Tilintekoa teatterivuodesta

Muistan vielä hyvin, kuinka omassa lapsuudessani (1960- ja 1970-luvulla) käytiin aina katsomassa satunäytelmää Tapaninpäivänä. Joulun välipäivät taisivat olla muutenkin teatterien korkeasesonkia, ainakin Uudenvuoden illan jonkinlainen juhlanäytös. Nykyään teatterin ammattilaiset saavat joululoman muiden ihmisten tapaan, ja sen hyvin ymmärtää. Ainakin Lahdessa on nimittäin ollut niin runsas - ja varmasti myös tekijöille raskas - teatterivuosi, ettei katsomoihinkaan todennäköisesti riittäisi väkeä.

Raskas ei tässä ole negatiivinen määre, sillä harvoin olen nähnyt vuoden aikana niin monta hyvin onnistunutta esitystä suhteellisen pienissä piireissä. Lahden Kaupunginteatterin syksyssä ei ollut minun silmissäni yhtään epäonnistumista, vaikka komea Peer Gynt ei tainnutkaan kunnolla täyttää suuren näyttämön penkkejä. Onnekseni kävin katsomassa näytelmän kaksi kertaa, sillä huomasin menettäneeni ensimmäisellä kerralla monta herkkupalaa, vaikka olen tutustunut tekstiin myös lukemalla ja nähnyt Helsingin kaupunginteatterin kuulun tulkinnan joskus 1970-luvun loppupuolella.

Vielä enemmän odotin ennalta Samuel Beckett -tulkintaa Huomenna hän tulee - enkä pettynyt. Sekä ohjaus että näyttelijäsuoritukset olivat juuri niin piinaavia ja toisaalta humoristisia kuin voin kuvitella Beckettin halunneen (ja tarkkaan määränneen sekä itse näytelmätekstissä että jälkisäädöksissään). Erityisestä täytyy ihmetellä, miten Tapani Kalliomäki jaksoi sisäistää Estragonin roolin Peer Gyntin nimiroolin ohessa. Muutama teatteria ymmärtävä ystäväni pohtikin jälkimmäisessä ensi-illassa, että miestä ryöstöviljellään... Nyt tilanne on kuitenkin lauennut, kun Peer Gynt poistui ohjelmistosta ison näyttämön remontin vuoksi.

Vielä kolmaskin "virallisen" teatterin näytelmä on mainittava, pikkuruisella Aino-näyttämöllä myös vuodenvaihteen jälkeen jatkava Taivasalla, jossa eletään kuvitteellisen maan hyvin todentuntuisen sisällissodan maailmassa. Armoton ja tekstin tasolla hurjan hauska, aika uskomaton tykitys karmeissa oloissa ystävystyvien miesten kujanjuoksusta. Tässäkin näytelmässä ovat pääosassa miehet, mikä onkin isoin miinus Lahden Kaupunginteatterin syksyn 2008 ohjelmistopolitiikassa. Toisaalta viime keväälnä sai ensi-iltansa Laura Ruohosen Yksinen ja vajaan kuukauden päästä saa ensi-iltansa Edith Piaf -musiikkinäytelmä. Ja olihan syksyn satunäytelmässä Prinsessa Rosa Ruusunen tietenkin monta "ihanaa" naisroolia. Onneksi sain teatteriseuraksi oikean ikäisiä siskonlapsia, muuten hieman pitkitetty ja sokerinen satu olisi ollut minulle liikaa.

Se "epävirallinen", lainsuojaton eli vapaa ammattiteatteri Vanha Juko tarjosi myös hienon teatterielämyksen syksyllä, Raija-Sinikka Rantalan kirjansa perusteella ohjaaman Optimistin. Karnevalistinen esitys sopi sekä tekijöille että sisältöön, jossa kuvataan tyhjän päälle jäävän näyttelijän kilpajuoksua työttömyyden, sairauden ja lopulta kuoleman sekä niiden ympärillä pyörivien viranomaisten kanssa. Hannu Salmisen tulkinta nimiroolissa sai minut katsojana itkemään ja nauramaan monta kertaa. Onneksi Optimisti jatkaa vielä vuodenvaihteen jälkeen.

Kun näiden (ja muutamien ihan hyvien mainitsemattomien) ammattiesitysten lisäksi sain vielä kokea keväällä tyttären onnistuneen esikoisohjauksen Minna Canthin Sylvistä Theatrum Olgassa sekä muutamia muita elähdyttäviä harrastajateatteriesityksiä, en kyllä olisi pystynyt sulattamaan yhtään enempää teatteria. Onnekseni teen nykyään teatteriarvioita enää vain satunnaisesti; pääsen siis nauttimaan tavallisen katsojan etuoikeudesta katsoa näyttämön tapahtumia ilman analysointipakkoa. Silti odotan vuoden 2009 ensi-iltoja taas malttamattomana.

Tämä kirjoitus on toinen osa vuoden 2008 kulttuurielämysten listauksistani (elokuvaelämyksiä ruodin 25.12.). Otanta on pieni ja mielipiteet vain yhden ihmisen huonon muistin varassa syntyneitä.