tiistaina, tammikuuta 22, 2013

Ongelma ratkeaa kuuntelemalla


Muotoilija, sisustusarkkitehti Tina Shukla kuuntelee mielellään asiakkaan tarinoita. Hän rakentaa kalusteen tai tilasuunnitelman mieluiten eletyn elämän päälle. 

Hän opiskeli alun perin puusepäksi ja on kuunnellut paljon ihmisiä myös työskennellessään Pro Puu -yhdistyksessä. 

Kuva © Markus Henttonen
– Menen ensin vähän kuin treffeille asiakkaan kanssa. Aika harvoin päädymme sellaiseen ratkaisuun, jossa ostamme asioita suoraan kaupasta ja heitämme kaiken vanhan pois.

Shukla haluaisi elvyttää ajatuksen kiintokalusteista. Hänelle ne merkitsevät huonekaluja, jotka seuraavat mukana eri elämänvaiheissa. Vanha ovi tai pöytälevy on usein uutta mielenkiintoisempi.

– Rakastan puusepän töitä ja muotoilua, mutta en halua tehdä yhtään turhaa esinettä. Suunnittelijalla on loppupelissä vastuu siitä, paljonko tavaraa joutuu kaatopaikalle.

Parhaimmillaan muotoilu on Shuklalle ongelmanratkaisua. Vaneriset, koottavat joulukoristeet painavat vain kahdeksan grammaa ja sopivat kirjekuoreen. Heijastimet syntyvät osin kierrätysmateriaaleista ja ovat siksi yksilöitä.

– Vanhempani valittivat, että rikoin lapsena leluja. Todellisuudessa purin ne osiin ja paransin niitä! 

Haastattelu on aiemmin julkaistu Muotoilijakuvia-kirjassa. Tämä on haastattelu 11/25. Markus Henttosen kuvat ovat nähtävissä myös hänen nettisivullaan.

Ei kommentteja: