sunnuntaina, lokakuuta 30, 2005

Kirjoista ja sit vähän muusta

Kirjamessuilta raportoinut Helsingin Sanomien kulttuuriblogi on iso pettymys, minkä joku lukijoista taisi sanoa ihan ensimmäisten postausten kommenteissakin. Merkinnät tuntuvat olevan vain niitä pieniä ja kiireessä kyhättyjä uutisia, jotka eivät lehteen mahdu, mutta eivät tarjoa myöskään mitään uusia oivalluksia.

Blogissa näkyy ja tuntuu se, että seuraavan päivän lehti on päätuote, johon säästetään parhaat haastattelut, näkökulmat ja kuvat. Erittäin ymmärrettävää, jos toimittajat on lähetetty messuille sillä toimeksiannolla, että blogi on oheistuote. En minäkään kirjoita omaan blogiini parhaita paloja (tai välttämättä mitään aihepiiriin liittyvää), jos työn tilaaja maksaa minulle lehtijutusta.

Mutta kun Hesari kerran satsaa blogeihin nyt mediana ihan Kuukausiliitteen kansijuttua myöten, niin miksei hommaa hoidettu kunnolla. Siis päästetty vaikkapa yleisöä kunnolla ääneen (=itse kirjoittamaan) tai teetetty päiväkirjamerkintöjä Päivä lehtimiehenä -luokilla. Vai onko heistäkin hienompaa julkaista tuotoksensa lehdessä?.

Tarkemmin lukien täytyy myöntää, että Kaisa Hakkaraisen muutamassa perjantain eli 28:nnen päivän merkinnässä on ideaa. Hän pohtii esimerkiksi kirjastojen asemaa sivistyksen välittäjinä ja medialukutaitoa. Etenkin ensimmäisen näkökulman esiin nostaminen SanomaWSOY:n reippaasti sponssaamassa myyntitapahtumassa on jopa lievästi rohkea veto. Mutta kovin kiireisiä raapaisuja ovat nämäkin, siis töissä olleen toimittajan kirjoittamiksi.

lauantaina, lokakuuta 29, 2005

Satuja ja runoja kirjamessuilla

Tuli vietettyä päivä töissä Kirjamessuilla. Se oli jatkoa käänteiseen syyslomaani, jolla olen tehnyt päällekkäin freelancetoimittajan, viestinnän opettajan ja järjestösihteerin hommia, vieläpä osallistunut ay-toimintaan. Koska kaikki liikuntaharrastukset ovat olleet lomalla (enkä niihin olisi ehtinytkään), selkä tietysti on siinä kunnossa, kuin se kirjoittavilla ihmisillä liian usein on. Ja bloggaaminenkin on jäänyt.

Mutta asiaan. Olin Helsingin kirjamessuilla järjestämässä tiedotustilaisuutta ja päivystämässä kojulla, siis toisella puolella kuin yleensä. Sehän ei ole toimittajille enää mitenkään tavatonta, ovathan esimerkiksi Ylen ja Helsingin Sanomien toimittajat suorastaan omien osastojensa tähtiä. Mutta minä olinkin pienen sanataideyhdistyksen, Lahden Runomaraton ry:n, kojulla, jossa ei automaattisesti parveile isoja yleisömääriä, suurten mediatalojen toimittajia tai edes kovin monia tavallisempia freelancer- tai vakitoimittaja-tuttuja. Yksi lastenlehden toimituspäällikkö sentään haki uunituoreen runokirjamme Liian iso karuselliin ja lupaili arvostelua.

Mieltä lämmitti tungos, joka vallitsi läheisessä Topeliuspuistossa, kun Wilson Kirwa esiintyi sadunkertojana. Kirwa ei ole pelkkä mediailmiö, vaan osaa vangita lapsiyleisönsä. Olen myös iloinen Kärkölässä toimivan Pieni Karhu -kustantamon puolesta, että sillä nyt on mahdollinen megahitti eli Kirwan satukirja ohjelmassaan. Ei ole helppoa pienkustantamoiden pärjätä isojen kanssa kilpailussa, siitä olen keskustellut tämänkin kustantajan kanssa aika ajoin.

Omat seikkailut vaihtoehtoisen kirjallisuuden parissa jäivät vähiin, osittain kiireen, osittain tungoksen takia. Huomenna yritän vielä yhyttää kaikki vähänkin runojen kanssa toimivat tahot. Ja jos sitä ehtisi vielä antikvariaattipuolelle...

Virallinen huomautus: aloitan työt osa-aikaisena Lahden Runomaraton ry:n pääsihteerinä marraskuun alussa.

tiistaina, lokakuuta 18, 2005

Lasitalossa ja elokuvissa

Kävi niin, etten ollut Blogosfäärissä suuren tapahtuman eli Reetta Meriläisen ensimmäisen blogimerkinnän ilmestymisen aikaan. Koko päivä meni kokouksessa, mutta tuntia myöhemmin kumminkin istuin jo emännän Lasitalossa syömässä...Ei kyllä kuulunut blog, blog, blog, niin kuin parikin kollegaa on kuvaillut Helsingin Sanomien ja muidenkin journalistitaustaisten bloggaajien valloitusretkeä verkossa.

Entisenä hesarilaisena ja nykyisinkin lehteen kirjoittavana en odota Meriläiseltä paljastuksia siitä, miten talossa journalismia tuotetaan. Tällä hetkellä taitaa enemmänkin kiinnostaa se, miten usein ja mihin aikaan päivästä päätoimittaja tosiaan ehtii merkintöjä tuottaa. Siis se, mihin kohtaan työlistan prioriteetteja emäntä bloggaamisen rankkaa.

Omalla päivälistallani blogi on viime aikoina jäänyt jatkuvasti hännille, usein tipahtanut siltä myös kokonaan pois. Tänään edelle meni Suomen Elokuva-arkiston maakuntasarjan syksyn ensimmäinen esitys Lahdessa. Jacques Tourneurin Paholaisen palvelija (1957) oli yksi niistä elokuvista, joiden kohdalla aina ihmettelen itsessäni asuvaa pientä elokuvaharrastajaa. Että sitä tosiaan jaksaa raahautua matkapäivän päätteeksi 20.30 esitykseen katsomaan psykologiseksi kauhufilmiksi tarkoitettua teosta, jota tuottaja oli vähän käynyt koristelemassa karvaisella pahiksella jälkikäteen. Mutta jotain inspiroivaa siinä silti oli, kun tässä vielä istun...

perjantaina, lokakuuta 14, 2005

Kirjallisuuden Nobel - vanha uutinen jo illalla?

Olin koko eilisiltapäivän ja alkuillan tahattomassa uutispimennossa työkeikkojen ja opiskelun vuoksi. Kun illalla puoli yhdeksän maissa ehdin hengähtää, tuli mieleen, että kirjallisuuden Nobelhan on jaettu tänään. Koska olin maalla netin ja tv:n ulottumattomissa, odottelin Radio Suomen iltayhdeksän uutisia.
Kun uutisissa oli päästy New Orleansin kaupungin vedestä tyhjennyksiin ja jo unohtamiini kotimaan uutisiin, tajusin ettei uutista enää tule. Aloin jo epäillä eläväni väärässä päivässä. No, onneksi iltakymmenen uutiset ja niiden perään tullut Päivä tunnissa korjasivat asian, eikä tarvinnut odottaa aamun sanomalehtiä kuullakseen Harold Pinterin nimen ja vähän taustaakin.
Ymmärrän, että yksittäisillä uutislähetyksillä voi olla omat uutiskriteerinsä, mutta ei kai kirjallisuuden Nobel, toinen suurta yleisöä kiinnostavista Nobelin palkinnoista, sentään seitsemässä tunnissa vanhene uutisena? On kai niitä muitakin ihmisiä, joita kirjallisuuden vuoden ykkösuutinen maailmassa voisi kiinnostaa edes maininnan verran kaikissa päivän uutislähetyksissä?
Olipahan opiksi, ettei perusuutiskanaviin enää voikaan luottaa. Pitääkö tässä ruveta tosiaan tilaamaan uutisia kännykkään?

maanantaina, lokakuuta 10, 2005

Hyvää Aleksis Kiven päivää!

Digitoday ohjasi itselleni aiemmin tuntemattoman Mederran etusivulle uutisellaen, jonka mukaan sähköistä markkinointiviestintää harjoittava yritys on keksinyt oivan Aleksis Kiven päivän mainoskikan. Seitsemän veljestä on nyt siis netistä luettavissa firman tarjoaman digipaper-tekniikan avulla.

Ensisilmäyksellä ei vaikuttanut kovin lupaavalta, siltä tekstihän aukesi suttuisana. Mutta kun älysin etsiä kohdistimen, sain tekstin suuremmaksi ja samalla tarkemmaksi. Palvelee siis myös niitä näkövammaisia, jotka pystyvät lukemaan suurta tekstiä.

Mikäs siinä, fiksumpihan tällainen mainoskampanja on kuin moni muu. Etenkin jos se ohjaa jonkun uuden lukijan Seitsemän veljeksen pariin. On se vaan aina yllätys, kuinka moni kuolematon sanonta onkaan peräisin juuri tuosta tekstistä. Mutta ei kai kukaan kokonaista kirjaa jaksa ruudulta lukea, jos ei ole pakko?

perjantaina, lokakuuta 07, 2005

Blogilistan perkausta

Työnteko ja jopa sen välttely on tällä viikolla haitannut vakavasti verkossa roikkumista. Nyt on kuitenkin tiedossa muutama vakavasti verkkosisältöihin liittyvä projekti (osasta jopa maksetaan), joten päätin ryhtyä tsekkaamaan alan sivuja.

Helpointa on tietysti aina lähteä liikkeelle blogilistalta, vaikka Media=blogin merkintä ja sen kommentit ansiokkaasti kyseenalaistavat listan aseman suosituimpien blogien arvottajana. Lukijamäärät eivät kuitenkaan nyt kiinnosta, vaan päätin etsiä journalismiin tai mediaan liittyviä blogeja hakusanojen kautta.

Hauska havainto on, ettei kukaan muu kuin minä ole merkinnyt blogihakemiston hakusanaksi verkkoviestintää tai verkkojournalismia. No, journalismin (jonka heti lisään omaksi hakusanakseni - miksen sitä ole jo tehnyt?) alla on 21 blogia, huomattavan suositun median takana puolestaan yli 80 blogia. Pimeille illoille riittää siis perattavaa, kun tsekkaan uudet tuttavuudet läpi. Onneksi suurin osa on jo jotenkin tuttuja.

Yksi molempien listojen aakkosten alkupäässä keikkuva on Apinalaatikko, johon en ollut aiemmin törmännyt, vaikka kirjoittajien nimet toki ovat mediasta tuttuja. No, merkintöjä onkin vasta viime ja tältä kuulta, joten annan tässä työtilanteessa itselleni anteeksi moisen laiminlyönnin. Sopivasti keveän terävät mediaraapaisut vaikuttivat sen verran viihdyttäviltä, että pistin blogin seurantaan. Viimeisinä HIM:in levyä, Nisse Gustafssonin tuomiota, Henkan ja Maukan toimittajien lahjusepäilyjä. Olisin voinut elää ilman noitakin pohdintoja, mutta tervetuloa! Oman työn ja sen kohteiden kriittinen tarkastelu ei ole koskaan haitaksi.