perjantaina, tammikuuta 11, 2013

Korumuotoilua koko elämä


Korumuotoilijat Chao-Hsien Kuo ja Eero Hintsanen saivat koulutuksensa aikana, jolloin kultasepät olivat enemmän käsityön osaajia kuin muotoilijoita. Kun muiden ideoiden toteuttaminen ei enää riittänyt, syntyi Chao & Eero Jewel.

Kuva © Markus Henttonen
– 2005 päätimme luoda omat kokoelmamme ja heti myös lähteä kansainvälisille markkinoille. Halusimme tehdä tosi hyvää laatua ja pienempiä määriä vähän kalliimmalla hinnalla, kuin olisi ollut mahdollista vain Suomen markkinoilla.

Panostus kannatti, sillä yrityksen nettisivuilla ja Facebook-sivuilla käy kuhina. Smiling face -sormuksesta on tullut hitti, josta kirjoitetaan blogeissa ja kansainvälisissä julkaisuissa. Tilauksia tulee etenkin Aasiasta ja Yhdysvalloista.

Pelkkä verkko ei riitä, vaan pariskunnan on näyttävä myös kansainvälisillä korumessuilla ja näyttelyissä ja käytävä tapaamassa jälleenmyyjiä. Etenkin japanilaiset arvostavat henkilökohtaista tapaamista.

Vastapainoksi suunnittelu ja valmistus on keskitetty Lahteen, jossa Chao ja Eero työskentelevät vanhassa tehdastilassa muiden ammattilaisten kanssa. Verstaalta löytyy tarvittaessa apua tekemiseen.

– On luksusta työskennellä lähellä kotia. Meillä on täysi kontrolli tuotannosta ja samalla ehdimme nauttia elämästämme. Yrityksemme business model on samalla elämämme business model.

Parille on erityisen tärkeää pitää läheinen kosketus Suomen luontoon. Aitous kiinnostaa myös asiakkaita.

– Kerromme verkossa tarinaa ja selitämme, mitä teemme ja mitä tuotteet meille merkitsevät. Matkat, kesämökki ja valokuvamme ovat myös osa korusuunnittelua.

Haastattelu on aiemmin julkaistu Muotoilijakuvia-kirjassa. Tämä on haastattelu 4/25.
Markus Henttosen kuvat ovat nähtävissä myös hänen nettisivullaan.


Ei kommentteja: