maanantaina, toukokuuta 30, 2005

Korvasienessä!

Sienikausi alkoi, mikä jättää jatkossa huomattavasti vähemmän aikaa muille harrastuksilleni. Korvasienireissustani kerron uudessa blogissani Pro Mustarousku, johon tästä lähtien kirjaan luontoelämykseni.

lauantaina, toukokuuta 28, 2005

Laajaa kaistaa I

Journalistiliiton Laajakaistaseminaari perjantaina ja lauantaina Lahdessa marssitti kerralla ja ennakkoluulottomasti areenalle kirjavan joukon verkon vaikuttajia. Journalistien rinnalla tarjolla oli esimerkiksi netAnttila.comin Mika Leiposen menestyspuhetta digitaalisen musiikin myynnistä.

Irti paperista -osuuden aloittanut Kalevan toimituspäällikkö Juha Tolonen onnistui vakuuttamaan kuulijat siitä, että ehkä sanomalehden verkkoversio sittenkin voisi tuottaa myös rahaa. Yksi Kaleva.plussan palveluista on High Tech Forum, jossa alueen yrityselämä pääsee esittämään palveluitaan ja innovaatioitaan lehden verkkosivulla maksua vastaan. Toki asiakaskin pääsee maksamaan, jos välttämättä haluaa näköislehden - Kalevassakaan maksullisen verkkolehden tilaajaluvuilla ei päästä juhlimaan. Tolosen sanoma oli se, mikä monella muullakin: "nähtäväksi jää, mistä yleisö haluaa maksaa". Iduillaan ovat kuitenkin ajatukset mm. suositun Kiekko-Kalevan aineiston kaupallistamisesta.

Lehden radion ja television sisaruskateudesta kertoi mm. Etelä-Suomen Sanomien tuoreen online-toimitustiimin vetäjä Petri Koivisto, joka on yrittänyt saada lehden puhumaan eli sanomalehtitoimittajat tuottamaan online-uutisia konserniin kuuluvaan Radio 99:iin ja verkkolehti Netlariin. Muutos ei ole ollut helppo: edelleen saman konsernin välineet vääntävät kättä skuuppien julkaisusta. Eikä tässäkään ESS ole mikään yksittäistapaus, vaan ymmärtävää hyrinää kuului salista moneen kertaan.

Omia silmiäni avasi ehkä eniten Aller-julkaisujen new media coordinatorin Jarno Alastalon alustus, jossa hän kertoi Seiskan verkkosivujen hillittömästä hittituotteesta Seiska-TV:stä. Tarkoittaa kerran viikossa ilmestyviä kotivideotasoisia pätkiä, jossa lehden toimittajat haastattelevat kuumaa julkkista jostain akuutista aiheesta. Rosoisuus on kuulemma harkittua ja miellyttää peräti 50-60 000 katsojaa viikossa. "Homma kuuluu Seiskan kuvalliseen imagoon, palaute on ollut hyvää. Kukaan muu ei tee tätä Suomessa", Alastalo kertoi. Ja vaikka filminpätkien ensisijainen tavoite onkin tukea Seiskan yleistä imagoa, tulee niistä joskus rahaakin, kun elokuvafirmat maksavat alkuun trailerin.

Kahden päivän seminaarissa oli 18 alustajaa (olin siellä minäkin), joten annin sulattelu on vielä kesken. Sirpalemaisesta ohjelmasta huolimatta pääosa noin viisikymmenpäisestä joukosta vaikutti tyytyväiseltä Journalistiliiton ensimmäiseen yritykseen solmia yhteen joitan verkon päitä. Raportti saattaa saada jatkoa. Mutta huomenna aion mennä korvasienimetsään...

torstaina, toukokuuta 26, 2005

Uhkaako verkko jo aikakauslehtiäkin?

Ainakaan suomalaisilla lehtimarkkinoilla ei näytä siltä, että aikakauslehtien tarvitsisi pohtia asemaansa verkon aikakaudella. Mutta mitä lehtihyllyissä sitten tarjotaan ja niistä todennäköisesti myös ostetaan: sisustus-, puutarha-, hää-, perhe-, matka-, kunto- ja lifestyle-lehtiä. Yleisaikakauslehdillä on vaikeampaa.

Amerikkalainen Online Journalism Review on tarttunut aiheeseen Mark Glaserin artikkelissa Future of magazines: Net could empower readers ilmiöön haastattelemalla muutamia verkon ja aikakauslehdistön asiantuntijoita.

Useimmat haastatelluista uskovat edelleen aikakauslehden vahvuuksiin: hyvään paperiin ja mahdollisuuteen mennä kylpyyn tai kaivautua sohvannurkkaan julkaisun kanssa. Ihan päätä pensaaseen ei silti piiloteta. Mm. Magazine Publishers of Americaa edustava Nina Link seuraa tarkasti ilmoitusdollareiden tietä milloin verkkoon, milloin aikakauslehtiin: "Our magazines have some wonderful content-rich Web sites that serve as powerful brand extensions of the core product and advertisers have taken notice. Already, we estimate that these sites generate hundreds of millions of advertising dollars a year. We see the online world as a bright opportunity rather than a dark threat."

Osa amerikkalaisista aikakauslehdistä, mm. Newsweek, tarjoaa verkossa paljon sellaista sisältöä, jota ei painetusta lehdestä löydy. Uutisten nopea vaihtuvuus ei näytä olevan yhtä tärkeää kuin sanomalehtien verkkosivuilla, mutta muuten syyt verkossa oloon ovat samat. Maineikkailla blogikolumnisteilla, podcasting-mahdollisuuksilla ja verkkoreportaaseilla halutaan luoda yhteisö, joka sitoo lukijat lehteensä.

perjantaina, toukokuuta 20, 2005

Kylässä Googlella

Toimittaja Kim Peterson kertoo tänään lennokkaassa artikkelissaan The Seattle Timesin Business & Technology -verkkolehdessä kyläreissustaan Googlen päämajaan. Firman kaikkien aikojen ensimmäiseen toimittajatapaamiseen oli kutsuttu sata toimittajaa, jotka saivat liikkua vain rajatulla alueella jättiyrityksen kahvilassa. Isäntäyrityksen varsinaiset työläiset oli päästetty katsomaan viimeistä Tähtien sota -elokuvaa, joten vierailun anti koostui johdon valmistelluista esityksistä ja hyvästä tarjoilusta. Olihan siellä myös uutisenpoikanen: Googlen sivulle tulee persoonallisesti uutispalvelu. Ei ihan uusi palvelu sekään, mutta toki merkittävä yhdistettynä firman asemaan mediamarkkinoilla.

Vapaat ja tekijänoikeus

Tekijänoikeudet kummittelevat myös Aamulehden kautta Alma Median ja sen avustajien suhteissa.

"Eräs paikalla ollut freelancer sanoi kuitenkin suurimman vääryyden olevan siinä, että työt loppuvat toisen lehden freelancereilta ja jatkossa myös työsuhteisten työ vähenee. Jos Aamulehti välittää kerran julkaistun jutun Kainuun Sanomiin, menettää kainuulainen free työmahdollisuuden", referoi Suomen Journalistiliiton lakimies Petri Savolainen Aamulehden avustajatilaisuuden keskustelua freelancereiden Freet.fi-sivulla

Tekijänoikeuksilla työpaikkoja - onko tämä kaupankäyntiä?

Eilisen koulutuspäivän vuoksi vasta tänään sattui silmään Mediaviikon artikkeli Tekijänoikeuksien siirto varmistaa viestintäyritysten työpaikat, jossa Sanoma WSOY:n toimitusjohtaja Hannu Syrjänen sanoo asiasta suunnilleen juuri tuon verran. Olisipa taas kerran mennyt maitokahvi kurkkuun, jos tämäntyylinen puhe ei olisi niin tuttua.

Aina vain ihmettelen media-alan työnantajan logiikkaa tässä asiassa. Miten ihmeessä se lisää työpaikkoja tai varmistaa vanhoja, jos samaa materiaalia voidaan käyttää yhä uudestaan eri välineissä? No, ehkäpä joku käsittelyporras aina tarvitaan, kun digitaalisesta muodosta huolimatta samat sisällöt eivät sellaisenaan suostu taipumaan ihan kaikkeen kirjasta kännykkään. Toki huomasin puheessa taikasanan kilpailukyky. Onko sen tarkoitus kertoa, että meidän toimittajien nyt pitää vihdoinkin ottaa vakava puhe tosissaan. Ja jos ei oteta, niin mitä sitten? Siinä olisi jutuntekijälläkin ollut jatkokysymyksen paikka, mutta eihän puhetta tästä näkökulmasta ollutkaan referoitu.

SanomaWSOY vaatii jo avustajiltaan niin laajat oikeudet, ettei freelancer kaupan jälkeen enää itsekään saa käyttää juttuaan, kuviaan tai muuta teostaan kuin epäkaupallisissa tarkoituksissa, esimerkiksi elämäntyöstään kertovassa näyttelyssä. Mitenkähän tämä käytäntö edistää puolestaan tietoyhteiskuntaa, mikä oli Syrjäsen toinen pointti tuossa referoidussa puheessa? Onko se parempi, että mediayritys valvoo artikkelin tai kuvan kulkua ja samalla siihen liittyviä rahavirtoja kuin että vapaa kirjoittaja siirtäisi tekstin vaikkapa blogiinsa julkaisun jälkeen? Tai - hui! - syndikoisi itse materiaaliaan.

Ja jälleen: missä se lisää viestintäalan työpaikkoja, että SanomaWSOY omistaa kaikki freelancereiden journalistiset tai taiteelliset teokset, joita se sitten voi kierrättää. Siellä mediatehtaan käsittelyportaassako? En tajua.

keskiviikkona, toukokuuta 18, 2005

Miten mobiili sopii journalismiin?

Mistä puhutaan, kun puhutaan mobiileista sovelluksista journalismin yhteydessä? Mitään uuttahan ne eivät oikeasti ole: ainahan lehden on voinut ottaa mukaan bussiin, metroon, junaan ja työpaikalle. Ilmaiset kaupunkilehdet ovat levittäneet myös Suomeen yhä enemmän sitä ideaa, että luettava napataan mukaan matkalla ja myös hylätään sinne.

Kun tv:t ja radiot muuttuivat mobiileiksi, niiden eteen liitettiin etuliite matka-. Uutiset tulivat niissäkin perässä, vaikka epäilenkin ihmisten jo ensimmäisten matkaradioiden aikaan olleen enemmän kiinnostuneita musiikista kuin varsinaisesta sananjulistuksesta, oli sitten kyse journalismista tai hengellisemmästä versiosta.

Tuntematta mobiili-sanan käytön historiaa sen paremmin etymologiselta kuin tekniseltä kannalta liitän sen ensiksi matkapuhelimiin, kännyköihin. Kun insinöörit alkoivat kehittää yhä uusia sovelluksia, tutuiksi tulivat erilaiset numero- ja kirjainyhdistelmät. Näitä asioita – myös sisällön puolesta – valottaa ansiokkaasti Mobiili- ja PDA –blogi.

Olen siinä mielessä digitaalisen kuilun väärällä puolella, etten ole esimerkiksi työn puolesta päässyt tutustumaan kunnolla hienoimpiin puhelimiin, kommunikaattoreihin ja muihin elämälle välttämättömiin monitoimikoneisiin. Ainahan kokouksissa joku näprää jotain hypetyslaitetta, mutta todellisiksi suuren yleisön ratkaisuiksi kai ovat sittenkin yltäneet vasta tekstiviestit ja kännykkäkuvat. Tekstiviestiuutisiin aloin uskoa silloin, kun kesken kokouksen kuulin Mikael Jungnerin nimityksestä YLE:n johtoon. Tosin sen jälkeen en ole tarvinnut esimerkiksi jääkiekkotuloksia tai valuuttakursseja.

Oma nuorisokin on vielä pärjännyt ilman kamerakännyköitä, jotka toki on ehditty valjastaa myös journalismin käyttöön vaikkapa julkkisten jahtaamisessa ja esimerkiksi tapaninpäivän hyökyaallon kuvien välittämisessä. Christian Lindholm näyttää, miten hienoa jälkeä tätäkin kautta voi syntyä – tosin kummoista journalistista tarinaahan näistä kuvista ei synny.

Pääsisinköhän vihdoin asiaan? Väitän, että tällä nykyisen mobiilin viestinnän alalla eletään vielä täysin laitekehittelyn ehdoilla. Jos ja kun korkeasti koulutetut tietotekniikkainsinöörit pohtivat sisältöjä, journalismi on jossain hyvin kaukana kärjestä musiikin, pelien ja muiden bisnessovellusten takana. Tämän vahvistavat myös ne lukuisat verkkoviestinnän, uuden median ja nykyjournalismin tutkimukset ja raportit, joita olen lukenut. Kysymys on yksinkertaisesti rahasta: mediatalot eivät satsaa rahaa kehitystyöhön, joka ei heti tuo jotain taloudellisia voittoja. Tuskinpa ne aikanaan ovat paperikoneitakaan itse kehittäneet.

Esimerkiksi Liikenneministeriön 2003 (teknisesti iäisyys sitten!) julkaisema Aikakauslehdet ja uusi teknologia –raportti toteaa sivulla 43 ensiksi, ettei mobiilipalvelujen tuottaminen ole toistaiseksi ollut sisällön tuottajille kovin tuottoisaa. Toiseksi se muistuttaa, että sisältö on syytä kehittää jakelukanavan erityisvaatimukset huomioon ottaen. Raportin mukaan päätelaitteiden näyttöjen koko, värillisyys ja kuva-alkioiden määrä vaihtelevat.

Tekniikka on varmasti kehittynyt raportin jälkeen huimasti, vaan enpä silti näe mediatalojen tarjonnassa kovin kunnianhimoisia yrityksiä mobiilin viestinnän suuntaan. Tavallisia ovat tekstiviestikilpailut ja –kyselyt, ja kamerakännykällä saa toki lähettää mielenkiintoisia kuvia toimituksen käyttöön. Tero Lehto mainostaa työnantajansa Tietokone-lehden maksullista mobiilipalvelua, jossa journalistista sisältöä ovat mm. uutiset ja viikon kysymys. Kritiikkiä palvelu ei blogikeskustelussa suinkaan saa kahden euron kuukausimaksusta tai tarjolla olevasta sisällöstä, vaan siitä, ettei se toimi kuin suurimpien operaattoreiden liittymissä.

Oscar Westlund kehottaa Göteborgin yliopiston opinnäytetyössään Betala för nyheter på internet? mediataloja kehittämään räätälöityjä ratkaisuja, joissa mobiililaitteet toimivat yhteistyössä verkon kanssa. Näitä ovat mm. uutiskirjeet ja otsikkokoosteet, pörssinoteeraukset ja säätiedotukset. Kovin monia sovelluksia hänkään ei ole löytänyt tarkasteltuaan pääasiassa USA:n ja Ruotsin mediayrityksiä.

Sopivatko kaiken kansan mobiililaitteet sittenkin paremmin viihteeseen tai rajattuihin asiakaspalveluratkaisuihin Lahden hammashoidon peruutuspaikkapalvelun tapaan? Riittävätkö edelläkävijät vakuuttamaan mediatalot siitä, että mobiilia varten kannattaa luoda omaa journalistista sisältöä?

sunnuntaina, toukokuuta 15, 2005

Tulostimen armoilla

Pari viikkoa sitten tulostimeni lakkasi printtaamasta väriä, vaikka kasetissa selvästi oli sisältöä. Kiireessä ratkaisu oli tulostaa mustalla. Yleensä unohdin muuttaa asetukset, minkä ansiosta esimerkiksi luentojen valmistelussa tuikitärkeissä artikkeleissa on linkkien kokoisia aukkoja.

Eilen tietokoneeni ilmoitti, että yksi usb-laite eli siis tulostin on vikatilassa. Uusi asennus auttoi, mutta vain hetkeksi. Kun tänä aamuna avasin masiinan, punainen rasti loisti taas kuvakkeen päällä.

Kai se on uskottava, että alusta asti temppuillut Lexmark X73 on todella niin kurja, että kolmen vuoden käytössä se on päättänyt päivänsä. Tietokonefirman asentajan puhelinalanyysi perjantaina oli, että laitteesta on hajonnut värinlukija (tai jotain sinne päin...)Tuosta vikatilasta en ole viikonlopun takia päässyt kysymään mitään.

Mutta oli miten oli, tällaista riesaa en halua korjauttaa, etenkin kun kasetitkin ovat suolaisen hintaisia. Laitteen mainostetut skanneri- ja kopiointiominaisuudet ovat olleet myös niin luokattoman kurjia ja hitaita, että melkein mikä tahansa rakkine on varmaan parempi. Vain normaaleista tekstinkäsittelydokumenteista kone on selvinnyt jotenkuten kunnialla.

Joku siis saa minusta printteriasiakkaan, etenkin kun ensi viikolla odottaa luentopäivä, jota varten pitäisi saada tekstiä paperille. Kun vain joku ammattilainen onnistuisi myös asennuksessa kerralla. Viimeksi taisi mennä kolme kuukautta saada koko laitepaketti toimimaan yhtäaikaa.

Ai miksi tulostan enkä lue ruudulta? Luen usein vieraskielisiä, tieteellisiä tekstejä, joiden sivumäärät voivat olla kymmeniä. Silmieni lisäksi säälin selkääni. Paperipinkan kanssa voi mennä keittiönpöydän ääreen, sängylle tyynypinoon nojailemaan tai nojatuoliin. Luentoja varten valmistelen toki diaesitykset, mutta nekin tarvitsevat usein tuekseen ihan normaalia tekstiä paperilla.

lauantaina, toukokuuta 14, 2005

Schilleriä saksaksi ja suomeksi

Friedrich Schillerin 200. kuolinpäivä 9.5. tuli ja meni, mutta toki saksan ryhmässämme huomenna, sunnuntaina, muistetaan Goethen rinnalla saksalaisen kirjallisuuden toista suurta kirjailijaa. Läksynämme on Volker Hagen huomattavan vaikea artikkeli Denker, Dichter, Dramatiker - Streiter für die Freiheit.
Ilman MOT-verkkosanakirjaa olisin jo antanut periksi moneen kertaan, vaikka hyvät perinteiset sanakirjat omistankin. Kun saksalaisittain perusteellinen ja korkekirjallista sanastoa viljelevä artikkeli vaatii toistasataa hakua, on jo huomattavasti nopeampi näpyttää kuin lehteillä.

Mutta vielä Schilleristä. Mainittu saksalainen artikkeli halusi hieman raaputtaa hänen suurmieskuvaansa ja kertoa enemmän ihmisestä. Yksi hauska - ja suomenkielinen - näkemys on lääketieteen historiaa tutkineen Arno Forsiuksen tuoreehko artikkeli Friedrich von Schiller (1759-1805) - sotilaslääkäristä kirjailijaksi. Nimensä mukaisesti juttu keskittyy herran ensimmäiseen siviiliammattiin. Ja kyllä Forsiuskin raaputtaa suurmiehen gloriaa torumalla häntä esimerkiksi pitkäaikaisen rakastettunsa Charlotte von Kalbin hylkäämisestä.

Lisää Schilleriä saksankielentaitoisille: Schiller-Nationalmuseum.

torstaina, toukokuuta 12, 2005

italiaa ja Italiaa

Syksystä lähtien olen mieheni Tuomaksen kanssa yrittänyt näin torstai-iltaisin ottaa haltuun Koulutuskeskus Salpauksessa italian kieltä opettajamme Hannes Hellin johdolla. Nimestään huolimatta herra on pesunkestävä italialainen, mutta pohjoisessa syntyneenä hallitsee täydellisesti myös saksan kielen.

Tänä iltana olisi kiinnostanut vilkaista YLE:n uutuutta Talo Italiassa, tosi-tv-sarjaa, jossa porukka kilpailee kielen oppimisessa. Mutta koska mainittu Tuomas on italialaiseen tapaan pyöräilyhullu, katsoo hän tällä hetkellä nauhalta Giro d'Italiaa, siis Italian ympäriajoa, jota hän ei pitkän työpäivänsä takia ehtinyt katsoa suorana Eurosportilta .

Katkeraksi en aio ruveta, sillä en ihan oikeasti usko ohjelman palvelevan totista tai edes iloista, mutta tuloksiin tähtäävää, kielenopiskelua. On vaikea ymmärtää, miksi tällaisessakin asiassa pitää oikeasti kilpailla - eikö kielenopiskelun nimen omaan pitäisi olla jokaisen oman oppimistahdin mukaan etenevää puuhaa? Miten tuloksia ylipäänsä voi mitata ilman koulusta tuttua pisteytystä, jossa ei suinkaan mitata oikeaa kykyä selviytyä vieraalla kielellä?

Mutta koska en tällä viikolla pääse ko. ohjelman pariin, jätän kritiikin vielä sikseen eli ensi viikkoon. Paitsi että kahden viikon loma italialaisessa talossa on kyllä ihan liian pieni palkinto. Tarjolla pitäisi olla vähintään kokonainen kesäloma tai sitten kunnon intensiivikurssi sellaisessa osassa Italiaa, jossa ruokalistoja ei tuoda turistin näköisille heti kysymättä englanniksi tai saksaksi.

Viime syksyn Calabrian loma oli juuri siksi hyvä, että siellä piti pinnistellä pienenkin sanavaraston ja kielioppiosaamisen kanssa. Loman jälkeen osui silmään kielikoululinkki jos toinenkin, joista johonkin toivottavasti voin joskus tarttua. Venetsia tai Rooma ovat ihania turistikohteita, mutta siinä mielessä turhauttavia, että palvelua saa muillakin kielillä.

Kiiltomatoa jälleen

Onneksi Kirsi eli Täti viidakon reunalla vinkkasi, että Kiiltomadossa on viimeisen vierailuni jälkeen ilmestynyt arvio hänen toimittamastaan kirjasta Lumpeenkukka ja Naoris. Kirjan päähenkilö on suomalainen siirtolainen Aira Bukkos, jonka välillä raastavaakin elämää päiväkirjoista koostettu elämäkerta seuraa 1950-luvun Suomesta lähes nykypäivän Australiaan. Onneksi siksi, että olin juuri tsekannut Kiiltomadon ja luultavasti olisin eksynyt sinne seuraavan kerran ehkä vasta viikkojen päästä. Ja silloin taas arvostelu olisi voinut painua näkymättömiin.

maanantaina, toukokuuta 09, 2005

Uutiskirje muistuttaa

Sain tänään uutiskirjeen tai pikemminkin arvosteluista muistuttavan viestin Kiiltomadon toimitukselta ja samalla hyvän syyn livahtaa kirjallisuusarvostelujen pariin omien tylsien kirjoitushommien keskeltä. Kiinnostavalta vaikuttaa etenkin Nelson Algrenin Kultainen käsi -kirjan arvio, jonka on kirjoittanut Reijo Virtanen. Tsekkaan aina myös pääkirjoitukset, jotka ottaavat välillä tiukastikin kantaa kirjallisuuteen, sen arviointiin valtamediassa, taidehallintoon tai joihinkin muihin marginaalikirjallisuutta sortaviin koneistoihin.

Mistään henkilökohtaisesta postistahan ei ole kysymys, vaan verkon kohdistetusta ja räätälöidystä viestinnästä, johon olen itse suostunut.

Aloitin uutiskirjeiden tilaamisen joskus pari vuotta sitten kesäkuumilla, kun työt tympivät, eikä kukaan järkevä ihminen lähettänyt minulle mitään oikeita sähköpostiviestejä (ja niiksi en lue kiertäviä vitsiviestejä, joita inhoan). Nykyisin tsekkaan läpi noin kymmenen viestiä päivässä, joten homma on toki välillä rasitteeksikin. Olen kuitenkin huomannut, että esimerkiksi verkkoviestinnästä pysyy kohtalaisen hyvin perillä, kun vilkuilee läpi tietyt alan uutislitaniat päivittäin jossain välissä. Ja voihan viestit ohjata osoitteen perusteella erilliseen kansioon, josta ne voi tsekata kun ehtii. Minulla useimmat päivittäiset uutiskirjeet menevät suoraan poistettuihin, jonka sisällön siirrän roskakoriin aina illalla.

tiistaina, toukokuuta 03, 2005

Lahti verkkoviestinnän kärjessä

Kotikaupunkini Lahti on viime päivinä paistatellut uutisissa verkko- ja mobiiliviestinnän palveluillaan ja innovaatioillaan. Eilen kaupunginvaltuusto teki päätöksen langattoman verkon tarjoamisesta kaupunkilaisille wlan-tekniikan avulla. Etelä-Suomen Sanomat uutisoi tänään, että verkko kiinnostaa myös naapurikuntia ja että langaton verkko herätti heti kyselyiden tulvan, johon kaupunki vastasi tiedotussivullaan.

Mobiilipuolella kaupunki puolestaan on päässyt MobileMondayn Peer Awardin loppukilpailuun tekstiviestipalvelulla, jonka avulla terveyskeskus pystyy jakamaan hammashoidon peruutusaikoja asiakkaille tekstiviestien avulla.

2014 journalismia - mikä on EPIC

Hillittömän hauska tulevaisuudennäkymä Tähtien sota -tunnelmassa: Museum of Media History Kahdeksan minuutin flash-esitys, joka kertoo kaiken verkkojournalismin, hakukoneiden ja uutisten räätälöinnistä seuraavan kymmenen vuoden kuluessa. Mutta mitä tekee The New York Times 2014? Ja mikä on EPIC?

maanantaina, toukokuuta 02, 2005

Verkkomaisteri aloittaa bloggauksen

Kerään blogiini havaintojani verkkojournalismista. Ja käy niin kuin usein ennenkin: tekniikka on vaikeaa! Ensimmäinen haaste on saada tämän amerikkalaisen julkaisujärjestelmän kello vastaamaan suomalaista pituuspiiriä. Ja onnistuihan se, kun hetken maltoin tutkia asetuksia. Mutta miten muutan kaiken tekstin sivulla suomenkieliseksi?