maanantaina, helmikuuta 04, 2013

Mustavalkoinen sopii lapselle


Kuva © Markus Henttonen
Muotoilija Sarianna Malmi tietää, ettei lasten unelmiin tarvita pastellisävyisiä vaatteita. Hänen paras tuotteensa on mustavalkoinen mekko, jonka täydessä ympyrässä riittää helmaa myös pikkuprinsessoille.

– Olen saanut ihania palautteita siitä, kuinka lapsi vain pyörii mekko päällä tai menee sen alle piiloon.

Ennen lapsia Malmi oli puhdasverinen naistenvaatteiden suunnittelija, joka työsuhteiden jälkeen aloitteli omaa mallistoa. Odotusaikana lastenvaatekauppojen tarjonta alkoi kuitenkin ärsyttää.

– Halusin ainakin meidän lapsellemme tarjota mustavalkoisen kontrastin, jonka vauva näkee parhaiten. Painotan rentoutta, hyvää oloa, reippautta ja pilkettä silmäkulmassa. Muotokieli ja yksityiskohdat, kuten jokin korosteväri, ovat myös tärkeitä.

– Kun tuotteet valmistetaan Suomessa, se tuo mukanaan hyvin hinta- ja laatutietoiset kuluttajat. En kuitenkaan halua tinkiä materiaalien tai työn laadusta.

Vaikka Höö-mallisto syntyi vahingossa, hyvä palaute innosti kehittämään sitä muiden töiden ohessa. Hän suunnittelee useita mallistoja Suomeen ja Viroon ja pysyy siten perillä markkinoista.

Yksin työskentelevä muotoilija haluaa jakaa kokemuksia kollegojen kanssa. Tiiviisti yhteyttä pitävissä verkostoissa on muita lastenvaatteiden suunnittelijoita ja ekologisten tuotteiden muotoilijoita.

Haastattelu on aiemmin julkaistu Muotoilijakuvia-kirjassa. Tämä on haastattelu 19/25. Markus Henttosen kuvat ovat nähtävissä myös hänen nettisivullaan.


Ei kommentteja: