Peter Høegin kiistellystä romaanista Hiljainen tyttö ei totisesti ole helppo saada otetta. Lukijan koordinaatit ovat välillä yhtä pahasti upoksissa kuin se tulevaisuuden Kööpenhamina, johon kirjailija tapahtumat sijoittaa.
566 sivun urakkaan kannattaa lähteä avoimella mielellä. Sitkeä lukija saa palkinnoksi monta epävarmaa ajatusta, jotka kiusaavat vielä viikkojen jälkeen.
Jo henkilögalleria vaatii kirjanpitoa, jos kirjaa ei pysty lukemaan yhtäjaksoisesti. Päähenkilö Kasper Krone on maailmankuulu sirkustaiteilija ja peluri, joka kuulee kaiken musiikkina. Kasperin kyydissä pysyy, jos tuntee hyvin musiikin klassikot, sen verran paljon tapahtumia selitetään mm. Bachin musiikin tahdissa.
Miehelle riittäisi hyvin sirkusmaailma, musiikki ja veroviranomaisten pakoilu. Hänen luokseen hakeutuu kuitenkin 10-vuotias KlaraMaria, hiljainen tyttö. Kun tyttö kertoo olevansa siepattu, alkavat tapahtumat vyöryä vedenpaisumuksen vauhdilla. Niitä pyörittävät myös entinen naisystävä Stine, luostarimaailmaan liittyvät Afrikkalainen ja Sininen Rouva sekä mystiset Kain ja RouvaHerra.
Kasper ja lukija kohtaavat lisäksi ison joukon nimettyjä sivuhenkilöitä sekä kasvottomia virkamiehiä, säätiöitä, uskonnollisia yhteisöjä ja muita suuren systeemin edustajia. Kaikkiin kohtaamisiin liittyy jokin salaisuus, joista tärkeimmät koskevat KlaraMariaa ja maanjäristystä.
Mistä johtuu tytön hiljaisuus, ja mikä voima sen takana piilee? Miten hän ja muut hiljaiset lapset liittyvät Kööpenhaminan uppoamiseen? Ja miksi niin moni haluaa estää totuuden penkomisen? Kysymyksiä ja niitä seuraavia juonenpäitä on monia, mutta vain harvaan saadaan lopulta vastaus.
Kun Høeg 1990-luvun alussa nousi maailmanmaineeseen romaaneillaan Lumen taju ja Rajatapaukset, häntä juhlittiin viihdyttävän kerronnan ja yhteiskunnallisen sanoman yhdistäjänä. Myös tietyt maagiset elementit olivat läsnä, kun kirjailija kuvasi grönlantilaisen naisen tai koulukotilasten törmäyksiä yhteiskunnan kanssa.
Hiljainen tyttö on looginen jatko kirjailijan tavalle hahmottaa maailmaa. Siinä maailmassa suuret massat ovat vapaaehtoisessa vankeudessa, jota ohjaavat korkeintaan keskinkertaiset vallantavoittelijat. Toisella puolella, jatkuvassa hengenvaarassa, ovat luonto ja lahjakkaat poikkeusyksilöt.
Mutta siinä missä Lumen tajun Smilla sai lukijan seuraamaan juoksuaan jääkentän läpi henkeään pidätellen, Kasper tiputtaa seuraajansa tuskaisella maratonilla monta kertaa tien sivuun huohottamaan. Kaikkea on liikaa: erityisiä ihmisiä, adjektiiveja, takaumia ja takaa-ajoja.
Tuntuu kuin kirjailija olisi kasannut kirjaan kaikki kymmenen vuoden tauon aikana kehittelemänsä ideat. Välillä Kasper ottaa vastaan iskuja ja pakenee viemäriputkissa kuin James Bond. Usein hän liitelee tasoilla, joiden muka-syvällisyys muistuttaa parodiaa.
Mutta joukossa on myös kirkkaita kuvia, lauseita ja säveliä, joissa kirjailija yhä yltää omaperäiseen ilmaisuun. Pirkko Talvio-Jaatinen on kokenut Høeg-suomentaja, jonka uskon välittäneen kirjailijan rytmin ja ajatukset mahdollisimman oikein. Silti vierastan tapaa, jolla KlaraMaria ja RouvaHerra kirjoitetaan epäsuomalaisesti yhteen.
Säännöistä niuhottaminen ei kuitenkaan kannata, jos haluaa imeytyä Hiljaisen tytön maailmaan ja saada mahdollisimman paljon irti Høegin ajatuksista. Joku voi päästäkin Kasperin mukana toisiin ulottuvuuksiin; minun matkani oli liian katkonainen ja siksikin kuoppainen.
Peter Høeg: Hiljainen tyttö. Suomentanut Pirkko Talvio-Jaatinen. 566 s. Tammi 2007
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti