keskiviikkona, kesäkuuta 12, 2013

Ja vuoret kaikuivat



Kirjailija Khaled Hosseini on kuvannut lapsuutensa kotimaata Afganistania tavalla, joka tuntuu kiinnostavan länsimaisia lukijoita. Leijapoika ja Tuhat loistavaa aurinkoa ovat kestosuosikkeja myös Suomessa niin kouluissa, blogeissa kuin lukupiireissäkin.  

Ensimmäisessä romaanissa teoksen kokija on mieheksi kasvava poika, toinen kuvaa naisen asemaa vahvojen henkilötarinoiden kautta. Kirjojen Afganistan on väkivaltainen ja epätasa-arvoinen, mutta niissä muistetaan myös maan vuosituhantisen kulttuurin kauniit puolet.  

Ja vuoret kaikuivat -teoksessa Afganistan ja etenkin sen pääkaupunki Kabul on enää vain yksi tapahtumaympäristöistä. Teos koostuu toisiinsa liittyvistä tarinoista, joista osa saattaa kummuta 15-vuotiaana Afganistanin jättäneen Hosseinin taustasta. Sillä erotuksella, että diplomaatin lapsi pääsi pakoon poliittista sekasortoa Yhdysvaltoihin perheensä kanssa.

Romaanin päähenkilöistä suurin osa revitään irti juuriltaan yksin, ilman perhettä tai aina edes muistoa taustoistaan. Joku pääsee länteen tai parempaan asemaan kotimaassaan, toinen tuhoutuu.

On myös heitä, jotka matkustavat toiseen suuntaan ja löytävät avustustyöstä Kabulissa tarkoituksen elämälleen. Lähtijät ovat rohkeita ja pelkureita, pettureita ja hyväntekijöitä, mutta jokaisella on aukko elämässään. Väkivalta ei näissä tarinoissa vyöry päälle enempää kuin muut yksilön, perheen tai yhteiskunnan kipukohdat.

Teos lähtee liikkeelle tarinasta, jota isä kertoo pienelle tyttärelleen, Parille, ja tämän isoveljelle, Abdullahille. Tarinassa isä joutuu antamaan yhden lapsistaan pois säästääkseen koko kylän vaaralliselta hirviöltä.

Seuraavana aamuna isä, Pari ja Abdullah lähtevät kävellen vuoristokylästä Kabuliin, jossa veli tajuaa joutuvansa luopumaan rakkaasta pikkusiskostaan. Rutiköyhän maalaisperheen tytöstä tulee hyvinvoivan pariskunnan lapsi suureen kaupunkitaloon.

Pisimpään seurataan talon isännän, herra Wahdatin, ja palvelijan, Nabin, suhdetta. Nabi on vastuussa pienen Parin elämän ensimmäisestä isosta käännekohdasta ja yrittää paikata asiaa hoitamalla ensin halvaantunutta isäntäänsä ja myöhemmin antamalla perimänsä talon kansainvälisen avustusjärjestön käyttöön.

Monet kirjan kauneimmista kohtauksista tapahtuvat talossa, joka kukoistaa ja rapistuu asukkaidensa mukana ja lopulta luovuttaa salaisuuksiaan myös ulkopuolisille. Lähes elävänä se on selvä vastakohta uusrikkaan huumekauppiaan luksushuvilalle, jossa miehen lapsi ja vaimo ovat käytännössä vankeina.

Hosseini kuvaa vahvasti etenkin vanhan sivistyneistön elämää ja elinympäristöä, jonka piiristä hänkin on lähtöisin. Ilmaisu laimenee, kun henkilöt muuttavat Eurooppaan tai Yhdysvaltoihin, vaikka kirjailija itse on elänyt suurimman osan elämästään USA:ssa.

Selvästi kirjailija on kuitenkin jo matkalla pois Afganistanista, jonka kuvaamiseen hän kertoo jo hieman väsyneensä kahden edellisen kirjansa aikana. Se näkyy.

Parasta kirjassa ovat monet syvästi inhimilliset romaanihenkilöt, joista moni paikkaa tyhjyyttään hoitamalla muita. Lukemattomine sivuhenkilöineen ja -juonineen romaani muistuttaa ajoittain itämaista satukokoelmaa, jossa aina uudet vastoinkäymiset ja ihmeet odottavat seuraavan vuoren takana. Kieli tukee kauniisti melankolisia tarinoita, mistä kiitos myös suomentaja Katariina Kailalle.

Välillä kirjailijalla tuntuu olevan kova kiire tiivistää vuosikymmenten tapahtumat luetteloksi, jotta tarinassa päästään taas eteenpäin. Yllättäen teos loppuu lähes onnellisesti.

Ina Ruokolainen


Khaled Hosseini
Ja vuoret kaikuivat
Suom. Katariina Kaila
Otava 2013, 411 s.
 
Kirja-arvio on julkaistu 9.6. Savon Sanomissa ja 10.6. Keskisuomalaisessa.

Ei kommentteja: