Kirjailijat, muurit ja minä

Lahden kansainvälinen kirjailijakokous aloitti keskustelut eilen Hollolan Messilässä, reilun kymmenen kilometrin päässä Lahden keskustasta. Tänä vuonna teema on Murtuvat muurit, joka jälleen kerran on tarpeeksi monimielinen ja kuitenkin tarkka saadakseen kirjailijat pohtimaan muureja sekä kirjoittamisessaan että yhteiskunnissa ympärillään. Messilässä onkin läsnä sekä pakolaiskirjailijoita että ihmisiä, jotka ovat kirjoittaneet teoksensa marginaalissa.

Pääsin mukaan aamulla alkaneeseen kokoukseen vasta iltapäivällä, jonne vei kätevästi ilmaisbussi. Olinkin sitten ainoa matkustaja siinä kuljetuksessa. No, illalla keskustelujen päätyttä meitä oli jo kymmenkunta.

Iltapäivän keskustelussa esiintyivät algerialainen Farid Benyoucef, suomalainen Johanna Venho ja Unkarin transsilvanialainen Anna T. Szabó. Benyoucefin lukema katkelma hänen saarrettuun Palestiinaan sijoittuvasta kirjastaan oli hyvin koskettava, ehkä jopa hieman naiivi: siinä pieni lintu lopulta ylitti vankilankin muurit viemällä viestejä - jopa spermaa - vangitulta mieheltä vaimolleen.

Mutta ajatus naiiviudesta karisi saman tien, kun kirjailija alkoi kertoa algerialaisten kokemasta apartheid-politiikasta Ranskan hallintovuosina ja pitkästä sisällissodasta 1990-2000-luvuilla. Selvisi sekin, ettei B. lataa kovin paljon toivoa arabikevään kaltaisille vallankumouksille, sillä aina on valtaan päässyt vallankumouksen voittaja alkanut sortaa toisia uskonnon ja politiikan keinoin. Algeriassa on voimassa sharia-laki, joka ei esimerkiksi anna juurikaan oikeuksia naisille.

Johanna Venhon esityksen muurit olivat kirjailijan sisällä. Niistä Venho oli pyrkinyt irti kirjoittamalla Jaana Seppäsen kanssa dialogiin perustuvan teoksen Revitään rikki se rakkaus. Eniten minua viehätti Venhon pohdinta siitä, miten kirjailija joutuu usein pyörimään oman napansa ja ajatustensa ympärillä: "Mutta miksi kaipasin dialogia? Mikä minua oli alkanut kirjoittamisessa väsyttää? Minä. Minä. Minä maailmassa. Synkkä yksinpuhelu. Minun lävitseni nähty historia ja yhteiskunta...."

Keskustelin Venhon ajatuksista teltan ulkopuolella hetken kirjailija Eeva-Kaarina Arosen kanssa, joka entisenä toimittajana ymmärsi toimittajan ammatin yhden edun verrattuna osaan kirjailijoista: dialogia on aina käytävä vähintään lehden sisällä, nykyään myös lukijoiden kanssa.

Anna T. Szabón alustuksen aikaan oli jo pakko puikahtaa hakemaan kahvia, joten osa siitä meni ohi. Sen sijaan keskustelussa kiinnitin huomiota siihen, miten kirjailija selvästi harmistui toiselle puheenjohtajalle Joni Pyysalolle, joka kysyi häneltä suhdetta itäblokin ja Neuvostoliiton aikaan.

Alustuksessaan (jonka sain kirjallisena lehdistötilasta) kirjailija oli toki aloittanut kokemuksistaan Itä-Euroopan muurientakaisesta elämästä. Tärkeintä siinä hänelle oli kuitenkin transsilvanialaisuus, jota hän oli kokenut 15-vuotiaaksi asti ensin romanialaisena, sittemmin unkarilaisena. Pienen marginaalikansan jäsenenä hän oli joutunut kokemaan väheksyntää ja muukalaisuutta. "Tätä arvokasta läksyä en koskaan unohda, opin katselemaan maailmaa ulkopuolisen näkökulmasta, mikä kirjailijalle on hyvin hyödyllistä."

Tänään pääsen Messilään taas vasta iltapäivällä, vaikka alun perin oli tarkoitus istua koko päivä teltassa. Menetän siis ainakin kovasti kohutun italialaisen Davide Enian esityksen, mutta yritän korvata sen lukemalla hänen romaaninsa Maan päällä, kunhan saan sen kirjaston varausjonosta. Illalla on kansainvälinen runoilta Sibeliustalossa, sinne on ehdottomasti mentävä.