Menneinä viikkoina en juuri ole ehtinyt miettiä, olenko ollut tehokas ja keskittynyt vai eestaas poukkoileva säheltäjä. Ei ole kuitenkaan ollut aikaa esittää tehokasta, sillä on ollut ihan oikeasti pakko saada aikaiseksi monta isoa ja pientä työtä, joiden jo pelkkä muistissa pitäminen on välillä tuntunut mahdottomalta. Liian monen syksyn juttutilauksen ja tyttären ylioppilasjuhlien h-hetki osui samalle viikolle.
Perjantaina oli jo naurussa pitelemistä, kun papiljotit päässä, puoli tuntia ennen koulun ylioppilasjuhlaa, kirjoitin viimeisiä rivejä lehtijuttuun ja samaan aikaan yritin lopettaa puhelua sinnikkään koulutuskeikan tarjoajan kanssa.
Siksi olikin riemukasta avata tänä aamuna sunnuntain Hesari ja lukea sieltä talous-osion avaava Markku Saksan artikkeli Miten työstä tuli säheltämistä kaaoksessa? Siinähän peruspointtina on, ettei toimistotyötä enää voi tehdä rauhassa ja pitkäjännitteisesti, kun koko ajan joku keskeyttää. Kun tätä jatkuu tarpeeksi kauan, joutuvat ihmiset tehokasta esittämisen kierteeseen, jossa iso osa päivästä kuluu esimerkiksi sähköpostin kelaamiseen.
En työskentele toimistossa muiden joukossa, mutta kyllä freelancerinkin työ on helposti poukkoilua kymmenen asian keskellä. Sekin on tuttua, että juuri tärkeän deadlinen alla puhelimet alkavat soida, ja sähköposteissa vaaditaan reagointia ties mihin. Kaikkein pahimmassa pulassa olemme tietysti me, jotka lisäksi toimimme jossain järjestössä.
Tunnistan toki myös sen, miten helppo on mennä kiireen halpaan. Jos kirjoitustyö ei suju, tuntuu hurjan tärkeältä tsekata postit viiden minuutin välein tai lukea englanninkielinen, 25-sivuinen raportti, josta ei seuraavana päivänä muista enää mitään.
Minulla ei ole tilanteeseen mitään yleispäteviä ratkaisuja, mutta olen onneksi älynnyt kehittää joitain suojautumiskeinoja. Ensimmäinen on se, etten suostu hankkimaan maaseutukotiimme laajakaistaa. Kannettava konekin lähtee mukaan vain ääritapauksissa eli käytännössä kesällä, kun haluan työskennellä pihalla. Sähköposteja tsekkaan kerran päivässä, ja se riittää hyvin. Ja kännykänkin voi laittaa kiinni.
Toinen keino on yrittää keskittyä vain yhteen juttuun kerrallaan kunnolla. Ei tietenkään täysin onnistu, jos deadlineja on viisi peräkkäin, mutta aina voi yrittää rauhoittaa jonkin osa-alueen. Minulla se on kirjoittaminen. Kun teksti alkaa viedä, en kuule enkä näe mitään muuta. Tiedonhakua on helpompi tehdä monesta aiheesta limittäin.
Joskus myös puhallan pelin tietoisesti poikki. Lähden kävelylle, jumppaan ja muihin aktiviteetteihin silloin kuin olen suunnitellut. Aina ei voi kieltäytyä kokouksista tai ylitöistä (freelancerin tapauksessa ylimääräisestä venymisestä), mutta tarpeeksi usein kuitenkin.
Juuri nyt on myös ison kalenterin tyhjennyksen paikka. Tästä päivästä vuoden loppuun asti suostun sijoittamaan allakkaan vain yhden tärkeän asian päivää kohti. Enkä ota vastaan yhtään uutta työtehtävää, jota pitäisi edes miettiä ennen joulua. Kuulostaako elitistiseltä? Ehkäpä, mutta jotain luksusta pitää olla myös jatkuvasti muiden tahtiin venyvän freelancerin elämässä. Sätkynuken lailla poukkoilevilla toimistotyöläisillä sitä kutsutaan lomiksi ja vapaapäiviksi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommenttia:
Jooh, tunnistan tuon keskittymisen välttelyn itsestäni. En kylläkään kiireen takia, mutta yleisesti mitä enemmän jutut vaatii keskittymistä sitä vaikeampi niitä on tehdä netin äärellä.
Koodaus vielä jotenkuten sujuu kun siihen löytyy edes pieni rutiini johon uppoutua mutta pidempien tekstien kirjoitus, menee siihen että hyppii webbisivuilla ja postissa saati kun joku vielä tulee lisäksi selittämään jotain tärkeää.
Ei auta itsekuri yhtään tuohon, pakko vetää verkkopiuha irti jotta sinne nettiin ei pääse ja etsiä joku rauhallinen mesta minne mennä kirjoittamaan.
Täällä yksi säheltäjä ilmoittautuu. Juuri puhuttiin samasta artikkelista töissä. Bloggasin tästä asiasta melko hiljattain. Otin keväällä motokseni "Yksi asia kerrallaan", mutta jouduin ojasta allikkoon: paljonko sitten on "kerrallaan"?
Joo, ja tänään, vapaapäivänä, olen käyttänyt puolet päivästä digikuvien tilaamiseen verkosta. Mutta nyt lähden maalle illaksi ja huomiseksi. Odotan mielenkiinnolla, vieläkö joku muu säheltäjä ilmoittautuu.
Jep, tässä uumoilemasi säheltäjä nro neljä ilmoittautuu. Olen työskennellyt freelancerina lähes koko aikuisikäni, reilusti yli 20 vuotta, ja yhä jaksan ajoittain ihmetellä kykenemättömyyttäni pitää työtilanne kurissa.
Olen toki oppinut nousemaan koneelta ja etsimään vaihtoehtoista tekemistä, kun kirjoitusvire hyytyy. Pidän myös kännykkäni kiinni silloin, kun tekstiä syntyy vauhdilla, vaikka olen suureksi yllätyksekseni saanut joiltakin työnantajiltani paheksuvia kommentteja moisesta tavasta. Käsitys freelancerista, joka on valmis pomppaamaan laatikosta vieteriukon tavoin ja vastaamaan välittömästi kutsuhuutoon, istuu vielä lujassa.
Hämmennyin itse tämän viikon maanantaina, kun olin työmatkalla Turussa.
Menomatkalla kaivoin esiin kannettavani ja aloin näpytellä aamun esitystä valmiiksi. Istuin, kirjoitin, mietin, korjasin...
Ja kun pääsin Turkuun, tajusin, etten edes muista, milloin olisin viimeksi tehnyt lähes kaksi tuntia töitä putkeen.
Se oli pelottavaa se!
Lähetä kommentti