Kesäteatterin lainalaisuudet jaksavat ihmetyttää vuodesta toiseen. Meidän perinteisiimme kuuluu vierailu hollolaisen Heinäsuon näytelmäpiirin esityksissä erinäisten sukulaisuus- ja tuttuusviritysten vuoksi, mutta myös paikan ilmapiiri lammen rannalla viehättää. Suuria taiteellisia elämyksiä emme ole monenakaan kesänä saaneet, mutta aina näytelmät on tehty huolella niistä aineksista, joita on ollut käytettävissä. Aika monena kesänä kappaleeseen on saatu ujutettua vähintään yksi uimaan pulahdus ja jokin eksoottinen härveli maansiirtokoneista museoautoihin. Muutenkin puskakomediat ovat luottaneet maalaisrealismiin -romantiikalla höystettynä.Nyt näytelmäpiiri oli kuitenkin uudistunut ja ottanut käsittelyyn Gogolin kaksi maalaistolloa sovitettuna ja uudelleenkirjoitettuna hollolaiseen historialliseen maisemaan. Erittäin suurella vapaudella tosin, sillä esim. täkäläisittäin tuttu nimi Jepulis-Penjami oli vääntynyt Jepulis Benjaminiksi ja saanut aivan toisenlaisen toimenkuvan kuin lahtelaisista muisteloista tutun originellin paskakuskin. Mutta kuten näytelmässä todetaan Gogolia mukaillen sanotaan: "Moni saattaa erehtyä pitämään tätä jopa totena, tapahtuneena historiallisena dokumenttina menneiltä vuosisadoilta. Mutta heitä täytyy hetimiten varoitaa, näytelmä vie aikamatkalle kuvitteelliseen historiaan, ..."
Venäläis-hollolainen henki viihdytti minua ja seurassa ollutta miestä kohtalaisesti, sillä jopa tanssi- ja lauluosuudet sujuivat ihan mallikkaasti. Törmäilyt kulisseissa näyttivät enimmäkseen ennalta sovituilta ja Porfir-possun (Lasse Paarma) takaa-ajo oli suorastaan riemukas. Muista näyttelijöistä kunnostautuivat etenkin ne kaksi maalaistolloa eli Urho Ukkolan laajat housut hyvin täyttänyt Erkki Soininen sekä Arvid Yli-Äijälää eli sydämellisen ketkua naapuria esittänyt Raimo Hauta-aho. Irene Lingon Agafia Venäläinen (kuvassa) oli sopivan inhottava riivinrauta.
Mutta ne kesäteatterin lainalaisuudet. Yleensä hyvinkin täysi katsomo suorastaan tuuli tyhjyyttään, vaikka perjantaina oli kaunis ilta. (Torstain ensi-illassa oli kuulemma ollut 170 ihmistä sateessa). Paikalta yhytetyistä puolitutuista osa oli selvästi pettyneitä uudistuneeseen ilmeeseen, ja yksi mainostikin minulle yhtä alueen kesäteatteria, jossa pidetään tiukemmin kiinni puskailmapiiristä. En tiedä näistä henkilöistä, käyvätkö he talvella teatterissa. Veikkaan kuitenkin, että juuri kesäteatteri on joillekuille se vuoden ainoa näyttämötaiteen elämys, ja sille on jotkin aivan omanlaisensa vaatimukset. Myönnetään, että minäkin suhtaudun harrastajavoimin tehtyihin kappaleisiin järvimaisemissa eri lailla kuin laitosteatterin tai vaikkapa teatteriopiskelijoiden tuotantoihin. Puupenkit, hyttyset ja grillimakkarran tuoksu eivät silti muuta minua eri ihmiseksi siinä mielessä, että kestäisin tekstiltä pelkkää tyhjyyttä. Onnea Heinäsuon näytelmäntekijöille tämän kesän yritykseen - se on aika hyvä sellainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti