perjantaina, syyskuuta 23, 2005

Ylittämätön käyttöliittymä

Edessä on viikko melkein extremeä. En ota mukaan kannettavaa tai muutenkaan varmistele nettiyhteyttä, kun ihailen ruskaa täällä ja tuuletan kroppaa ja mieltä täällä. Sen sijaan pakkaan mukaan kirjoja, joita WSOY:n graafinen suunnittelija, studiopäällikkö Marjaana Virta kerran kehui minulle haastattelussa käyttöliittymältään ylivoimaisiksi. Niitähän voi kuljettaa mukana minne vain ja lukea suunnilleen missä asennossa tahansa, ilman mitään piuhoja tai edes langattomia yhteyksiä.

Tämä on hyvä aasinsilta Kiiltomadon tuoreeseen pääkirjoitukseen, jossa kuvaa ja sanaa yhdistävistä kirjoistaan ja taideteoksistaan tuttu Tiina Pystynen suomii kustantajia kirjojen ulkosasun unohtamisesta. Tai pikemminkin siitä, että kaikki yrittävät värikkäillä ja tyylittömillä ulkoasuillaan kilpailla suunnilleen iltapäivälehtien keinoilla.

Jos pääsen hypistelemään uutuuskirjoja kirjakauppaan, kannella ja typografialla on kyllä merkitystä ostopäätöstä tehdessä. Kauniit kirjat ovat myös esineitä, joita mielellään säilyttää siinäkin tilanteessa, kun hylly kaipaa jo harvennusta. Matkalla tietysti pokkarit ovat usein paikallaan, mutta voihan niidenkin ulkoasun suunnitella hyvin.

keskiviikkona, syyskuuta 21, 2005

Radiodokumentteja, kiitos

Podcasting ei ole sytyttänyt, koska omiin kuuntelutottumuksiini ei kuulu kuljettaa musiikkia tai mitään muutakaan ääntä mukana. Johtuu ehkä siitä, että kovin harvoin olen autossa tai muussa sellaisessa paikassa, jossa radion seura tuntuisi välttämättömältä. Työpäivän aikana valitsen mieluiten hiljaisuuden.
Tuijan vinkki mahdollisuudesta kuunnella radiodokumenttia netistä (tai ladata se mp3-tiedostona omalle laitteelle) herätti kuitenkin innostavan muiston muutaman vuoden takaa. Opiskelin Jyväskylässä luovaa kirjoittamasta ja ajelin viikonlopun tapaamisen jälkeen usein Lahteen juuri samaan aikaan, kun Ylen ykkösellä esitettiin radiodokumentteja - taisi olla Todellisia tarinoita. Inhoan autolla ajamista, mutta nuo reissut olivat virkistäviä elämyksiä ja samalla suoraa jatkoa juuri opittuihin asioihin.
Hyvä tietää, että tulevaisuuden pitkille työmatkoille voi ottaa mukaan muutakin kuin ohjelmavirtaa. Lisää ladattavia radiodokumentteja ja toimitettuja musiikkiohjelmia, kiitos!

sunnuntaina, syyskuuta 18, 2005

Miten media uutisoi Journalismin päivät?

Olisipa hauska tietää, kuinka paljon uudistuneet ja laajentuneet Journalismin päivät näkyivät mediassa. Aiemminhan oli suorastaan perinne, etteivät tiedotusvälineet noteeranneet juuri mitenkään alan sisäisenä pidettyä tapahtumaa, jossa journalistit pohtivat syntyjä syviä. Poikkeuksen tekivät vain ne maakuntalehdet ja -radiot, joiden alueella päivät satuttiin pitämään ennen kuin ne siirrettiin pysyvästi Helsinkiin.

Etelä-Suomen Sanomat kirjoitti päivistä eilen kaksi omaa juttua ja pääkirjoitussivun Esalaisen, minkä lisäksi se käytti kahta STT:n uutista. Tänään ESS:ssä oli vielä päätoimittaja Heikki Hakalan yhteenveto, jota en löytänyt verkosta.

Jatkaisiko joku ketjua ja linkkaisi omaan blogiinsa tai tämän viestin perään muiden välineiden tuotoksia päiviltä? Myös ohjelmatiedot kelpaavat, jos sähköiset välineet lähettävät jotain myöhemmin.

perjantaina, syyskuuta 16, 2005

Ripeä aloitus

Journalismin päivät -blogi on aloittanut ripeästi! Ensimmäisen päivän aikana blogiin on tähän mennessä ilmestynyt jo kymmenkunta postausta, osa raportteja alustuksista ja paneeleista, osa välähdyksiä kahvipöydistä ja kommenteista. Arvata saattaa, että juuri jälkimmäiset eli epäviralliset välähdykset ovat reaaliaikaisina kiinnostavimpia, tosin taustaksi on hyvä olla vähän raporttia valmistellusta sisällöstäkin.

Kiitos vain Kari, Matti, Tuija ja Jarmo - ei harmita enää ollenkaan niin pahasti, että piti jättää ensimmäinen megakokoinen Journalismin päivät väliin pakottavien esteiden takia. Jos jaksatte samaa vauhtia myös huomisen (ja kerrotte myös tämän illan juhlien ja jatkojen parhaat palat), selviän seuraavan Journalistin lukemisesta aika helpolla. Mutta toivotaan, että muut mediat kerrankin kiinnostuivat oman alan keskustelusta - Yle taitaa ainakin olla mukana raportoimassa.

Ohjelma (PDF) täällä.

torstaina, syyskuuta 15, 2005

Verkkomainonta kasvussa?

Mahtaisiko tämä olla hyvä uutinen sanomalehtien ja muiden traditionaalisten viestinten kylkeen syntyneille verkkolehdille? Jokohan verkkolehtiä voitaisiin lakata syyttämästä kannibalisoinnista?

maanantaina, syyskuuta 12, 2005

Vaikea tekijänoikeus

zache_ usutti minua edellisen postaukseni kommenttina (jonne ko. asia ei todellakaan kuulu, mutta menköön) ottamaan journalistina kantaa käsittelyssä olevaa tekijänoikeuslakia vastaan. Tero Lehto puolestaan kirjoitti Mobiili- ja PDA -blogissaan, ettei moni toimittajakaan ymmärrä monimutkaisen lain sisältöä. Eli kuinka ihmeessä sitten kansanedustajat?... Paitsi tietysti kaikkien kuluttajien ritari Jyrki Kasvi. Ansiokkaita koosteita ja selvennyksiä on muissakin blogeissa kuten Tuijalla ja Kari Haakanalla.

Onpa aika uhkarohkeaa ryhtyä tässä tilanteessa kommentoimaan, mutta yritetään. Periaatteessa tekijänoikeus olisi yksinkertainen asia, jos sillä tarkoitettaisiin todella tekijöiden oikeutta omaan työhönsä. Siis sitä, että toimittajana minä määrään, missä tekstini tai muut teokseni julkaistaan ja missä ei. Kenenkään muun ei siis pitäisi päästä MYYMÄÄN juttujani eteenpäin ja tekemään sillä rahaa. Joku iso nimeltä mainitsematon mediayhtiö silti tekee sitä, enkä voi mitään, jos haluan tehdä firmalle töitä.

Mutta ennen kuin kivitätte minut kaikki mp3-tiedostojen kautta musiikkia kuuntelevat: äskeisessä kappaleessa olin korostanut versaalilla sanan myydään. Jos joku lukijani haluaa ehdottomasti tapetoida seinänsä jutuillani, hän saa ottaa niistä kopiot ja ryhtyä liisteröimään. Ei edes mediafirma voi siitä rahastaa.

Tekijänoikeus on muuttunut hankalaksi mielestäni kahdesta syystä. Ensin alkoi mediateollisuuden keskittyminen, joka tietenkin houkutti omistajia käyttämään kerran ostamaansa materiaalia mahdollisimman monessa paikassa samalla hinnalla. Siinä vaiheessa tekijänoikeus käytännössä lakkasi olemasta luovan työn tekijöiden omaisuutta ja siirtyi yritysten pelimerkeiksi. Ja kun digitaalitekniikka kehittyi, levisi homma tietysti oikein kunnolla. Siinä vaiheessa kuluttajillakin lopulta oli mahdollisuutensa osallistua teosten kopiointiin ja käyttöön muutenkin kuin ostamalla firmojen tuotteita.

Kenen joukoissa sitten haluan seisoa näissä tekijänoikeusasioissa? Tosi vaikea valinta, sillä ei ole vain kahta puolta. Kyllä tekijöiden pitää saada korvaus työstään, mutta ei sitä taata säätämällä lakeja, joita on käytännössä mahdoton valvoa. En myöskään ymmärrä nykyistä ajattelutapaa, jossa oikeuksien haltijat ovat isoja monikansallisia firmoja ja kuluttajat rikollisia (kuten teini-ikäisiä, joiden tietokoneille on kai jo tehtykin ratsioita Yhdysvalloissa - vai muistanko väärin?) Jos SanomaWSOY (hups - lipsahti) alkaa tosissaan valvoa minun oikeuksiani tekijänä, voin ehkä muuttua tiukemmaksi. Eipä ole pelkoa. Ja lipsauttamani firman nimen kohdalle voi vaihtaa ihan minkä tahansa muun monikansallisen mediayrityksen.

torstaina, syyskuuta 08, 2005

Mahtoiko joku klišee unohtua?

Huh huh, harvoin olen teatterissa hävennyt niin paljon kuin eilisiltaisessa Lahden kaupunginteatterin Hopeakuu-musiikkiteatterikilpailun voittaneessa ja paljon ennalta rummutetussa Leyla ja Daniel - musikaalin ensi-illassa. Siis nimen omaan näyttelijöiden puolesta, sillä eiväthän he oikein voineet kuin pyristellä jotenkin kappaleen loppuun.

Suurin vika on ilman muuta Pasi Toivasen käsikirjoituksessa, jossa islaminuskoisten maahanmuuttajien, uusnatsien, miehenkipeiden feministitutkijoiden (todellakin!), naisenkipeiden panomiesten (?!), narsististen toimittajien, julkisuudenkipeiden poliitikkojen ja ruotsalaisen kansankodin kaikkein klišeisimpien ominaisuuksien ympärille on yritetty rakentaa jonkinlaista nykypäivän Romeo ja Julia -tarinaa.

Siis juttuhan kertoo siitä, miten muslimiperhe ei hyväksy tyttärensä seurustelua ruotsalaispojan kanssa, vaan suunnittelee kunniamurhaa. Ja siitä, miten pojan kaverista paljastuu uusnatsi. Ja siitä, miten pojan äidin feministiystävät parantavat maailmaa lihaksikkaan tarjoilijapojun inspiroimana. Ja tv-ohjelmasta, jossa ei tietenkään päästä puhumaan oikeista asioista, kun pitää välillä leikata kohtaus jopa nykyhetkeen ja teatterin lavalle... Äsh - unohda!

Mutta kyllä myös kiitetyn ohjaajan Kurt Nuotion ajatuksia ihmettelee, kun esitys välillä poukkoilee mauttoman farssin, välillä kesäteatteri-ilmaisua muistuttavan "vakavan" ilmaisun välimaastossa. Muutamassa kahdenkeskisessä kohtauksessa nuoret ja taitavat Elsa Saisio ja Timo Välisaari sentään saavat näyttää, että he osaavat laulaa, todennäköisesti myös näytellä.

Musiikin arvostelemiseen ei kompetenssini oikein riitä, mutta tuleehan se selville oikein repliikeistäkin, että Petri Kaivanto on euroviisufani. Ja sen verran ujeltaa, että taatusti tyhmempikin ymmärtää, mistä päin maailmaa maahanmuuttajat ovat kotoisin.

Tekijöillä on ihan oma kotisivukin, jossa säveltäjä mainostaa pitävänsä blogia. Kysymys on siis muutamasta päiväkirjamerkinnästä, josta ainakaan minä en löytänyt kommenttimahdollisuutta.

Hävettää siksikin, että olin itse pönkittämässä musikaalia ennalta haastattelemalla Elsa Saisiota elokuussa Ilta-Sanomiin. Vaikka kyllähän näyttelijällä oli ihan pohdittuja ajatuksia maahanmuuttajien asemasta ja kulttuurien yhteentörmäyksestä. Tällä kertaa ei siis harmita, että piti lähestyä ilmiötä henkilöjutun kautta.

Jännityksellä odotan "oikeiden" kriitikoiden näkemyksiä esityksestä. Jos Uuden Lahden Kari Naskinen jälleen kerran musikaalin ensi-illan jälkeisessä raivotilassa ehdottaa joko Lahden kaupunginteatterin tai edes musikaalien lopettamista, olen valmis allekirjoittamaan jälkimmäisen. (Hyviäkin esityksiä löytyy, katso blogimerkintäni)

Luopukaa nyt hitossa ainakin siitä Hopeakuusta, jonka edellistä voittajaa, Astoriaa, jo luulin pohjanoteeraukseksi! Vähänpä tiesin.

Huomautus: Siis tännekin pääsin kutsuvieraana.

tiistaina, syyskuuta 06, 2005

On se vähän outoa, sanoi teini...

"Äiti, tiesitkö, ettei YLE:stä tule tänään ollenkaan ohjelmaa? On se vähän outoa", kysyi teini, kun tulin työmatkalta. Tiesinhän minä, kun satuin olemaan ulosmarssin aikoihin Journalistiliitossa suunnittelemassa liiton seuraavan neljän vuoden toimintaa.

Tyttären kysymys vähän yllätti sikäli, että hänhän kuuluu kaupallisten radioiden ja tv-kanavien (ja loogisena jatkona iltapäivä- ja ilmaislehtien) käyttäjäsukupolveen. Hänen arkensa ei siis pitäisi kauheasti järkkyä, vaikka julkisen palvelun ohjelmatuotanto olisikin hetken seis.

Vaan jotain on ilmeisesti tarttunut uutisaddiktoituneilta vanhemmilta, jotka kaiken lisäksi myös edelleen tilaavat sanomalehtiä. Vähintään yhdet YLE:n tv-uutiset kuuluvat meidän iltarutiineihimme, urheilua kaksi perheenjäsentämme seuraa nimen omaan YLE:stä (sillä formula tai jääkiekko eivät todellakaan kiinnosta!), ja radiokin on aika usein Radio Suomen taajuudella juuri uutistarjonnan vuoksi. Myös nettisivut monine palveluineen ovat jatkuvassa käytössä. Eivätkä kaikki löydöt todellakaan ole vanhempien ansiota - Bettina S:ää tytär seurasi paljon ennen kuin edes tiesin ohjelman olemassaolosta.

Veikkaan, ettei julkisen palvelun YLE:n kuristaminen vähitellen hengiltä ole sittenkään aivan helppo tehtävä, jos yleisön mielipide yhtään painaa. Kaikki sen ohjelmiin mieltyneet eivät olekaan pelkästään eläkkeellä olevia Metsäradion ystäviä. Mutta kyllä irtisanomisilmoitus pelottaa, vaikka en ajattelisikaan asiaa ammattiyhdistysaktiivina. Ottaa päähän, jos arjen radio- ja tv-maisemaa tehdään jatkossa aina vain vähemmillä resursseilla. Kyllä se laadussa kuuluu ja näkyy. Tästä nykyisestä laadusta olen vielä maksamaan lupamaksuja.

Päivitys: mitä sanoi toinen teini? "Onneksi ei olla vain yhden kanavan tai yhtiön varassa, kun on kolmoset ja neloset ja subit. " Ja mitä teki töistä palannut mies? Hämmästyi ja ryhtyi katsomaan pyöräilyä Eurosportilta.

sunnuntaina, syyskuuta 04, 2005

Loviisa sai median liikkeelle


Liisantalo Loviisassa
Originally uploaded by InaRuo.
Kuten jo Pro Mustarouskussa eilen kerroin, lauantaipäivämme kului Loviisan Wanhassa wara parempi -tapahtumassa eli Loviisan valtakunnallisilla perinne -ja korjausrakentamisen päivillä, jotka jatkuivat vielä tänään.

En osaa eilispäivän perusteella arvioida kävijämääriä tai taloudellista tulosta, mutta talkoovoimin rakennettu tapahtuma sai totisesti median liikkeelle. Lähes jokaisessa messukohteessa eli useimmissa yksityiskodeissa oli esillä jokin sisustamiseen tai rakentamiseen erikoistunut aikakauslehti tai sanomalehden teemasivu, joka käsitteli ko. kotia. Silmiin osuivat ainakin Avotakka, Meidän talo, Koti ja Keittiö, Helsingin Sanomat, Eeva...

Pittoreskit puutalot mielenkiintoisine asukkaineen ja sisustuksineen ovat toki haluttua sisältöä mihin tahansa sisustusjulkaisuun, sen verran minäkin omasta kokemuksesta satunnaisena sisustusjuttujen kirjoittajana tiedän. Mutta ihailla pitää järjestäjiä, jotka ovat olleet ajoissa liikkeellä ja saaneet Loviisa-mainoksensa myytyä niin moneen lehteen, jonka aikataulut tähtäävät kuukausia eteenpäin. Vai olisivatko kollegat vain osanneet haistaa hyvät jutunaiheet aivan itse?

Aika hyvin siis viikonlopun kestäneeltä talkootapahtumalta, jonka budjetti on varmaankin tuhannesosan murto-osa verrattuna vuosi toisensa jälkeen toistuviin Asuntomessuihin. Niiden kohdalla alkaa jo ihmetyttää, miksi ihmeessä joka ikisen naistenlehdenkin pitää olla liikkeellä oman messutalonsa ja sisustajansa kanssa. Alkaa suoraan sanottuna tympiä sen verran, etten viitsi ostaa ko. teemanumeroita ollenkaan.

Julkkiksista huolimatta hyvää teatteria

Eilisessä Lahden kaupunginteatterin Inishmaanin ramman ensi-illassa oli helppo huomata, mikä valta televisiolla on. Puolet yleisöstä tuntui juuri ennen näytelmän alkua puhuvan perjantai-iltana ratkenneesta TV2:n Thilia Thalia -teatterivisailusta, jonka sattuivat voittamaan näytelmän keskeisissä rooleissa esiintyneet Suvi-Sini (Susi) Peltola ja Tapani Kalliomäki. No, vähän toki provosoi sekin, että kakkoseksi jääneen KokoTeatterin suvereenit irrottelijat Henry Hanikka ja Ilari Johansson saapuivat katsomon eturiviin sopivasti viime minuuteilla.

Visailujen inhoajana myönnän, että Thilia Thaliassa on itunsa. Siinä testataan näyttelijäntyössä tarvittavia perustaitoja, improvisointikykyä ja uskallusta heittäytyä. Eikä sekään mitään haittaa, jos näyttelijällä on hyvä yleissivistys.

Onneksi ensi-ilta ei levännyt vain tv-julkkisten bongailun varassa. Martin McDonaghin teksti on nykynäytelmäkirjallisuuden huippua, ja Laura Jäntin ohjaus yhtäaikaa tarkka ja verevä. Pääosissa esiintyvät Tom Petäjä ja Susi Peltola tekivät hyvää työtä sekä fyysisesti että älyllisesti. Petäjän cp-vammainen Rampa-Bill oli koskettava ja looginen loppuun asti. Ja harvoin olen nähnyt niin lapsenomaista miestennielijää kuin Heleninä ihanasti venyttelevän Susi Peltolan.

Virallinen huomautus: toimittajana pääsen seuraamaan Lahden kaupunginteatterin ensi-iltoja kutsuvieraana.