Pettämätön kitschin taju

Kun kirjoittaa ammatikseen - vaikka "vain" lehtijuttuja tai muita journalistisia tekstejä - on välillä hyvin yksin sanojensa kanssa. Minun on helppo eläytyä siihen ajatukseen, että kirjailijat tarvitsevat Mukkulan kaltaisia tapaamisia ja niissä esitettyjä ajatuksia mennäkseen eteenpäin. Kysymys ei ole pelkästään (mahdollisesti) samoin ajattelevien tapaamisesta, vaan kehittymisestä kirjoittajana.

Aamupäivän alustukset sisälsivät kaikki jotain sellaista, johon tekisi mieli tarttua. Martin Jankowskin (kuvassa vas.) tekstin riemastuttavin osuus oli ehkä hänen kuvauksensa siitä, miten hän jo lapsena osasi erottaa kitschin oikeasta taiteesta: "Kun nuorempi sisareni ja minä olimme lapsia, oli isälläni, joka oli taiteen ja historian opettaja, yksinkertainen mutta hyvä systeemi opettaa oppilailleen "todellisen taiteen" ja "kitschin" ero. Hän antoi meille sekavan lajitelman taidepostikortteja, joihin oli painettu kuuluisien maalausten kuvia sekä tusinataidetta. Meidän piti jaotella ne kahteen pinoon, joko taiteeseen tai tusinataiteeseen. Onnistuimme tässä aina hyvin sanomatta sanaakaan: postikortit joista me lapset pidimme olivat aina kitschiä, ja ne joista emme pitäneet, olivat oikeaa taidetta." ---"Kitsch on yksinkertaista, helppoa ymmärtää, siinä näkee yksinkertaisen symmetrisen järjestelmän, jota rakastamme ihanteellisessa tilassa - kuinka kaunista.!"

Jankowski jätti viisaasti kuulijan varaan sen, miten ja missä kukin törmää kitschiin ja siihen suhtautuu. Pidemmälle meni Sirpa Kähkönen (kuvassa oik.), joka avoimesti syytti kriitikkoja naiskirjailijoiden leimaamisesta ihmissuhdepuuron tekijöiksi. "Dekkarien turruttamat kriitikot eivät ymmärrä muuta yhteiskunnallisuutta kuin sen, mikä sarjamurhien lomaan saadaan ahdettua." Suosittelen Kähkösen alustuksen lukemista, sen verran vahvasti Kähkönen perustelee kaipuunsa yhteiskunnalliseen kirjoittamiseen ja keskusteluun. Menin itseeni ja hain heti kirjastosta hänen 2004 ilmestyneen ja vähän huomiota saaneen teoksensa Jään ja tulen kevät. Jos teksti on yhtä vaikuttavaa kuin Kähkösen puheenvuoro Mukkulassa, me kriitikot ja muut aktiivilukijat olemme tukistuksemme ansainneet sen kuoliaaksi vaikenemisesta. Palataan asiaan.