Kansan Uutisten Öisinajattelija eli kriitikkokollegani Pentti Stranius kirjoittaa hieman polveillen asiasta, joka tulee varmasti näkymään tämänkin blogin postauksissa. Savon Sanomien, Keskisuomalaisen, Karjalaisen ja Etelä-Suomen Sanomien kirjallisuuskritiikkeihin varattu budjetti pienenee tänä vuonna huomattavasti. Asioita koordinoiva henkilö Savon Sanomista arveli, että arvostelujen määrä putoaa 350:stä noin sadalla.
Kysehän ei ole vain meidän arvostelijoiden toimeentulosta vaan myös siitä, että kirjoja arvostellaan vähemmän. Muutama vuosi sitten näiden neljän lehden arvostelijat jo kerättiin pooliin, jonka kritiikit leviävät kaikkiin neljään lehteen. Jos vaikkapa jonkin kotimaisen uutuuden aiemmin luki ja arvioi kahdesta neljään eri kriitikkoa, viime vuodet kriitikkoääniä on ollut vain yksi. Nyt lehdissä nostetaan esiin vielä vähemmän kirjoja, mikä merkitsee täydellistä vaikenemista yhä useamman teoksen kohdalla.
Eihän tässä voi olla kuin surullinen niin kirjallisuuden, journalismin ja vähän oman ammattikunnankin puolesta. Lehdet säästävät nyt sisällöt hengiltä. Ja jos joku pohtii, pitäisikö kriitikkojen kirjoittaa halvemmalla, vastaan, ettei missään tapauksessa. Kysymys on asiantuntijatyöstä, josta maksetaan 110-140 euroa/ arvio. Useimpien kirjojen lukemiseen jo menee useampi tunti. Lisäksi pitää etsiä taustatietoja, lukea ehkä muutakin kirjailijan tuotantoa ja sitten tietenkin vielä kirjoittaa kiinnostavasti, asiantuntevasti ja oikeudenmukaisesti. Aika monella meistä on takanamme elinikäisen harrastuksen ohella paljon opintoja kirjallisuudesta ja/tai muilta kulttuurin aloilta.
Totta kai kirjoista kirjoitetaan muuallakin kuin maakuntalehdissä ja muualla "virallisessa" mediassa. Moni bloggareista on jo noussut kriitikkojen rinnalle. He ovat nopeita ja kirjoittavat kiinnostavasti, usein asiantuntevastikin.
Olisi mielenkiintoista tietää, kirjoittavatko harrastajabloggarit myös sellaisista kirjoista, joista he eivät oikein saa otetta. Minä olen huomannut, että pelkästään harrastuksen vuoksi lukemistani teoksista on mukava kirjoittaa silloin, kun ne herättävät joko ihastusta tai vihastusta. Tilattu kritiikki on kuitenkin tehtävä myös siitä keskinkertaisen kunnollisesta tai itselle täysin yhdentekevästä teoksesta, jota ei heti ymmärrä tai josta ei ole oikein mitään mieltä. Mieluiten vielä niin, että tekstistä löytää myös esiin nostamisen arvoisia asioita, jotka merkitsevät ehkä paljonkin osalle lukijoista.
Myönnän, että median, journalismin ja koko ammattikirjoittajien työnkuvan murros hämmentää. En ole pelkästään masentunut mutta en myöskään osaa arvioida, mitä tässä murroksessa menetetään lopullisesti ja mitä ehkä saadaan tilalle. Ei auta kuin yrittää keksiä aivan uusia näkökulmia ja luottaa siihen, että ammattilaisuutta ja laatua tarvitaan vielä jossain.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
11 kommenttia:
Kiitos kysymästä! Pidän kirjablogiani aivan puhtaasti harrastuspohjalta. Esittelen siellä kirjoja, joita olen vapaaehtoisesti vapaa-ajallani lukenut. Koska kukaan ei pakota eikä velvoita, jätän kirjan nykyään aika surutta kesken, jos se ei miellytä. Joskus kerron myös, mistä syystä olen jonkin kirjan jättänyt kesken, eli kuvailen lukukokemusta, joka ei sitten ollutkaan odottamani nautinto.
Voin kuitenkin vastata vain omasta puolestani, sillä kirjablogien pitäjät eivät ole millään mittarilla heterogeeninen joukko tai ammattikunta.
Lehtikritiikkien määrän nopea putoaminen on kansallinen häpeä. Erittäin ikävä asiantila, katsoopa sitten kenen näkökulmasta tahansa.
Yllä kommentoinut Kirsi linkkasi kiinnostavan juttusi. Itse olen myös kirjabloggaaja, harrastuspohjalta. Ainakin tähän mennessä olen kirjoittanut kaikista blogin aikana lukemistani kirjoista ja harvemmin jätän kirjaa kesken. Huomaan kyllä, että jos / kun kirja ei ole oikein sytyttänyt on siitä myös vaikea kirjoittaa. Luulen, että se näkyy myös teksteissäni: kirjat, joista olen todella pitänyt saavat myös tekstissä minula enemmän huomiota. Yritän kuitenkin olla omassa kirjoittamisessani oikeudenmukainen ja perustella mielipiteeni.
Surettaa lukea lehtikritiikkien vähenemisestä, luen itse niitä mielelläni aina lehdestä.
Minäkin löysin tänne Kirsin linkistä, kiitos kiinnostavasta kirjoituksesta! Todella harmillinen tuo kehityskulku lehtikritiikkejä koskien.
Kirjoitan blogiini yleensä kaikista kirjoista, jotka olen lukenut alusta loppuun (pois lukien lastenkirjat, joita luen paljon lapsilleni ääneen). Joistakin kirjoista löytyy enemmän sanottavaa kuin toisista, mutta aina löytyy jotakin sanottavaa. Kirjablogeissa kirjotetaan usein enemmän omasta lukukokemuksesta kuin teoksesta sinällään, ja joskus postauksen sisältö voi olla pitkälti sen kuvaamista, miksi teos kosketti tai ei koskettanut. Kirjablogeissa on monenlaisia tekstejä, kaikki kirjapostaukset eivät ole perinteisessä mielessä kirja-arvioita, ja kun liikkumavaraa muodon suhteen on paljon, sanottavaakin löytyy ehkä helpommin.
Seuraava harrastaja ilmoittautuu. Itse kirjoitan, ainakin lyhyesti, sellaisistakin kirjoista, joista en oikein "saa otetta", jos olen ne lukenut loppuun asti. Usein sitten sellaisen kirjan kohdalla joudunkin jutussa pohtimaan, mikä minun ja kirjan rajapinnassa mahtoi mättää. Sellainen pohdiskelu sopii oman blogini luonteeseen; se on henkilökohtainen lukupäiväkirja, ja varmaan kertoo minusta siinä missä kirjoistakin... Mielestäni omat avoimesti subjektiiviset tekstini eivät kuitenkaan ole rinnaisteisia ammattimaisen kriitikon teksteihin. Tavoitteet ja standardit ovat erilaiset.
Kuten Kirsi totesi, bloggaajat ja blogit ovat heterogeenistä settiä... kukin voi puhua vain omasta puolestaan.
Mutta veikkaan että bloggaajat melkein järjestään myös lukevat lehtikritiikkejä ja harmittelevat sen vähenemistä.
Voin kuitenkin vastata vain omasta puolestani, sillä kirjablogien pitäjät eivät ole millään mittarilla HOMOgeeninen joukko tai ammattikunta. Tietysti ;)
Minä en ainakaan yleensä kirjoita niistä kirjoista, joista en saa otetta tai keksi sanottavaa. Eihän mulla ole mikään pakko tehdä sitä, kun mulle ei makseta bloggaamisesta, niin ei ole samalla tavalla velvollisuuksia kuin ammatiksen kirjoittavilla.
Lehtikritiikkien lukemisen lopetin jo vuosia sitten, kun joko niistä ei saanut mitään irti (ympäripyöreitä tekstejä) tai sitten niitä ei tehty niistä kirjoista, joista olisin halunnut kritiikkiä lukea. Mutta tästä huolimatta pidän tärkeänä, että kritiikkejä olisi saatavilla niille, jotka niitä haluavat lukea.
Kiitos kysymästä! Mä puolestaan pyrin bloggaamaan myös kirjoista, joista ei ensituntumalta ole mitään sanottavaa. Kyllä se näkökulma jostain kiven alta löytyy, jos ei muuten niin puristan jonkun tyylikeinon kautta. Vaikeinta on (tai oli bloggauksen alkumetreillä) sellaisten kirjojen kanssa, joista on todella paljon sanottavaa, ja tuntuu olevan täysin mahdotonta saada sitä tiivistettyä mihinkään järkevään mittaan. Kanssabloggaajien tavoin tiedostan, että sanomalehtikritiikit ja kirjablogit ovat kaksi eri tekstigenreä, joista ensimmäinen nojaa vahvasti subjektiiviseen kokemukseen ja jälkimmäinen pyrkii objektiivisuuteen. Itse pyrin kirjavetoisuuteen, mutta annan myös henkilökohtaiselle kokemukselle tilaa.
On kyllä sääli, että lehtikritiikkien määrä on laskussa. Etenkin apurahoja tarvitsevien kirjailijoiden kannalta erittäin ikävää, sillä määrän vähetessä näyttää myös, että arvostelujulkisuutta saavat jo establisoituneet, julkisuusarvoa valmiiksi omaavat kirjailijat.
Kirjoittelen blogiini kaikenlaista kirjoihin liittyvää. Kirjoista jotka olen lukenut kirjoitan siitä mitä ajatuksia kirja on minussa herättänyt. Mitä pidin kirjan henkilöistä, kirjan miljööstä jne. Kirjoittelen myös tulossa olevista kirjoista joista olen lukenut kustantajien esitteistä, nettisivuilta yms. Kirjoitan myös työpäivistäni kirjakaupassa sivuten päivän aikana tulleita kirjoja, uusia ja vanhempiakin. En miellä blogauksiani varsinaisesti kirja-arvosteluiksi. Harvemmin kirjoitan kirjoista jotka jäi kesken mutta kyllä kerron jos kirja ei kolahtanut minuun ja miksi ei. Luen kirja-arvosteluista lehdistä ja netissäkin sen minkä ehdin. Monelle kirjakaupan asiakkaalle maakuntalehtien kirja-arvotelut ovat olleet tärkeitä ja niiden myötä tulevat kirjaostoksille - varsinkin asiakkaat jotka eivät halua/osaa surffailla netissä. Myös paikallislehden jutut alueeseen liittyvistä kirjoista/kirjailijoista/kirjoittajista on tärkeä kanava kirjan myynninkin kannalta.
Omassa blogissani on ollut projektiluontoista runouden lukemista jossa luettuja kirjoja on valittu aika satunnaisesti, eli mukana on ollut myös varsin laimeita lukukokemuksia, ja olen niistä kirjoittanut. Pari kirjaa on jäänyt kommentoimatta sen vuoksi että ovat olleet niin täysin teflonisia ettei niistä ole saanut mitään ajatusta mutta vähemmistössä ovat.
Muut kirjat joista kirjoitan myönnän kyllä valitsevani oman harrastuneisuuteni myötäisesti, tulee silloinkin tietysti joitain "mjoo, ihan kiva"-kirjoja mutta myönteinen ennakkoasenne on perusoletuksena.
Mutta minäkin painotan omaa lukukokemustani, ja olen myös joskus korostetunkin "mistään en tajua mitään"-lukija vastavetona niille asiantunteville kriitikoille, mutta kyllähän se vaatii että asiantuntijat ovat olemassa ja äänessä.
Tästä syystä jo aikanaan tuo että useat alueelliset sanomalehdet siirtyivät kierrättämään samoja kritiikkejä eri lehtiin oli paha ja arvostelumäärien supistaminen vielä pahempi. Blogien ansio on tuoda moniäänisyyttä kentälle, mutta joillain kirjallisuuden aloilla ne ovat jo joutuneet paikkaamaan varsinaisen kirjallisuuskritiikin puutetta, enkä haluaisi kehityksen jatkuvan tähän suuntaan.
Hei, ja kiitos vastauksistanne! Kuten arvelinkin, suhtaudutte kirjoista kirjoittamiseen kunnianhimoisesti, vaikka näkökulmia onkin erilaisia. Henkilökohtaisuus ei ole ollenkaan huono lähtökohta kritiikille, vaikka juuri se taitaa usein lehtien kritiikeistä puuttua.
Velma kirjoitti, ettei lue lehtikritiikkejä, Kaikkea kirjasta puolestaan tietää jo työnsä puolesta, että niitä tarvitaan. Melkein kaikki taitavat olla sitä mieltä, että lehtikritiikkejä tarvitaan.
Saan eniten lukijapalautetta juuri kirja-arvioista, vaikka kirjoitan paljon enemmän muita lehtitekstejä, enimmäkseen aikakauslehtiartikkeleita. Sen perusteella siis uskon vielä kritiikkien tarpeeseen. Tosin minullekin osa palautteesta tulee nykyään vasta, kun olen julkaissut kritiikin myös tässä blogissani tai linkannut sosiaalisessa mediassa maakuntalehtien verkkojuttuihin. Etelä-Suomen Sanomat ei julkaise kirja- tai muita kulttuuriarvosteluja ilmaisessa verkkoversiossaan, joten siellä ilmestyvät jutut lukijat näkevät vain painetusta lehdestä tai maksamastaan digilehdestä. Niinpä palautettakin tulee enää vain joiltain uskollisilta paperilehden lukijoilta.
Harrastajan ja ammattilaisen raja on aina ollut häilyvä, enhän itsekään kirjoita vain kirjallisuuskritiikkejä. Lehtikritiikki voi olla nopeasti kyhätty ja lattea, innostuksessa tehty blogikirjoitus puolestaan täynnä loistavia oivalluksia kirjan sanomasta. Se on minusta kuitenkin ongelma, että helmet ovat nykyään niin hajalla pitkin verkkoa, ettei esimerkiksi minulla ole omien töideni ohessa aikaa lukea kirjablogeja kuin satunnaisesti. Tämähän tietysti muuttuu siinä vaiheessa, kun lehdissä ei enää ole tasokasta sisältöä.
Hienoa, että kirjoitatte kirjallisuudesta! Uskon, että blogeista nousee vielä jokin uusi ammattilaisuuden muoto, josta emme ehkä kukaan vielä tiedä, mikä.
Hei!
Täälläkin yksi "kollegojen" perässä tänne löytänyt kirjabloggaaja.
Kirjoitan kaikesta kaunokirjallisuudesta minkä luen, joskus tietokirjoistakin, jos olen lukenut sen kokonaan (etten vain yhtä artikkelia esim. opintojeni vuoksi) ja arvelen sen kiinnostavan muitakin.
Kirjoitan myös reilusti, jos joku meni yli hilseen, en pitänyt, pidin, rakastin, inhosin... Ihan kaiken.
Olen kotimaisen kirjallisuuden opiskelija, mutta en pidä itseäni asiantuntijana. Lisäksi pidän blogia harrastusmielessä, joten pyrin olemaan stressaamatta.
On todella harmillista, että lehtikritiikkien määrää supistetaan. Blogini myötä olen ryhtynyt lukemaan niitä entistä enemmän! Kirjablogit (omani ainakaan) eivät kuitenkaan korvaa asiantuntevan kriitikon kritiikkiä!
Lähetä kommentti