tiistaina, toukokuuta 22, 2007

Kirja-arvio: Vimmainen Høeg kysyy mutta ei vastaa

Peter Høegin kiistellystä romaanista Hiljainen tyttö ei totisesti ole helppo saada otetta. Lukijan koordinaatit ovat välillä yhtä pahasti upoksissa kuin se tulevaisuuden Kööpenhamina, johon kirjailija tapahtumat sijoittaa.

566 sivun urakkaan kannattaa lähteä avoimella mielellä. Sitkeä lukija saa palkinnoksi monta epävarmaa ajatusta, jotka kiusaavat vielä viikkojen jälkeen.

Jo henkilögalleria vaatii kirjanpitoa, jos kirjaa ei pysty lukemaan yhtäjaksoisesti. Päähenkilö Kasper Krone on maailmankuulu sirkustaiteilija ja peluri, joka kuulee kaiken musiikkina. Kasperin kyydissä pysyy, jos tuntee hyvin musiikin klassikot, sen verran paljon tapahtumia selitetään mm. Bachin musiikin tahdissa.

Miehelle riittäisi hyvin sirkusmaailma, musiikki ja veroviranomaisten pakoilu. Hänen luokseen hakeutuu kuitenkin 10-vuotias KlaraMaria, hiljainen tyttö. Kun tyttö kertoo olevansa siepattu, alkavat tapahtumat vyöryä vedenpaisumuksen vauhdilla. Niitä pyörittävät myös entinen naisystävä Stine, luostarimaailmaan liittyvät Afrikkalainen ja Sininen Rouva sekä mystiset Kain ja RouvaHerra.

Kasper ja lukija kohtaavat lisäksi ison joukon nimettyjä sivuhenkilöitä sekä kasvottomia virkamiehiä, säätiöitä, uskonnollisia yhteisöjä ja muita suuren systeemin edustajia. Kaikkiin kohtaamisiin liittyy jokin salaisuus, joista tärkeimmät koskevat KlaraMariaa ja maanjäristystä.

Mistä johtuu tytön hiljaisuus, ja mikä voima sen takana piilee? Miten hän ja muut hiljaiset lapset liittyvät Kööpenhaminan uppoamiseen? Ja miksi niin moni haluaa estää totuuden penkomisen? Kysymyksiä ja niitä seuraavia juonenpäitä on monia, mutta vain harvaan saadaan lopulta vastaus.

Kun Høeg 1990-luvun alussa nousi maailmanmaineeseen romaaneillaan Lumen taju ja Rajatapaukset, häntä juhlittiin viihdyttävän kerronnan ja yhteiskunnallisen sanoman yhdistäjänä. Myös tietyt maagiset elementit olivat läsnä, kun kirjailija kuvasi grönlantilaisen naisen tai koulukotilasten törmäyksiä yhteiskunnan kanssa.

Hiljainen tyttö on looginen jatko kirjailijan tavalle hahmottaa maailmaa. Siinä maailmassa suuret massat ovat vapaaehtoisessa vankeudessa, jota ohjaavat korkeintaan keskinkertaiset vallantavoittelijat. Toisella puolella, jatkuvassa hengenvaarassa, ovat luonto ja lahjakkaat poikkeusyksilöt.

Mutta siinä missä Lumen tajun Smilla sai lukijan seuraamaan juoksuaan jääkentän läpi henkeään pidätellen, Kasper tiputtaa seuraajansa tuskaisella maratonilla monta kertaa tien sivuun huohottamaan. Kaikkea on liikaa: erityisiä ihmisiä, adjektiiveja, takaumia ja takaa-ajoja.

Tuntuu kuin kirjailija olisi kasannut kirjaan kaikki kymmenen vuoden tauon aikana kehittelemänsä ideat. Välillä Kasper ottaa vastaan iskuja ja pakenee viemäriputkissa kuin James Bond. Usein hän liitelee tasoilla, joiden muka-syvällisyys muistuttaa parodiaa.

Mutta joukossa on myös kirkkaita kuvia, lauseita ja säveliä, joissa kirjailija yhä yltää omaperäiseen ilmaisuun. Pirkko Talvio-Jaatinen on kokenut Høeg-suomentaja, jonka uskon välittäneen kirjailijan rytmin ja ajatukset mahdollisimman oikein. Silti vierastan tapaa, jolla KlaraMaria ja RouvaHerra kirjoitetaan epäsuomalaisesti yhteen.

Säännöistä niuhottaminen ei kuitenkaan kannata, jos haluaa imeytyä Hiljaisen tytön maailmaan ja saada mahdollisimman paljon irti Høegin ajatuksista. Joku voi päästäkin Kasperin mukana toisiin ulottuvuuksiin; minun matkani oli liian katkonainen ja siksikin kuoppainen.

Ina Ruokolainen

Peter Høeg: Hiljainen tyttö. Suomentanut Pirkko Talvio-Jaatinen. 566 s. Tammi 2007

Tämä arvio on julkaistu 20.5.2007 Etelä-Suomen Sanomissa (vaatii lukutunnuksen).

Kannattaa tutustua myös Kirsi Pihan Lukupiirissä käytyyn keskusteluun kirjasta - mieluiten vasta oman luku-urakan jälkeen.

torstaina, toukokuuta 17, 2007

Valokuvatorstai: kaipuuta satamassa

Valokuvatorstai kehottaa assosioimaan vapaasti Baudelairen satama-tekstin kanssa. Suoraviivaisena henkilönä osallistun kuvaparilla viime aikojen vierailukohteistani. Viipurin satamassa on työnteon ja kaupan tunnelmaa, joka on saanut monet pojat vuosisatojen aikana haikailemaan merimiehen ammattiin.



Italiassa, Cinque Terren alueella, sijaitsevassa Corniglian pikkukaupungissa puolestaan on oikea turistien toivesatama. Aallonmurtajalla aurinkoa palvoessa ja värikkäitä veneitä ihaillessa on kovin helppo unohtaa, kuinka kovissa oloissa tämänkin kaupungin kalastajat ovat talvimyrskyissä yrittäneet selvitä hengissä kivikkoiseen kotisatamaansa kalaretken jälkeen.

tiistaina, toukokuuta 15, 2007

Kirja-arvio: Silja laulaa yli kuoleman

On kesän alku ja Silja on täyttänyt viisitoista. Elämä voisi sujua paremminkin; isä on juuri kuollut ja äiti on tuoreine kuntoiluharrastuksineen hyvin hukassa. Tyttö näkee raskaita unia ja kulkee päivänsä sumussa.

Ympäristön muut ihmiset eivät elä samaa surua, minkä vuoksi heidän kanssaan on vaikea olla tekemisissä. Vasta tyttöbändi Sisko herättää Siljan huomaamaan itsessään ominaisuuksia, joiden avulla uusi elämäntilanne alkaa näyttää mahdolliselta.

Runoilijana tunnetun Huotarisen Siljan laulu voitti Anni Polvan Tiina-kirjojen kunniaksi järjestetyn Tiina 2006 –kilpailun. Kirjailija on kertonut halunneensa kirjoittaa jostain muusta kuin tyttöjen painiskelusta ulkonäön ja syömishäiriöiden kanssa.

Puoliorpo päähenkilö jatkaakin suoraan tyttökirjojen perinnettä. Siljan tarina rakentuu arkisesta tekemisestä ja elämän ehtojen etsimisestä. Tyttö ei elä pintailmiöiden varassa, vaan hänelle tärkeintä on musiikki. Intohimo tulee esiin juonen kautta monella tavalla: harjoitteluna, hengailuna treenikämpällä, epävarmuutena esiintymisten alla, riemuna keikan jälkeen.

Kirjan jokainen kappale alkaa lisäksi kuvitellulla musiikkivideolla, jonka musiikki, esittäjä ja visuaalinen maailma on kuvattu tarkasti. Minua sukellukset uuteen ja vähän vanhempaan nuorisomusiikkiin häiritsivät päälle liimattuina ja kliseisinä, mutta en olekaan kohderyhmää. Musiikkivideoiden kanssa kasvanut voi hyvinkin päästä lähemmäksi Siljan sisäistä maailmaa.

Päähenkilöstä piirtyy muutenkin ihminen, josta on helppo välittää. Sivuhenkilöt ovat paljon yksiulotteisempia, etenkin aikuiset. Tai ehkäpä niljakas elokuvaohjaaja ja boheemi naapuri näyttävät nuorten silmissä juuri tältä – pelottavaa! Kuva isästä menestyneenä kirjailijana tuntuu kuitenkin jo epäuskottavalta.

Huotarinen kuljettaa juonta elävästi, vaikka musiikkivideoiden toistelu hieman kangistaakin rakennetta. Myös kieli kuulostaa siltä, että se sopii Siljan kaltaisten nuorten suuhun.

Runoilijana Huotarinen osaa kirjoittaa kirkkaita kuvia ympäristöstä ja tilanteista. Uskon, että moni lukija jo odottaa jatkoa Siljan tarinalle.

Ina Ruokolainen

Vilja-Tuulia Huotarinen: Siljan laulu. Tarina tyttöbändistä. 236 s. Karisto 2007

Arvio on julkaistu Etelä-Suomen Sanomissa 6.5.2007

perjantaina, toukokuuta 11, 2007

Joko kotona on hallitus?

Vietin huhtikuussa kolmisen viikkoa maassa, jossa Paavo Väyrysen ministerisalkku ei kiinnostanut paikallista mediaa. Kävin maksullisessa nettipisteessä läpi kotimaan uutiset kerran päivässä, vaihtelevaan aikaan, sähköpostien tarkistuksen ohessa.

Seurasin verkon kautta pääasiassa Helsingin Sanomia, Yleä ja Etelä-Suomen Sanomia. Ne kuuluvat kotonakin niihin verkkopalveluihin, joista lähes päivittäin käyn hakemassa lisätietoja tai vaihtoehtoja lehtien, radion ja tv:n uutisiin.

Ensi kertaa todella ymmärsin, miten satunnaiselta kotimainen uutistarjonta voi pelkkien verkkosivujen perusteella näyttää. Hallitusneuvottelut keikkuivat pääuutisina taajaan, mutta painotus oli jotain ihan muuta kuin kotimaisen mediapuuron keskellä eläessä. Kun yhytin ensimmäisen ministerinimityksen, en tiennyt mahdollisista muista valinnoista mitään.

HS.fi ja Ylen uutissivu tarjoavat uutistensa perässä linkkejä muihin aihepiirin juttuihin, mutta kattavaa linkitys ei ole. ESS.fi-palvelussa uutisia ei taustoiteta, vaan jokainen niistä nousee hetkeksi pintaan ja vajoaa seuraavan tieltä alemmaksi listalla.

Kaikilla sivuilla on tietenkin hakumahdollisuus – kunhan tietää, mitä hakee. Hesarissa haku tuottaa tulokseksi sekä avoimia että maksullisia juttuja. ESS:n sivuilla osa artikkeleista vaatii mm. kestotilaajille myönnettävän lukutunnuksen. Ylen arkistossa uutiset ovat avoimia, mutta vanhemmista on riisuttu linkit, kuvat ja klipit.

Totta kai internet on tuonut kotimaan mediasisällöt lähemmäksi ulkomailla asuvia, etenkin jos käytössä on aikaa, säännöllinen nettiyhteys ja tunnukset maksullisille sivuille. Nettikahvilan varassa elävä opiskelija saa tyytyä hetken pääuutisiin. Lomailijalle voi olla helpotuskin jäädä hetkeksi pimentoon.

Kotiin palattuani kävin käsiksi lehtipinoon. Hallitusvalintoihin ei enää ollut juurikaan tarvetta palata. Sen sijaan paikallisemmissa kotimaanuutisissa, kulttuurissa ja taloudessa tuli vastaan monta isoakin yllätystä.

Ina Ruokolainen

Verkkokalastaja-kolumni on julkaistu Journalistissa 11.5.2007



torstaina, toukokuuta 03, 2007

Valokuvatorstai: tyhjä

Kulttuuri- ja turistikaupunki Firenzestä on lähes mahdoton löytää yhtään tyhjää paikkaa mihinkään aikaan vuorokaudesta.

Certosa di Galluzzossa eli Firenzen lähellä sijaitsevassa kartusiaaniluostarissa on kuitenkin toinen aika ja tunnelma. Upeiden taideaarteiden ja pitkän luostariperinteen vaalijoina jatkaa vain kymmenkunta vanhaa munkkia, jotka päästävät ajoittain myös turisteja katsomaan tilojaan ja ostamaan liköörejään, korttejaan ja öljyjään.


Loggian perältä aukeava ovi johtaa yhteen tyhjään munkinkammioon, jollaisessa on asustellut vieraana myös Le Corbusier, yksi funktionalistisen arkkitehtuurin keskeisistä suunnittelijoista. Hän kuulemma ihastui käytännöllisiin eli funktionalistisiin luostarin huonekaluihin ja otti niistä ideoita.