Kulttuuristressi ja avattu kesäteatterikausi

Taas on se aika vuodesta, kun kulttuuri siirtyy laitoksista luontoon, kirkonkyliin, kesämökkikuntien navetoihin ja kartanoiden puistoon. Kesälomaa vasta suunnittelevalla on melkein paniikki, kun pitäisi ehtiä tsekata edes matkan varrelle osuvat kulttuuritärpit.

Eilen piti valita Heinolan kesäteatterin ensi-illan ja Lahden 16. kansainvälisen julistebiennalen avajaisten välillä. En ole pätkääkään musikaali-ihminen, mutta silti valitsin ensimmäisen. Suosittuun esitykseen kun on huomattavasti vaikeampi saada lippuja kuin koko kesän auki olevaan näyttelyyn (jonne siis ehdottomasti aion mennä!). Heinolan kesäteatteri on luonut konseptin, joka tehoaa sekä paikalle houkuteltaviin näyttelijöihin että katsojiin. Tehdään amerikkalaista musikaalia hyvässä hengessä, ammattilaiset ja pitkälle edenneet harrastajat ja opiskelijat rinnakkain. Iskut ovat kohdallaan, jalka nousee ja laulua kestää hyvin kuunnella. Ja onneksi kesäteatteri on myös katettu - muuten eilinen hyytävä sadeilta olisi saattanut karkottaa sitkeimmätkin teatteriviihteen ystävät.

Tällä kertaa tarjolla on peräti Suomen kantaesitys ranskalais-amerikkalaisesta homotarinasta La cage aux Folles (Hullujen häkki), joka on saanut suomeksi nimen Lainahöyhenissä. Juoni perustuu sukupuoliroolien sekottamiseen, mikä tietysti tarjoaa lukuisia mahdollisuuksia pukea miehet naisiksi ja päinvastoin - siinä se. Jos jutusta haluaa etsiä sanoman, niin kukapa ei rakastaisi enemmän ihanan avarakatseista homopariskuntaa kuin tiukkapipoista perinteisten arvojen vaalijaa. Markku Nenonen on hurmaava Albin/Zaza, eikä Oiva Lohtander voi kai tehdä ennakkoluulojen vaivaamasta paskiaisestakaan muuta kuin herkullisen hahmon. Mutta kaikkein mukavinta oli katsella nuoria tanssivia kuorolaisia, jotka irrottelivat sekä naisina että miehinä ammattitaitoisen elämäniloisesti Marko Keräsen koreografioissa ja Tiina Brännaren ohjauksessa.

Kyllä tällaista hyvin tehtyä viihdettä kerran vuodessa katsoo, etenkin kun tietää homman tarjoavan töitä suomalaisille osaajille. Homma pyörii kaiken lisäksi omillaan ja tuo tänä kesänä pikkukaupunkiin todennäköisesti yli 26 000 katsojaa - aika kunnioitettavaa. Toivottavasti mahdollisimman moni käy myös aivan vieressä sijaitsevissa Heinolan museoissa ja heinäkuun loppuun asti kestävässä Taidekeskus Ihanan Amerikka-näyttelyssä.

Omat suosikkivinkkini kesän näyttelytarjonnasta ovat vielä pienempiä ja sivussa. Asta Pulkkisen ateljeessa Hollolan kirkolla olen jo käynyt, suosittelen Astan töiden lisäksi Sanna Lappalaisen upeita applikaatioita, joissa hän kuvaa vanhoja kaupunkipihoja. Toinen varma tärppi on Villa Roosan tekstiilitaidenäyttely Orimattilassa, minulta vielä näkemättä. Vanhassa huopatossutehtaassa on juuri sellainen tunnelma kuin kesänäyttelyssä pitää: harmoninen ja levollinen, mutta myös ajatuksia herättävä.

Ja jotta kulttuuristressi olisi täydellinen jo ennen lomaa, Mukkulassa alkaa Lahden kansainvälinen kirjailijakokous sunnuntaina. Pidän sormet ja varpaat ristissä, että ilma lämpenee ja pysyy kokouspäivät kuivana, jotta kirjailijoilla ja meillä kuuntelijoilla on kohtuulliset olot nurmikolla ja tammien alla. Ei tähän enää uutta katastrofia tarvita kesähotellin lopettamisen lisäksi. Uhkaavat jo viedä pois kokouksen, joka sentään on kestänyt aika monta globaalia maailmankuvien järistystä vuodesta 1963 lähtien.