lauantaina, syyskuuta 24, 2011

Kallis internet maailman laidalla

Grönlannin viikkomme aikana on käynyt selväksi, että asuminen maailman laidalla on kallista. Erityisen kalliita ovat verkkoyhteydet, joihin Tele Greenlandilla on monopoli. Kuulimme paikallisilta journalisteilta, että Tele Greenland on tiukasti sidoksissa paikalliseen parlamenttiin, joten monopolia tuskin kovin nopeasti puretaan.

Hotellissa Nuukissa kolme tuntia luokattoman huonoa verkkoyhteyttä maksoi 275 kruunua, joka on reippaasti yli 30 euroa. Paikalliset ihmiset eivät tietenkään maksa samaa omista yhteyksistään, mutta kuulemma silti moninkertaisesti muihin Pohjoismaihin verrattuna.

Kysymys on demokratiavajeesta, paikallinen journalisti Ivalo Egede arvioi puhuessaan meille journalisteille Grönlannin mediatilanteesta. Verkko jos mikä voisi lähentää ihmisiä ja tuoda heille niin tietoa kuin kulttuuriakin. Grönlannissa välimatkat ovat pitkät ja taitetaan joko vesitse tai lentäen. Teitä on käytännössä vain Nuukin seudulla, jossa toki asuu pääosa valtavan saarivaltion väestöstä.

Lehtien jakelu on kallista ja vaikeaa, paikallisen tv- ja radiotoiminnan elinehdot ovat surkeat. Ammattijournalistit tekevät parhaansa, mutta ovat koko ajan riippuvaisia siitä, mihin kaikkeen raha riittää. Yleensä ei ainakaan tekniikkaan. Rahaa ja aikaa vie myös demokratialle tärkeä kaksikielisyys, mikä merkitsee kaiken materiaalin kääntämistä grönlannista tanskaksi ja päinvastoin.

Äskettäin valmistui mediaselvitys, jonka median ammattilaisista koostunut työryhmä luovutti itsehallintoparlamentille. Toimenpide-ehdotuksista yksi tärkeimmistä oli saada nettiyhteys vähintään kaikille lapsiperheille ja kouluihin opiskelua varten. Ei kuulemma tule onnistumaan vuosiin. Kaikkiin osiin Grönlantia ei ole edes saatu vielä mitään verkkoa tavallisten ihmisten ulottuville.

Olen nyt jumissa toista vuorokautta Kangerlussuaqin lentokentällä, joka on entinen amerikkalaisten tukikohta Nuukista koilliseen. Sisämaan jäätikön raja on parinkymmen kilometrin päässä. Täällä lentokentällä netti pelaa sveitsiläisen Telepointin kautta ihan kohtalaisella nopeudella verrattuna Nuukiin. Hintakin on kolmasosa eli sata kruunua kolmelta tunnilta.

Journalisti jäätikön reunalla.
Juuri tällä hetkellä tuntuu siltä, että Grönlannissa on tärkeämpää tarjota verkkoyhteydet matkustaville businessihmisille ja turisteille kuin tavallisille grönlantilaisille.

Tärkeää olisi myös saada lentoyhteydet toimimaan. Me emme ole jumissa sääolojen takia vaan siksi, että Air Greenlandin ainoa iso jetti on poissa pelistä teknisen vian takia. Lentokentälle on eilen ja tänään kerääntynyt yhä lisää ihmisiä, jotka odottavat jatkoyhteyttä Kööpenhaminaan. Saa nähdä, mahdummeko kaikki koneeseen huomenna.


tiistaina, syyskuuta 20, 2011

Valaan pyrstö tekee journalistin onnelliseksi


Toissapäivänä söin elämäni ensimmäistä – ja toivottavasti viimeistä – kertaa valaan lihaa. Pari tuntia sen jälkeen sain ihailla ryhävalaiden tanssia Nuukin edustalla, johon olimme palaamassa Kapisillitin kalastajakylästä. Jälkimmäinen kokemus oli henkeäsalpaava. 

Kun näin viimeisen pyrstön heilahduksen, olin viettänyt yhteensä toista vuorokautta veneessä ja kalastajakylän pienessä kylätalossa kuunnellen Grönlannin kalastus- ja pyyntiorganisaatioiden kattojärjestön toimitusjohtajan Alfred ER Jakobsenin tarinoita ja faktaa kalastajien ja pyytäjien elämästä. (Kalaallit Nunaanni Aalisartut Piniartullu Kattuffiat / Sammenslutningen af Fiskere og Fangere i Grønland).

Jakobsen oli hyvää seuraa esitellessään hylkeen- ja jääkarhunnahasta tehtyjä ”maailman parhaita” rukkasiaan ja laulaessaan grönlanninkielisiä sävelmiä. Poliittisesti kokenut entinen ministeri esitteli myös hyvin vakuuttavasti lukuja siitä, miten paljon vähemmän tuloja grönlantilaiset kalastajat saavat saaliistaan kuin kanadalaiset tai EU-maiden kollegat.

Viisaasti Jakobsen säästi valaskeskustelun paluumatkalle veneeseen, jolloin eväslaatikoista paljastui lajitelmat erilaisia Grönlannin kaloja ja lihoja. Savustetut valaansiivut makasivat lihalaatikossa poron, myskihärän ja lammasmakkaran välissä. Kaikki muut paitsi lampaat ovat Grönlannissa vapaana luonnossa liikkuvia ja metsästettäviä eläimiä, myös porot. 

Jokainen liha maistui niitä syöneiden suussa ensiluokkaiselta, tuoreelta ja vahvalta. Minä maistoin vain pienen palan valasta enkä erityisemmin pitänyt sen voimakkaasta jälkiaromista. Voin kuitenkin ymmärtää sen olevan suurta herkkua siihen tottuneiden grönlantilaisten suussa. Vielä paremmin ymmärrän sitä, että isosta eläimestä on kerralla saatu arvokasta ravintoa ja materiaalia suurelle määrälle arktisissa oloissa eläviä ihmisiä.

Jos minun pitäisi tuon retken jälkeen kirjoittaa kriittinen artikkeli grönlantilaisten oikeudesta pyytää valaita, olisin pulassa. Selvyyden vuoksi sanottakoon, että olen edelleen jyrkästi valaanpyyntiä vastaan.  
Erityisen huonosti hyväksyn sitä, että japanilaisten, islantilaisten ja norjalaisten ravintolaherkuttelu naamioidaan tutkimustarkoituksissa tehdyksi pyynniksi.  Voisin myös kuvitella, että valaiden katseluretket tuottaisivat vähintään yhtä paljon rahaa kuin valaanlihasta, -rasvasta ja muista ruhonosista saatavat tuotteet. 

Vaan enpä enää tiedä, kun katselen ympärilleni Nuukin matkamuistomyymälöissä. Moni meistä matkailijoista ostaa silmää räpäyttämättä valaanluisen veistoksen tai pienen korun. Ja miksi ei ostaisi, kun samalla saa vuosisataiseen käsityötaitoon perustuvaa taidetta. 

Alfred ER Jakobsen muistuttikin, että Grönlanti on ainoa maa, jolle on kansainvälisessä valaskomissiossa myönnetty pyyntioikeudet kulttuurisista syistä. Valaita on aina ollut Grönlannin vesillä, ja aina niistä on haettu lisätienestiä. 

Kapisillitin kalastajakylässä sain pienen aavistuksen siitä, miten rankoissa oloissa meren ja jään välissä eletään. Aurinkoisen lauantain jälkeen koitti tuulinen ja sateinen sunnuntai, jolloin vuoristoisen kylän polut muuttuivat liejuksi ja merelle lähteminen oli jo vähän vaikeaa pienehköillä moottorialuksilla. Ja nyt on kuitenkin vasta syyskuu.

Ryhmällämme oli kuitenkin kokenut miehistö, joka veneessä nautitun lounaan jälkeen tarjosi meille vielä sen paremman valaselämyksen. Kun tulimme vuonolta lähemmäksi Nuukia ja merta, miehet alkoivat osoitella horisonttiin. Ensin näkyi suihkuja ja vähitellen me turistitkin aloimme erottaa liikettä kovan aallokon seassa. Muutama musta selkä, sitten palkinto: yksi komea pyrstö, vähän ajan kuluttua kahden valaan hidas sukellus syvyyteen.

Grönlantilaiset kalastajaoppaamme näyttivät itsekin hyvin tyytyväisiltä, kun me kymmenen journalistia kiljuimme melkein yhteen ääneen onnesta. Oppaillemme on turha opettaa yhteiseloa valaiden kanssa, mutta toivottavasti heistä yhä useampi haluaa jatkossa tarjota eläviä valaselämyksiä.
Århusista alkanut pohjoismaisten journalistien täydennyskoulutuksemme on edennyt Grönlantiin.

lauantaina, syyskuuta 10, 2011

Lottovoitto vai terrori-isku?

Miksi 9/11 -tapahtumista vielä puhutaan? Case is closed, kun Osama Bin Laden on kuollut ja Bush poissa vallasta. Mutta aika monella nykyiselläkin terroriksi laskettavalla tapahtumalla on juurensa syyskuun 2001 tapahtumissa, toteaa professori Mark Sedgwick Aarhusin yliopistosta. Hän on erikoistunut etenkin islamin ja lännen suhteiden tutkimiseen.

- Ihmiset ostavat lottorivejä ja pelkäävät terrorismia: kummankin osuminen kohdalle on yhtä epätodennaista, Sedgwick muistuttaa.

Terrorismin suurimmat vaikutukset ovatkin poliittisia (ja taloudellisia). 11.9.2001 kuoli huomattavasti vähemmän ihmisiä kuin sen jälkeen aloitetuissa  sotatoimissa.

Professori kärjistää, mutta tekee sen faktojen pohjalta - ja haluaa muistuttaa niistä myös journalisteja.

Yksi niistä on se, että radikaalikaan islamismi ei ole mikään synonyymi terrorismille.

Lähi-idän ensimmäinen terroriteko oli 1896, kun armenialaiset ottivat panttivankeja pankissa Istanbulissa. Pitkään kyse oli nationalistisista tavoitteista, joissa islamismilla ei ollut roolia. Anwar Sadatin murha Egyptissä 1981 oli tästä hyvä esimerkki.

Afganistanin sodan aikana islamistit alkoivat ensimmäistä kertaa operoida yli rajojen tiettyjen tavoitteiden saavuttamiseksi.

Sedgwickin mukaan ongelma ei ole Al Qaida vaan idän ja lännen suhteet ja globaali taistelu. Mutta mitä tarkoitamme lännellä?

Tässä kohtaa Sedgwick muistuttaa, etteivät useimmat tutkijat arvosta Samuel Huntingtonin teesejä kulttuurien kamppailusta ja sivilisaatioiden törmäyksestä. Poliittisella tasolla ne ovat käytännöllisiä ja siksi laajasti hyväksyttyjä.


- Muslimimaailma ja Eurooppa ovat maantieteellisesti hyvin lähellä. Kontaktit ovat olleet olemassa koko ajan. Joskus konflikti on noudattanut uskontorajoja, usein ei. Jos katsotaan isoja taisteluita (jopa 1990-luvulla entisessä Jugoslaviassa), molemmilla puolilla on ollut "vääriä" ihmisiä. Krimin sodassa ottomaanit ja britit samalla puolella. Miksi koulujen uskontokirjoissa esitetään uskontokiistoina? Osittain halutaan yksinkertaistaa, mutta myös kansalliset tavoitteet ovat hyvin tärkeitä.

Sedgwick muistuttaa, että itse asiassa 1683 Wienin taistelusta lähtien eurooppalaiset ovat olleet voittajan puolella. Siinä mielessä on olemassa sivilisaatioiden törmäyksen elementtejä, ja kyllä suhde on jatkossakin vaikea.

- On kuitenkin myös totta, että valtioita johtavat ihmiset ja hallitukset jopa arabimaissa ovat alttiita yleisön mielipiteelle.

Silti Euroopassa on paljon suurempi ongelma kotitekoisten eli home grown -terroristien kanssa kuin USA:ssa. Madrid 11.3.2001, Lontoo 7.7.2005. Pelon elementti astui esiin. Seurauksena oli viha muslimimaahanmuuttoa kohtaan. Joka maassa Euroopassa harjoitetaan integraatiopolitiikkaa. Samat päättäjät, jotka tekevät ingegraatiopolitiikkaa, päättävät myös vastapolitiikasta (counter politics) ja kansallisesta turvallisuudesta.

Mitä tilastot sitten sanovat islamiterrorismista? Viiden viime vuoden aikana ei ole tapahtunut juuri mitään terroritekoja. Heti 2001 jälkeen oli Bali, Madrid, ja Lontoo. Niiden jälkeen ei juuri mitään länsimaissa. Johtuuko sitten siitä, että ne olisi niin tehokkaasti estetty? Sedgwick ei siihen usko, vaikka se onkin yksi terrorismista huolestuneiden poliitikkojen ja kansalaisten yksi perusargumenteista.

Ovatko Pohjoismaat enää erityinen alue?

- Pohjola on myös globalisoitunut. Siirtolaiset ovat tärkeitä, koska he luovat transnationaalisia yhteyksiä, satelliitti-tv on yksi tärkeä väylä. Imigraatio on myös seuraus. Pohjoismaiset ovat menettäneet asemansa järkevinä tyyppeinä.

Entä Tanska? - Ei ole niin erityinen, mutta poliittinen systeemi antoi helpommin ja nopeammin sijaa populistisille ja uusnationalistisille puolueille, mutta muut tulossa perässä nopeasti. Hyvinvointivaltio on hyvin haavoittuva systeemi. Voisimme katsoa Hollantiin ja seurata, mitä siellä tapahtuu.

Pohjoismainen hyvinvointisysteemi onkin yksi niistä asioista, joiden Sedgwick uskoo romahtavan avoimen ja globaalin yhteiskunnan seurauksena.

Professori sanoo, että hän on yhdessä asiassa samaa mieltä Tony Blairin kanssa, vaikka ei totisesti kuulu tämän Britannian sotaan vieneen entisen pääministerin ihailijoihin.

- Blairin mukaan politiikkaa ei enää voida jakaa vain vasemmisto-oikeisto-akselilla vaan avoin-suljettu-ajattelutavan mukaan.

Samaan hengenvetoon Sedgwick suomii Britannian lehdistöä siitä, miten ne reagoivat Yhdysvaltojen hyökkäykseen Irakiin.

-Mikä on tämä Länsi, Eurooppa, jossa UK:n lehdistö eli pari vuotta aivan eri planeetalla  kuin Ranskan ja Saksan lehdistö, kun USA hyökkäsi Irakiin? Median edustajat olivat liian lojaajela ja liian lähellä poliittista systeemiä.

Hyökkäys Bagdadiin nähtiin kaikissa arabimaissa länsimaisena valloituspolitiikkana ja provokaationa arabimaailmaa vastaan, vaikka Saddam ei ollut suosittu aiemmin kaikissa maissa. Kun Bagdad kaatui, koko Egypti hiljeni täysin, kertoo siellä silloin työskennellyt Sedgwick.

Miten sitten käy uusnationalistisille ajatuksille ja populistisille puolueille Pohjoismaisssa, kysyy norjalainen journalisti Svein Inge Meland. (Juuri ennen tätä luentoa olimme kuulleet alustuksen Norjan Utøyan tapahtumista ja niiden syistä.)

- Aikatekijä auttaa populisteja, koska hallinto ei koskaan pysty nopeasti korjaamaan asioita. Ensin lehdet eivät halua kirjoittaa uusnationalistien ajamista asioista ja mielipiteistä eivätkä muut poliittiset puolueet halua niistä keskustella. Kun puolueet ovat valtiopäivillä, on pakko. Sen jälkeen on alettava kirjoittaa uutisia ja pääkirjoituksia ja lopulta sellaiset asiat, joista ei olisi puhuttu aiemmin, tulevat yhtäkkiä aivan normaaleiksi. Sitä en kuitenkaan osaa sanoa, miten pitkälle uusnationalismi kussakin Pohjoismaassa voi kantaa, Sedgwick vastaa.


Tämä blogimerkintä perustuu 5.9. pitämääni live-blogiin ja on siksi enemmän valikoima nopeita tiivistyksiä kuin kokonaisvaltainen tiivistelmä Mark Segwickin luennnosta. Käsittelimme Århus-kurssilla kuluneella viikolla maahanmuuttoa, terrorismia ja islamia.

Terroristien pommit tikittävät lähiöissä - tai sitten eivät

2001 keväällä Jyllands-Postenin toimittaja Orla Borg sai hienon idean: miksei kirjoitettaisi juttusarjaa tanskalaisesta muslimiperheestä matkalla pyhiinvaellukselle Mekkaan. Sarja valmistuikin ja herätti ansaittua huomiota ennakkoluulojen hälventäjänä islamilaista kulttuuria kohtaan.

Kunnes koitti 11.9. ja muutti kaiken. Kaksoistornien romahdus oli ensimmäinen "kirottu syyskyy"- tapahtumien sarjassa, jotka tuntuivat seuraavan Borgin yrityksiä avata maahanmuuttoa ja islamia lukijoille myös muuten kuin ongelmalähtöisesti.

Seuraavan yrityksen hän teki keväällä 2005, jolloin hän kirjoitti sarjan työssäkäyvistä maahanmuuttajista. Juttusarja lähetettiin jopa kouluihin opetusmateriaaliksi. Kunnes - aivan oikein - Borgin työnantaja Jyllands-Posten julkaisi syyskuussa 2005 ne kuuluisat Muhammed-pilakuvat.

Borg kertoi pitäneensä kuvien julkaisua huonona ideana ja myös kertoneensa sen etukäteen toimituksessa. Silti hän ei olisi ikinä osannut ennustaa reaktiota, joka niistä kuvista syntyi muutaman kuukauden jälkeen islamilaisissa maissa. Uhka on voimassa edelleen, mikä näkyy edelleen Jyllands-Postenin toimitalon portilla ja turvatarkastuksessa. Tiukka henkilöllisyyden kontrolli, ei valokuvia sisääntulosta, ei lupaa käyttää Twitteriä vierailun aikana.

Vielä selvemmin havaitsin uhan noin viikko sitten täällä aarhusilaisessa teatteriesityksessä, jossa pilapiirtäjä Kurt Westergaard istui katsomossa kahden henkivartijan kanssa. Vielä viime vuonna somalisyntyinen muslimi yritti tappaa Westergaardin tämän kotona täällä Aarhusissa, ja sekä uhkauksia että murhayrityksiä on ollut aiemminkin. Aika pitkä kakku yhdestä pommiturbaanikuvasta.

Orla Borg on kuitenkin aivan liian palkittu ja kokenut journalisti syyttääkseen terrorismista tai sen uhasta vain islamia. Sen sijaan hän antoi meille journalisteille paljon eväitä ymmärtää sitä, miksi pohjoismaisessa Tanskassa etnisesti tanskalaisten ja maahanmuuttajien välit ovat kiristyneet viimeisen kymmenen vuoden aikana. Kolmissa vaaleissa kansa on antanut mandaatin yhä tiukemmalle maahanmuuttajapolitiikalle. Ja vajaan viikon kuluttua näemme, miten seuraavissa vaaleissa käy.

2003 Borg kirjoitti artikkelin otsikolla Ghettoer er tikkende bomber. Tanskassa nimitetään ghetoiksi aivan virallisesti lähiöitä, joissa vähintään 40 % asukkaista on taustaltaan ulkomaalaisia, 60 % heistä on työttömiä ja kahdella tuhannesta on tuomio jostain rikoksesta. Niissä tikittää montakin pommia, joista uskonnolliset vastakkainasettelut eivät välttämättä ole ollenkaan päällimmäisenä.

Kävimme tutustumassa pariin tällaiseen lähiöön, joista Tanskan suurimpana Gellerupparken on ilmiö myös maan ulkopuolella.  Maahanmuuttajien kauppoja sisältävän Bazar Vestin entinen vetäjä Jørgen Skov väitti, että suurimmat ongelmat aiheutuvat alueella vallitsevista "klaaneista", etenkin muutamasta palestiinalaisperheestä. Hänen mukaansa moskeija voi olla kätevä paikka hoitaa asioita ohi viranomaisten, mutta ei hänkään pelkästään uskontoa syytä. Basaarin edustallakin myytiin ihan kätevästi somalien käyttämää khat-huumetta. Huumekaupalla ei ole mitään tekemistä myyjien tai ostajien uskonnon kanssa, vaan khatin käyttö on heillä kulttuurinen ongelma - aivan kuten viina suomalaisissa ongelmalähiöissä.

Skov ennusti, että muutaman vuoden sisällä Aarhusissa ja muissa Tanskan isoissa maahanmuuttajakeskuksissa saadaan varautua Britannian kaltaisiin katumellakoihin. Myös Borg oli varovasti samaa mieltä. Mutta terrorismiksi sitä ei pidä nimittää. Gellerup-aktiivi Helle Hansen - harvinainen etnisesti tanskalainen lähiön asukas - muistutti, ettei lähiössä ole sattunut edes yhtään ampumatapausta.

Asukasaktiivi Helle Hansen ja Bazar Vest

"Basaarialue on omansa, siellä on ollut jonkin verran ongelmia arabi- ja turkkilais- kauppiaiden välillä. Lähiön suurin ongelma on tällä hetkellä sen huono maine. Aina kun jossain ghettossa tapahtuu rikos, uutisissa näytetään kuvaa samasta Gelleruptalosta, vaikka rikos olisi sattunut Kööpenhaminassa. Emme pyydä vaikenemaan ongelmista vaan pysymään faktoissa."

Suomalaiselle journalistille jo Gellerup-lähiön faktoissa riittää ihmettelemistä. 1970-luvun taloissa asuu n. 13000 asukasta, joista alle kymmenellä prosentilla on tanskalainen nimi ja suunnilleen samalla määrällä on työtä. Uudet rakennussuunnitelmat lupailevat alueelle asuntoja ja työ- ja koulutusmahdollisuuksia jopa neljällä miljardilla Tanskan kruunulla.

Lähiöitä todella kannattaa seurata mutta ei pelkästään terroristien, pommien tai katumellakoiden näkökulmasta.
28-kerroksisten Gellerup-talojen ylimmistä kerroksista on hienot näköalat Aarhusin yli. 1970-luvulla lähiö oli vielä hyvin suosittu työssäkäyvien ja opiskelevien etnisten tanskalaisten asuinpaikka, nykyään asukkaista yli 90 prosentilla on maahanmuuttajatausta.
Osallistun kuusiviikkoiselle journalistien täydennyskoulutuskurssille Århusissa (Aarhusissa), Grönlannin Nuukissa, Kööpenhaminassa ja Brysselissä. Toisen viikkomme teemoja olivat maahanmuutto, islam ja terrorismi.


sunnuntaina, syyskuuta 04, 2011

Twitter-journalismi brändää, kerää ja tutkii

Uutisia sukupolvelle, joka ei omista kynää. Uutisvirtaa Japanin maanjäristyksestä ja Utøyan massamurhasta ennen kuin yhtään virallista tietoa oli saatavissa. Automaattista digitaalista sisältöä, josta lähes käsin koskematta saa muokattua informatiivista ja analyyttistä journalismia.

Journalistit menevät Facebookiin ja Twitteriin joko vapaaehtoisesti tai karvaasti myöhässä, kun joku muu on ehtinyt löytää uutisen ennen heitä. Mitä saamme Twitteristä? Norjan yleisradioyhtiö NRK keräsi muutaman avainsanan avulla yli 250 000 tuhatta twiittiä, jotka koskivat Oslon ja Utøyan saarella 22.7. tapahtuneita terroritekoja.

"Graafisesta esityksestä tuli kaleidoskooppi siitä, miten tapahtumat etenivät ja miten ihmiset niistä ilmoittivat", Steen K. Rasmussen, Nordisk Journalistcenterin johtaja ja UPDATE-täydennyskoulutusohjelman kehityspäällikkö sanoo.

Signedamj on brändi

Kolmikymppinen toimituspäällikkö Signe Damgaard Jepsen on tanskalaisen Århus Stiftstidenden kasvot nuoriin lukijoihin päin. Hän pitää lehden sivulla kommentoivaa blogia, mutta kätevin työkalu on Twitter. Signedamj-nimellä hän twiittaa päivittäin useita kertoja, sekä yksityishenkilönä että journalistina. Profiilien sekoittaminen ei kuulemma aiheuta ongelmia.

"Twiittaan tärkeistä uutisista ja siitä miten ne syntyvät. Moni kuitenkin seuraa minua, koska kommentoin myös yksityishenkilönä muiden lähettämiä sisältöä ja käyn keskustelua ajankohtaisista asioista. Tämä on modernia brändäämistä."

Twitterin virrasta Damgaard Jepsen löytää ideoita ja lähteitä, joskus uutisiakin. Uutistyössä lehti ei kuitenkaan nojaa vain siihen, mitä yksittäiset journalistit tai heille vinkkaavat lukijat verkosta löytävät. Apuna käytetään digitaalista sisältöä kerääviä ohjelmia.

"Uutisia voi tehdä automaattisesti, käsin koskematta. Keruu täytyy kuitenkin valmistella hyvin, jotta tiedetään, mitä halutaan. Siihen tarvitaan edelleen journalistia", hän toteaa.


Tee ainakin nämä

Jos ja kun journalisti päätyy käyttämään sosiaalista mediaa ammatillisesti, hänen kannattaa tehdä vähintään nämä (neuvot kerätty Damgaard Jepsenin ja Rasmussenin esityksistä):
  • päättää ajoissa, missä roolissa verkossa esiintyy - julkinen vai yksityinen vai jotain siltä väliltä. Tehdä valinta selväksi myös lukijoille.
  • mainostaa "journalistisia tekojaan" eli tärkeimpiä uutisia, kolumneja ja pakinoita Twitterissä ja Facebook-sivuillaan
  • seurata mielenkiintoisia ihmisiä ja sivustoja
  • opetella kunkin sosiaalisen median oma tapa hakea ja käsitellä sisältöjä
  • lähettää eteenpäin muiden tuottamaa sisältöä ja rakentaa samalla verkostoja
  • liittyä ryhmiin ja verkostoihin ja jakaa sille mielenkiintoista sisältöä vastalahjaksi saamastaan informaatiosta
  • ladata ohjelmia, jotka auttavat käsittelemään haettua sisältöä
  • pitää mielessä journalistin eettiset ohjeet, kun aikoo käyttää sosiaalisen median tarjoamaa sisältöä mediassa
  • harjoitella, harjoitella ja harjoitella
Osallistun pohjoismaiseen journalistien täydennyskoulutukseen Tanskan Århusissa. Edellä esittämäni kohdat olen kerännyt 31.8. ja 2.9. järjestetyiltä luennoilta ja työpajoista.