta. Alkuperäisteos julkaistu 2004 (Otava); pokkariversion tietoja en pääse enää tarkistamaan, sillä jätin matkalukemiseksi ostetun kirjan hotelliin. Fantasianuorisokirja on ihan kelpo esikoisteos sarjassaan.

Diana Gabaldon: Muukalainen. Suomentanut Anuirmeli Sallamo-Lavi. Tämänkin kirjan ostin mukaan pokkariversiona ja jätin sen ystäväni kotiin, joten tarkemmat tiedot eivät ole enää tallessa. Olen iloinen, että lopultakin luin edes yhden Gabaldonin supersuosituista historiallisista romaaneista, joita ystäväni Anuirmeli on toki useita kertoja suositellut. En ole ihan tällaisen kirjallisuuden kohderyhmää, mutta ihailen kirjailijan (ja suomentajan) suurta tietomäärää ja kykyä kuljettaa tarinaa eri aikatasoissa ja kulttuureissa. Ja olihan se mukava hotellihuoneen yksinäisyydessä hetkittäin heittäytyä myös romanttisiin juonenkäänteisiin. Saattaisi tehdä hyvää joskus kotonakin...

Jukka Laajarinne: Muumit ja olemisen arvoitus. Atena-kustannus. Sopivasti annostellut filosofiset pohdinnat avaavat välillä uusia ovia Muumilaaksossa, toisinaan taas jäävät hieman raapaisuiksi. Matkani loppui ennen takakantta, joten otin kirjan takaisin kotiin ja aion vielä lukea loppuun jonain synkkänä ja myrskyisenä yönä.

Siri Hustvedt: Kesä ilman miehiä. Suomentanut Kristiina Rikman. Otava 2011. Lohdullista, että Hustvedt on palannut täysveriseksi romaanikirjailijaksi epäonnistuneen Vapisevan naisen jälkeen. Laatutyötä mutta kuitenkin väliteos, jonka luin parissa illassa.

Laura Honkasalo: Eropaperit. Otava 2009. Lukupiirikirja, josta keskustelemme ensi keskiviikkona, joten viisainta olisi olla vielä sanomatta mitään. Sanonpa kuitenkin: jos omat lapsuuden erokokemukset ovat näin hurjia, ymmärrän. Mutta sittenkin vähän raivostuttaa, että ilmiselvästi sairas paha äitipuoli on vain sitä ja siksi jollain lailla epäuskottava. Ihailen kuitenkin kykyä kirjoittaa sekä lapsen että isoäidin näkökulmista.

Suurmiesten historiasta syntyi verevä romaani

Kanadalainen Annabel Lyon ei antanut periksi, kun kustantaja epäili hänen ideaansa historiallisesta romaanista ilman naispäähenkilöä ja rakkaustarinaa. Onneksi, sillä filosofi Aristoteleen ja valloittajakuningas Aleksanteri Suuren hedelmällisen ristiriitaisesta suhteesta kertova Aleksanterin opettaja on löytänyt lukijoita jo parissakymmenessä maassa.

Teos kuvaa seitsemän vuoden periodia, jolloin Aristoteles opettaa nuorelle Aleksanterille luonnontieteitä, historiaa, etiikkaa ja muita tärkeinä pitämiään henkisiä arvoja. 

Vastassaan hänellä on aluksi 13-vuotias hemmoteltu kakara, myöhemmin jo nuori soturi, joka kärsii ilmiselvistä sotatraumoista mutta on myös älykäs ja taitava. Samaan aikaan Aleksanterin isä Filippos, Makedonian kuningas, käy jatkuvia sotia naapurikansoja vastaan.

Kuva: Philip Chin

Teos on maanläheinen, kiinnostava ja erittäin vetävästi kirjoitettu tarina ajanjaksosta 300-luvulla ennen ajanlaskuamme. Lyon on karistanut harteiltaan kaikki aiempien sukupolvien sievistelevät tai ihailevat kuvaukset filosofista ja valloittajakuninkaasta ja antaa hahmojensa haista, kuolla, naida ja kiroilla – kuten myös rakastaa, tehdä teatteria, opiskella ja elää perhe-elämää.

- Kuvaan sotilaiden yhteiskuntaa, jossa sanottiin asiat juuri niin kuin ne ovat. Mutta samalla haluan näyttää syyt, miksi ihmiset käyttäytyvät tietyissä olosuhteissa tietyllä lailla.

Lyon sai idean 2009 julkaistuun kirjaansa New Yorkin terrori-iskujen jälkeen, kun hän etsi selitystä ja lohtua Aristoteleen teoksista. Sieltä löytyi mies, joka koko ikänsä taisteli etsiäkseen kultaista keskitietä ääripäiden välissä. Teoksen englanninkielinen nimi The Golden Mean viittaa juuri tähän.

- Aristoteles kirjoitti asioista, jotka ovat hyvin moderneja ja tosia: hyvästä elämästä ja kunnon kansalaisista, tavoista välttää äärimmäisyyksiä. Toisaalta hän kuvaa hyvin läheltä melankolian ja luovan temperamentin suhdetta puhumalla mustasta sapesta, joka tekee kuumana ihmisestä helposti suuttuvan, eroottisen, älykkään ja puheliaan ja kylmänä taas tylsän ja masentuneen. Nykyään puhumme kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä.

Kirjailija olikin aluksi kiinnostuneempi filosofista, josta hän halusi tehdä pelottavan älykön sijasta elävän ihmisen. Sen hän ratkaisi kuvaamalla tämän perhe-elämää, seksiä, ruokailuja, vaimoa, lapsia ja orjia. 

Lyon osoittaakin hyvin, miten ristiriitaisessa maailmassa aikansa älykkö joutui elämään.

- Kirjoituksissaan Aristoteles on aikamoinen naistenvihaaja eikä esimerkiksi pitänyt naisten kouluttamista tärkeänä, mutta toisaalta testamentissaan hän haluaa huolehtia tyttärensä Pythiaan ja vihkimättömän toisen vaimonsa tulevaisuudesta. Pythias on seuraavan kirjani keskeinen henkilö, sillä miesten kirjan jälkeen haluan kirjoittaa naisista.

Seitsemän vuotta kestäneen kirjoitustyön aikana Lyon sai kaksi lasta ja käytti heitä Aristoteleen lasten malleina. Samaan aikaan hän seurasi maailman tapahtumia kuten uutisia Afganistanista palaavista kanadalaisista sotilaista.

- Aleksanteri kärsii väkivaltaisista kohtauksista, masennuksesta, alkoholismista ja painajaisista, aivan samoista asioista kuin nykypäivän sotilaat. Hän oli myös lapsisotilas ja tappoi jo 12-vuotiaana, mitä pidämme tänä päivänä traagisena asiana.

Lyonin kanadalainen kustantaja oli kirjoitustyön aikana huolissaan siitä, miten kirjailija onnistuu yhdistämään jo lapsena traumatisoituneen Aleksanterin myöhempään oppineeseen kuninkaaseen, joka luki Homerosta ja oli kiinnostunut myös valloittamiensa maiden historiasta. 

Siihen lukija saa vastauksen keskusteluista, joita Aristoteles ja Aleksanteri käyvät. 

Ina Ruokolainen

Haastattelu on julkaistu 30.10.2011 Etelä-Suomen Sanomissa. Tapasin kirjailija Annabel Lyonin lauantaina 29.10. Helsingin kirjamessuilla, joilla hän esiintyi tänään sunnuntaina. Etelä-Suomen Sanomien tuoreet ja kauniit henkilökuvat otti Anne Vatén, mutta niihin minulla ei valitettavasti ole käyttöoikeuksia.

Annabel Lyon: Aleksanterin opettaja. Suomentanut Jaakko Kankaanpää. Avain 2011, 310 s.

Kaatopaikan jumala on armoton

Osattomien olympoksen tapahtumapaikka on vahva kannanotto. Epälukuinen miesjoukko asuu kaatopaikalla, jonne miehet ovat luoneet kotinsa ja turvapaikkansa.Ensimmäisten sivujen kohdalla mietin, haluaako kirjailija Yasmina Khadra kertoa niistä unohdetuista, jotka kehityksen takapihoilla yrittävät sinnitellä etsimällä myytävää kaatopaikkojen ankeudesta.

Tulkinta olisi mahdollinen edellisten kirjojen perusteella, sillä vaimonsa nimellä kirjoittava entinen Algerian armeijan upseeri on kuvannut mm. talibanien hirmuhallintoa romaanissaan Kabulin pääskyset. 

Mutta ei, sillä nyt eletään vapaiden miesten jumalvuorella, jossa soitetaan banjoa, kerrotaan tarinoita ja kasvatetaan koiranpentuja. Täysin vapaita tosin ovat vain äreät erakot; muut ovat pelon ja välittämisen sitein kiinni toisissaan.

Silmäpuoli musikantti Ach raivoaa Juniorille, joka välillä kyttää autoja tai katsoo kaupunkiin päin. Aallonmurtajan Pašša johtaa sotahullun, autistikaksosten, alkemistin ja harmaiden miesten jengiä karismalla ja kovalla äänellä. Silti hän lähes kuolee ikävästä, kun nuori rakastaja lähtee. 

Kuviota saapuu sotkemaan Ben Adam, lierosaarnaajan ja oikean messiaan välimuoto. Hänen kaunis puheensa ja puhdas ilmiasunsa muistuttavat Juniorille, että pelätyssä kaupungissa saattaisi odottaa oikea rakkaus. 

Tähän asti teos on vahvaa kerrontaa, minkä Lotta Toivasen suomennos hyvin välittää. Kaatopaikan miljöö haisee ja tuo mieleen uskomattomia kuvia, ristiriitaiset henkilöt valtasuhteineen tulevat iholle. 

Alan jo etsiä syvempiä merkityksiä kaatopaikalle ja sen erityisille asujille. Mietin, miksi siellä asuu vain yksi nainen. Onko teos puheenvuoro syrjäytyneiden miesten puolesta?

Sitten lässähtää. Ach avautuu menneisyydestään ja ajaa rakastamansa Juniorin kaupunkiin. Vuosien odottelun jälkeen Juniori palaa ja kertoo surullisesta retkestään. 

Enää en löydä tarinasta muuta kuin lohduttoman ajatuksen siitä, ettei kerran kaatopaikalle joutunut voi koskaan päästä sieltä pois. Ehkä se on kirjailijan tarkoitus.

Ina Ruokolainen

Yasmina Khadra: Osattomien olympos. Suom. Lotta Toivanen. WSOY 2011,  185 s.

Kirja-arvio on julkaistu Savon Sanomissa 19.9.2011. Maakuntalehtien yhteistyön perusteella se voidaan julkaista myös Etelä-Suomen Sanomissa, Karjalaisessa ja Keskisuomalaisessa.