tiistaina, kesäkuuta 26, 2012

HBL aina vain vaikeuksissa jakelun kanssa

Tämän päivän Hufvudstadsbladet kirjoittaa työskentelevänsä jakeluongelmien kanssa. Samassa uutisessa kerrotaan, että ilman lehteä jääviä olisi satakunta. Jotenkin en usko lukua noin pieneksi sen perusteella, millaisia puhelinkeskusteluja olen käynyt kaksi kertaa viikon sisään paikallisen Esa Jakeluiden kanssa.

Yhtenä päivänä viime viikolla Lahteen ei ollut tullut yhtään lehteä. Ja tänään jakelupäivystys väitti, ettei meillä näy missään voimassa olevaa tilausta. Toisaalta ystävällinen palveluneuvoja totesi, ettei näy juuri kellään muullakaan, joten hän lähetti meille lehden paikkausjakeluna.

Satun tietämään, että meillä on voimassa oleva tilaus, sillä tartuin lehden tarjoukseen ennen vuodenvaihdetta ja maksoin koko vuoden ennalta ilman alv-korotusta. Tarjouksessa oli myös mahdollisuus tilata jopa kolme vuotta putkeen, mutta siihen en sentään halunnut näinä epävarmoina lehdenkustantamisen aikoina tarttua. Onneksi.

Toivon HBL:lle kaikkea hyvää, mutta kohta alkaa oma mitta olla täysi. Vuodenvaihteessa on viimeistään aika katsoa, mitä kestotilauksellemme tapahtuu.

Ei kommentteja: