Kirja-arvio: Sisällissota jauhaa ruusut jalkoihinsa

Vuoden 1918 tapahtumat ovat tuottaneet tänä vuonna, 90 vuotta sisällissodan jälkeen, runsaasti sekä tutkimusta että kaunokirjallisuutta. Edelleen lasketaan uhreja ja etsitään syyllisiä, mutta ajan myötä teksteihin on saatu uusia näkökulmia. Anneli Kannon teoksessa Veriruusut on vahva naisen näkökulma.

Romaani ottaa tarkasteluun punaisen puolen naiskaartit, jotka valkoisesta näkökulmasta edustivat suurinta kuviteltavaa raakalaisuutta. Toinen totuus olivat ihannoivat valokuvat, joissa naiset ase kädessä ja housut jalassa edustivat sekä työväenluokan että naisen aseman parhaita esitaistelijoita.

Kirjailija ei jää kiinni kumpaankaan kuvista. Hän kertoo lukijalle tarinan naisista, joilla on normaalit ihmisen unelmat ja heikkoudet. Osa heistä on tapahtumien alussa vielä iältään lapsia mutta vanhenee ihmisiän muutamassa kuukaudessa.

Veriruusujen tapahtumat sijoittuvat 1918 sodan kannalta keskeisiin hämäläisiin maisemiin, tehdaspaikkakunnille Valkeakoskelle, Tampereelle ja lopulta Lahteen.

Valkeakoskelainen Sigrid joutuu rippikoulun jälkeen paperitehtaalle töihin ja heti ensimmäisenä päivänä melkein työnjohtajan raiskaamaksi. Teiskolainen Lempi saa tarpeekseen maatalon piikana raatamisesta ja lähtee Tampereelle hakemaan elantoa pumpulitehtaasta. Tomera Martta on talontytär, joka haluaa viedä eteenpäin tasa-arvoa ja työväen asiaa.

Kirjailija pohjustaa hyvin muutoksen, joka saa nuoret naiset liikkeelle. Tienaamaan on pakko lähteä, mutta samalla tytöt pääsevät kokeilemaan itsellistä elämää, joka raatamisen sivussa avaa ovia vapauksiin ja itsenäiseen ajatteluun.

Yksityinen ja poliittinen sekoittuvat.

Lempi ajelehtii rakkaudesta toiseen ja pääsee testaamaan porvarien kylpyammeen ohessa päällikkötason rakastajaa. Martta on etevä organisaattori, joka osaa järjestää teatterilippuja ja hieman parempaa ruokaa omilleen. Sigridistä kuoriutuu taistelija ja etevä strategi, joka löytää todellisen rakkauden kadottaakseen sen saman tien.

Naiset elävät vahvasti omaa elämäänsä tilanteessa, jossa Venäjän vallankumous, yleislakko ja viereisen korttelin taistelut heittelevät ja murskaavat ihmisiä tiivistyvällä tahdilla. He eivät ole tahdottomia ajopuita, mutta tietoa heillä on aivan liian vähän.

Ensin alkavat ihanteet karista tolkuttoman tappamisen keskellä, sitten pettävät omat päälliköt karkaamalla turvallisempiin maisemiin. Loppu häviäjän puolella on aina surkea, hyljeksityille naissotilaille tavallistakin raaempi.

Lukukokemuksena Veriruusut on sekä rankka että antoisa. Reippaasti yli 400-sivuinen teos seuraa sotatapahtumia tiiviisti tavalla, joka korostaa yksilön voimattomuutta tuntemattoman mutta silti vääjäämättömän lopun edessä.

Käsikirjoittajanakin kunnostautunut Anneli Kanto on vahva ihmiskuvaaja, joka ei unohda inhimillisiä tunteita kiivaissakaan tilanteissa. Murrejaksojen avulla kirjailija ankkuroi henkilöt paikallisesti ja yhteiskunnalliseen asemaansa.

Kirjan loppuun on koottu lista tärkeimmistä historiallisista lähteistä. Kiitoksissa kirjailija kertoo sekoittaneensa sekä todellisia että täysin keksittyjä henkilöitä ja tapahtumia. Saumakohtia ei ole mitään tarvetta etsiä, sen verran vahvasti tarinan veriruusut jatkavat lyhyeen loppunutta elämäänsä lukijan mielessä.

Ina Ruokolainen

Anneli Kanto: Veriruusut. 427 s. Gummerus, 2008.

Kirja-arvio on ilmestynyt 21.12.2008 Etelä-Suomen Sanomissa