Puuseppä kehitti täydellisen skeittilaudan

Esa Niirasen muotoilijakoulutus katkesi nuorena intohimoiseen skeittaamiseen, mutta vuodet eivät menneet hukkaan. Kun mies teollisuuden työvuosien ja puuseppäkoulutuksen jälkeen oli valmis ryhtymään yrittäjäksi, huipputason rullalaudasta tuli menestysartikkeli.

Kuva © Markus Henttonen

– Halusin ryhtyä kehittämään lautaa, vaikka se ei tuotteena ole hirveän vaativa. Neljä vuotta siinä meni, kun kokeilin kaikki mahdolliset puulajit, liimat ja laudan jäykistämiseen mahdollisesti sopivat kuidut. 

Lautailukavereista tuli kokeiluvuosien aikana elintärkeitä testaajia. Niiranen ei ole juuri ehtinyt markkinoida tuotteitaan, sillä tieto hyvännäköisistä, luistavista ja kestävistä laudoista on kulkenut skeittipiireissä. Osa laudoista on niin hienoja, että ostajat siirtävät ne suoraan seinälle. 

– Olen loputon viilaaja, joten niin tekemäni laudat kuin huonekalut ja pienesineet ovat uniikkeja ja siksi massatuotantoa kalliimpia. Tuotteeni on kuitenkin tarkoitettu käyttöön, vaikka olenkin ehkä ainoa, joka on skeitannut tuohipohjaisella laudalla.

Skeittipiirien jälkeen Niiranen on viihtynyt lahtelaisessa muotoilija- ja puuseppäyhteisössä, jonka kautta hän on löytänyt samanhenkisiä tekijöitä, tilaajia ja yhteistyökumppaneita. 

Puuseppien kaupunki saa kiitosta myös työskentelyedellytyksistään. Lahdessa toimii useita hyvätasoisia puutukkuja, joiden tarjontaa täydentää Niiraselle läheisen Pro Puu -yhdistyksen oma sahaustoiminta.

Haastattelu on aiemmin julkaistu Muotoilijakuvia-kirjassa. Tämä on haastattelu 3/25.

Markus Henttosen kuvat ovat nähtävissä myös hänen nettisivullaan.

Tulevaisuuden koulu on avoin

Arkkitehti Anneli Hellsten tietää kokemuksesta, millainen on hyvä koulu. Hän kävi aikansa mallikoulua Launeen yhteislyseota, jossa taiteilija Olavi Lanu innosti oppilaitaan piirtämisen ohella rakentamaan veistoksia ja tilateoksia.

Kuva © Markus Henttonen

Koulusuunnittelijana hän on yhtä ennakkoluuloton. Kollegansa Seppo Markun kanssa hän loi käyttäjälähtöisen osallistavan suunnittelumallin, jossa kuunnellaan virkamiesten ja päättäjien lisäksi koulun käyttäjiä opettajista lapsiin ja keittäjistä siivoojiin.

– Meillä on kaksi päämäärää: sitoutamme ihmiset alusta lähtien ja haastamme heidät kyseenalaistamaan ja miettimään, millaisen oppimis- ja työskentely-ympäristön he haluavat. Näin he myös ymmärtävät paremmin, miksei kaikkia toiveita voi täyttää.

Tavoitteena on tulevaisuuden oppimisympäristö, jossa työtä ei rajata luokkiin ja pulpetteihin. 1998 valmistuneesta Mäntsälän Riihenmäen koulusta keskustoreineen tuli pyhiinvaelluskohde, jossa kävi parin kolmen ensimmäisen käyttövuoden aikana 750 vierailijaryhmää ympäri maailmaa.

Koulusuunnittelun lähtökohtia ovat usein niukkuus ja huonokuntoiset vanhat tilat. Silti Hellsten innostuu silmin nähden kertoessaan, miten tiloista saadaan avoimia ja moneen käyttöön sopivia.

– Jos sijoittaa biologian ja kotitalouden tilojen väliin kasvihuoneen, syntyy uutta yhteistyötä. Värien ja taiteen merkitys on suuri, kun luodaan viihtyisyyttä, valoa ja kauneutta.

Viralliset tunnustukset tuovat uusia työmahdollisuuksia, mutta vähintään yhtä paljon Hellsteniä lämmittää kouluista tullut palaute.

– Salon ja Kannaksen lukioissa oppilaat kuulemma jäävät koulupäivän jälkeen tekemään töitä avoimiin tiloihin.

Haastattelu on aiemmin julkaistu Muotoilijakuvia-kirjassa. Tämä on haastattelu 2/25.

Markus Henttosen kuvat ovat nähtävissä myös hänen nettisivullaan.

Muotoilun yliopettaja uskoo yhteistyöhön

Yliopettaja, teollinen muotoilija Ari Känkänen viettää aina syksyn ensimmäisen viikon muotoilun ykköskurssilaisten kanssa Lahden ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutissa. Tavoitteena on hitsata noin kahdeksankymmenen hengen porukka yhteen seuraavaksi neljäksi vuodeksi.

Kuva © Markus Henttonen

– Eri linjojen verkottuminen alkaa heti ensimmäisenä päivänä. Moni on myös kiitellyt, että työ lähtee saman tien käyntiin. Muotoilijakoulutuksessa noudatetaan pitkälti tekemällä oppimisen periaatetta.

Muuna aikana Känkäselle ei juuri jää aikaa opettaa, sillä hallinto, kehittäminen, tutkimus ja verkottuminen vievät aikaa. WDC Helsinki 2012 -valtuuskunnassa, kansallisen muotoiluohjelman ohjausryhmässä ja valtion muotoilutoimikunnassa hän vaikuttaa koko alan elinehtoihin. Hän liikkuu teollisuuden piirissä ja tapaa muita muotoilun ja korkeakoulujen ammattilaisia.

Känkänen kuitenkin pitää tiivistä yhteyttä nykyisiin ja entisiin opiskelijoihin. Muotoilun laitos tunnetaan paikkana, jonne kutsutaan säännöllisesti muotoilun ammattilaisia jakamaan tietoa työelämästä. Se oli myös Känkäsen alkusysäys opettajan uralle.

– Koin, että teollisen muotoilun työvuosien jälkeen minulla voisi olla annettavaa kouluympäristöön. Pyrimme säilyttämään suhteet kasvavaan joukkoon täältä lähteneitä ja hyödyntämään työelämässä hankittua osaamista talossa. Samalla yritämme auttaa jokaista nykyistä opiskelijaa siihen suuntaan, millaiseksi muotoilijaksi maailmalle juuri hän haluaa.

Haastattelu on aiemmin julkaistu Muotoilijakuvia-kirjassa. Tämä on haastattelu 1/25.

Markus Henttosen kuvat ovat nähtävissä myös hänen nettisivullaan.

Muotoilijakuvia

Joulukuussa Lahden kaupunki julkaisi Muotoilijakuvia-teoksen, jonka toimittamisessa olin mukana. Kirjaa jaetaan designpääkaupunkivuoden yhteistyökumppaneille, mutta se ei ole myynnissä.

Koska moni on ollut kiinnostunut kirjan sisällöstä, julkaisen tekemäni muotoilijahaastattelut täällä blogissa. Asiasta on sovittu kirjan julkaisijan kanssa, lisäksi valokuvat ottanut Markus Henttonen on antanut luvan kuviensa käyttöön.

Joulukuinen tiedote kertoo kirjasta ja sen taustoista seuraavasti:

Muotoilijakuvia -kirja esittelee lahtelaisen designin tekijät

Designpääkaupunkivuoden päätteeksi Lahden kaupunki julkaisee Muotoilijakuvia -kirjan, joka esittelee lahtelaisen designin taustan ja tekijät. Valokuvaaja Markus Henttonen on ottanut 25 muotoilijakuvaa, jotka ovat aiemmin olleet näyttelynä esillä Lahdessa, Pietarissa ja Berliinissä. Toimittaja Ina Ruokolaisen kirjaan haastattelemat muotoilun ammattilaiset kertovat elävästi suhteestaan työhönsä, ja toimittaja Pekka Laakson artikkelit luovat katsauksen Lahteen muotoilukaupunkina. Muotoilijakuvia -kirjan graafisesta suunnittelusta vastaa Lauri Toikka ja kirja on painettu Aldus Oy:ssä.

Vuonna 2012 Helsinki yhdessä Espoon, Vantaan, Kauniaisten ja Lahden kanssa on ollut maailman designpääkaupunki. Lahti jatkaa vahvasti muotoilukaupunkina designpääkaupunkivuoden jälkeen. Lahdessa muotoilu valittiin tulevaisuuden tekijäksi kaupungin strategiaan ennen yhteistä designpääkaupunkihanketta. Muotoilun menetelmien hyödyntäminen on tuottanut tuloksia alueen yrityksissä, ja lahtelainen teollinen muotoilu ja ennen kaikkea muotoilijat ovat olleet tapahtumavuoden aikana entistä enemmän esillä.

Designpääkaupunkivuoden ohjelmasta Lahdessa jatkuvat esimerkiksi kaupungin keskustan kehittämisen ja muotoilukasvatuksen hankkeet ja tuotekehityshankkeet, jotka yhdistävät käyttäjälähtöisen muotoilun ympäristöajatteluun. Lahden tiede- ja yrityspuiston vetämä Lahen D tuotekehityspaneeli jatkaa myös toimintaansa kansalaisvaikuttamisen väylänä.

Miten käy maakuntalehtien kirjakritiikkien?

Kansan Uutisten Öisinajattelija eli kriitikkokollegani Pentti Stranius kirjoittaa hieman polveillen asiasta, joka tulee varmasti näkymään tämänkin blogin postauksissa. Savon Sanomien, Keskisuomalaisen, Karjalaisen ja Etelä-Suomen Sanomien kirjallisuuskritiikkeihin varattu budjetti pienenee tänä vuonna huomattavasti. Asioita koordinoiva henkilö Savon Sanomista arveli, että arvostelujen määrä putoaa 350:stä noin sadalla.

Kysehän ei ole vain meidän arvostelijoiden toimeentulosta vaan myös siitä, että kirjoja arvostellaan vähemmän. Muutama vuosi sitten näiden neljän lehden arvostelijat jo kerättiin pooliin, jonka kritiikit leviävät kaikkiin neljään lehteen. Jos vaikkapa jonkin kotimaisen uutuuden aiemmin luki ja arvioi kahdesta neljään eri kriitikkoa, viime vuodet kriitikkoääniä on ollut vain yksi. Nyt lehdissä nostetaan esiin vielä vähemmän kirjoja, mikä merkitsee täydellistä vaikenemista yhä useamman teoksen kohdalla.

Eihän tässä voi olla kuin surullinen niin kirjallisuuden, journalismin ja vähän oman ammattikunnankin puolesta. Lehdet säästävät nyt sisällöt hengiltä. Ja jos joku pohtii, pitäisikö kriitikkojen kirjoittaa halvemmalla, vastaan, ettei missään tapauksessa. Kysymys on asiantuntijatyöstä, josta maksetaan 110-140 euroa/ arvio. Useimpien kirjojen lukemiseen jo menee useampi tunti. Lisäksi pitää etsiä taustatietoja, lukea ehkä muutakin kirjailijan tuotantoa ja sitten tietenkin vielä kirjoittaa kiinnostavasti, asiantuntevasti ja oikeudenmukaisesti. Aika monella meistä on takanamme elinikäisen harrastuksen ohella paljon opintoja kirjallisuudesta ja/tai muilta kulttuurin aloilta.

Totta kai kirjoista kirjoitetaan muuallakin kuin maakuntalehdissä ja muualla "virallisessa" mediassa. Moni bloggareista on jo noussut kriitikkojen rinnalle. He ovat nopeita ja kirjoittavat kiinnostavasti, usein asiantuntevastikin.

Olisi mielenkiintoista tietää, kirjoittavatko harrastajabloggarit myös sellaisista kirjoista, joista he eivät oikein saa otetta. Minä olen huomannut, että pelkästään harrastuksen vuoksi lukemistani teoksista on mukava kirjoittaa silloin, kun ne herättävät joko ihastusta tai vihastusta. Tilattu kritiikki on kuitenkin tehtävä myös siitä keskinkertaisen kunnollisesta tai itselle täysin yhdentekevästä teoksesta, jota ei heti ymmärrä tai josta ei ole oikein mitään mieltä. Mieluiten vielä niin, että tekstistä löytää myös esiin nostamisen arvoisia asioita, jotka merkitsevät ehkä paljonkin osalle lukijoista.

Myönnän, että median, journalismin ja koko ammattikirjoittajien työnkuvan murros hämmentää. En ole pelkästään masentunut mutta en myöskään osaa arvioida, mitä tässä murroksessa menetetään lopullisesti ja mitä ehkä saadaan tilalle. Ei auta kuin yrittää keksiä aivan uusia näkökulmia ja luottaa siihen, että ammattilaisuutta ja laatua tarvitaan vielä jossain.

Luovaa

Vuodenvaihteen pyhien aikana pohdin muutaman kerran luomisen tarvetta ja pakkoa. Osa ystävistä lähti alkuvuodesta mukaan 365-haasteisiin, joissa alun perin kai otetaan kuva joka päivä. Jotkut aikovat kirjoittaa, toiset piirtää. Yksi ystäväni pohtii, miksi se kirjoittaminen onkaan niin vaikeaa, että hän mieluummin kirjoittaa sen esteistä.

Minäkin pohdin, että elvyttäisin nuoruuden piirustusharrastuksen, mutta en ole vielä vuoden neljänteen päivään mennessä ottanut kynää käteeni. Skannasin kuitenkin muutaman vanhan piirustukseni ja maalaukseni, jotka ovat löytyneet äskettäin sekä omista että äitini arkistoista. Kun niitä katselen, ehkä saan kiinni siitä, mitä kuvan tekeminen antaa. Stressiä en kuitenkaan aio asiasta ottaa, sillä myös työni kirjoittana vaatii välillä päiväkausien keskittymistä. Kun sillä työllä pitäisi vielä elääkin.

Viime syksynä olin vahvasti luovuuden äärellä, kun pääsin kirjoittamaan Lahden kaupungille WDC2012-muotoilupääkaupunkivuoteen sisältyvää Muotoilijakuvia-teosta. Haastattelin siihen 25 muotoilijaa, jotka ovat koulutuksensa ja työnsä kautta päässeet ja joutuneet pohtimaan muotoilua ja tietysti myös luovuutta monelta kantilta. Haastattelut olivat hyvin inspiroivia tilaisuuksia, joiden hengen toivon edes jotenkin näkyvän teoksen sivuilla.

Kaupungin lahjakirjaksi tehdystä teoksesta ei näy olevan uutista missään, mutta se julkistettiin 19.12. ja näyttää hyvältä. Markus Henttosen ottamat valokuvat sentään näkyvät hänen sivullaan. Kannattaa liu'uttaa nettisivua sivusuunnassa, jolloin saa näkyviin kaikki 25 muotoilijakuvaa. Lisäksi kirjassa on joitain kuvia muotoilijoiden työhuoneilta. Kollegani Pekka Laakso on kirjoittanut kirjaan kolme ansiokasta artikkelia, jotka kertovat lahtelaisesta teollisesta muotoilusta, muotoilun koulutuksesta ja Lahdesta muotoilukaupunkina.


Luovaan ajatteluun kannustaa toki myös lukeminen, jota harrastinkin lähes urakoimalla vuoden lopussa. Lukemani kirjat löytyvät edelleen erilliseltä lukupäiväkirjasivulta. En ole sinne merkinnyt mitään arvioita kirjoista. Loppuvuoden suurimpia elämyksiä olivat Ulla-Lena Lundbergin Is ja Eugen Rugen Vähenevän valon aikaan.

Viime vuoden alussa aloin pohtia elämänhallintaa Pro Mustarousku -blogissani. Se kannatti, sain liikkeelle muutaman tärkeän projektin sekä henkilökohtaisessä että työelämässäni. Katsotaan, mihin luovaa-ajattelu johtaa.

Suksi on designesine

Kilpasuksia voi muotoilultaan verrata F1-autoihin, joiden testialue ovat arvokisat ja varikko huoltoalue. Ominaisuudet, muoto ja ulkoasu tähtäävät käyttäjä- kokemukseen, jonka ansiosta hiihtäjä pärjää hiukan paremmin kuin muut kilpailijat.

Lahden hiihtomuseon Suomen suksi – suksisepästä teolliseen muotoilijaan -näyttely ja -kirja lähestyvät suksimuotoilua muotoilupääkaupunkivuoden hengessä monelta kannalta. Kiinnostavimpia ovat teollisen muotoilun osuudet, joissa avataan nykysuksen kehitystä. 

Formulavertauksen takana on muotoilun kehitysjohtaja Riikka Salokannel, jonka menneisyyteen kuuluvat vuodet Suomen ensimmäisenä naisampumahiihtäjänä. 

1980-luvulla hän opiskeli Lahden Muotoiluinstituutissa ja pääsi opiskelutovereiden suunnittelemien luisteluhiihtosuksien prototyypin testaajaksi. Liian lyhyt suksipari ei täyttäisi FIS:in vaatimuksia eikä muutenkaan kelpaisi nykyhiihtäjälle, mutta on toki hieno näyttelyesine.

– Muoto on liiankin kapea ja virtaviivainen, grafiikka taas hyvin staattista, Salokannel nauraa.

Näyttelyyn ja kirjaan haastatellulla graafikko Antti Peltosella on myös vankka käytännön kosketus suksimuotoiluun. Peltosen suksisuvun kolmannen polven edustaja on suunnitellut tehtaan suksien grafiikat 2000-luvun alusta asti. Kilpa- ja harrastesukset huokuvat aivan eri maailmaa.

– Kilpasuksissa haetaan äärimmäistä vauhdikkuutta ja räväkkyyttä. Tallihiihtäjille grafiikoilla ei juuri ole merkitystä, mutta Peltoselle ne ovat ilmainen mainospaikka, kun hiihtäjä on suksien kanssa palkintopallilla.

Korkeatasoisen suksidesignin edustajana kirjaan on haastateltu myös teollista muotoilijaa Hannu Kähöstä, joka samalla muistelee edesmenneen työtoverinsa Pasi Järvisen uraauurtavaa työtä Peltoselle ja Excelille suunnitelleessa Creadesignissa.

Näyttely ja kirja käyvät läpi tärkeimmät nykymuotoisen suksen vaiheet 1800-luvun lopun puusuksesta uusimpiin materiaaleihin. Esillä on myös Ylösen suksitehdas esimerkkinä yhä puuhun uskovasta valmistajasta.

Antti Peltosen taittama kirja näyttää hyvältä, mutta selästä aukeava liimasidos ei ole kunniaksi muotoilupääkaupunkivuoden julkaisulle. Hiihtomuseon tutkijoiden kiinnostavien tekstien kielikin olisi monin paikoin kaivannut viilausta.

Ina Ruokolainen

Suomen suksi - suksisepästä teolliseen muotoilijaan -näyttely avoinna Lahden hiihtomuseossa vuoden 2013 loppuun asti. Näyttelykirja 19 euroa.

Teksti on aiemmin julkaistu Hiihto-lehdessä 4/2012.